Älä itke Ritke Vorresteri

Otsikko on kaiku lapsuudesta. Nyt kun alan miettiä, niin sisaruksillani (tai ainakin yhdellä tai kahdella heistä) oli kattava kokoelma eri lauluista peräisin olevia lausahduksia, jotka kertoivat siitä, miten ei saa itkeä, ja joilla he yrittivät rauhoitella ja lohduttaa minua:
"Kun kitara soi, ei itkeä saa"
"Ei itkeä saa, ei meluta saa, joku voi tulla ikkunan taa" (tietenkin joulun alla)
ehkä myös "ei itketä lauantaina, ei viitsitä murjottaa", mutta tästä minulla ei ole varmaa mielikuvaa...
Ja aivan ehdottomasti "Älä itke Ritke Vorresteri, vaikka yksin et sinä sukuasi peri, jäähän sulle se helikopteri" <3 Tiistaiaamupäivällä näistä viimeisin sitten nousi mieleeni ja kysyin herralta, onko kyseinen laulu todella olemassa. Herra tiesi laulun ja etsikin sen pyynnöstäni youtubesta. Niin minä sitten kuulin ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni oikeasti kyseisen biisin.

Lauluista puheenollen kuulin eilen herran lauluäänen paremmin kuin kertaakaan aikaisemmin, vaikka edelleen aivan liian lyhyen aikaa. Uskon nyt, ettei sen ääni ole minnekään kadonnut nuoruudessa O.O Siinä oli tiettyä särmää, ja sanotaanko, että en pistäis pahakseni, vaikka se laulais useamminkin. Vaikka esimerkiks serenadin mun ikkunan alla :'''D

Jaah, mitähän muuta kertoilisin. Eilen en voinut mitenkään mainiosti. Toissapäivänä herra yritti juottaa mua känniin, mutta eihän se ihan perfectosti onnistunu. Kyllästyn juomiseen ennen kuin se nousee päähän. Tosin herra valitsi juomat suhteellisen onnistuneesti, sillä baarimikot onnistuivat aika hyvin toteuttamaan sen toiveen "jotain, missä ei maistu alkoholi" ja litkin sitten mm. mansikan, mustikan ja appelsiinin makuisia juomia ja shotteja koko illan herran työpaikalla, keskustan pikkubaarissa, kämpällä ja *dymdymdym* pahamaineisen kaupunginosamme pubissa (jännästi ei ollut maanantaina juuri ollenkaan asiakkaita, meidän lisäks jotain 4-6). Minulla itsellänikin oli tavoitteena juoda nyt sitten riittävästi, koska turhan kallista iloo tuo on, jos se ei tunnu juuri missään, että kun kerran oli aloitettu, niin jatketaan nyt sitten sinnikkäästi. Vaikka eihän minun baareissa tarvinnut itselleni mitään ostaa, mutta silti.

Siitä huolimatta en varmaan juonut tarpeeksi, koska en meinannut aluksi tulla edes iloiseen huppeliin (iloinen huppeli -vaihe jäi varmaan pois kokonaan), vaan olin suurimman osan illasta täysin järkevä (okei, otin juoksukilpailun rapuissa, MUTTA otanhan minä niitä muutenkin, koska olen kilpailunhaluinen. Sitä paitsi en kompastellut enkä rymynnyt kovaan ääneen siinäkään, vaan voitin hienosti. Tosin mulla olikin muutama askel etumatkaa, mut silti. Näin muuten pitkästä aikaa sen ainoan tytön, jonka tiedän omasta rapustani. Juoksukilpailu ei kuitenkaan välttämättä ollut kaikkein edustavin jälleennäkemishetki.) ja voitinpa herran kaks kertaa biljardissakin (HOHHOHHOH, olen aika ylpeä itsestäni! Eipä ole mennyt lapsuudessa pelattu minibiljardi ja Nintendon biljardipeli (voin edelleen nähdä päässäni valkeat viivat siitä, minne pallo kulkee. Nähtävästi pelin nimi on Side Pocket.) hukkaan! :'D Lisäksi seuraamme liittyi mukava (mutta erittäin humalainen pariskunta), jonka naisosapuolen kanssa voitimme miehet joukkuebiljardissa. Koputan kyllä puuta, sillä olen pelannut aidon kokoista biljardia vain kerran aiemmin, ja se oli katastrofi. En tiedä mikä tuuri minua nyt auttoi. Miehekekin kehui joitain lyöntejäni, ja siitähän tunsin suunnatonta ylpeyttä. Mikään ei siis muuta sitä faktaa, että minusta oli kiva pelata.

Lisäksi näen suhteellista selväpäisyyttäni puoltavaksi faktaksi sen, että minä maksoin biljardilystin (wuhuu, 2 + 2 e) pahoittelevana baarinpitäjärouvalle, joka jo pelkäsi miesten alkavan tapella biljardin säännöistä tai känniläisten kaatavan juomia biljardipöydälle. Itsekin pidin miesten keskustelua vähän turhan jankkaavana ja jos mieheke alkoi liian pontevasti puolustaa sääntöjään (jotka olivat muuten oikeat, tarkistin ne tänään netistä), niin saatoin käydä hyssyttelemässä sitä. Sitä herra ei hirveämmin arvostanut, vaan polkiessamme takaisin kämpälle hän sanoi, että se nyt oli ihan turhaa, koska toinenkaan mies ei missään vaiheessa ollut millään tavalla hyökkäävä. Jälkikäteen ajateltuna se voi olla totta, sillä molemmat miehet oli ihan fiksuja mutta sen verran kännissä, että yksi keskustelu säännöistä ei riittänyt. Mutta jos baaria pitävä rouvakin oli vähän huolissaan, niin en kai minäkään väärin tehnyt, kun puutuin hellästi aina herrojen puheeseen? Kotimatkalla kiisteltiin ja siinä vaiheessa minä aloin olla väsynyt ja vähän itkuinen ja riittävästi juonut. Puolustelin itteeni, vastapelaajana olleen miehen käytöstä ja baarinpitäjärouvaa, mutta perusteluni eivät varmaan taaskaan olleet riittävän pätevät. Mua alko ketuttaa se, kun en ikinä pysty argumentoimaan mitään riittävän hyvin sille, ja tulkitsin asian niin, että tein siis jotain väärin, vaikka yritin parhaani. Lopulta en jaksanut väittää sille vastaan, vaan tuijottelin pyörän tarakalta tähtitaivasta.

Kämpälle tullessa marssin päättäväisesti raput ylös ja herra kysyi, saako se tulla edes sisään. Sanoin ihan aidosti, että saa. Minusta ois ollu väärin hylätä koko illan tarjonnut ja mua kuljettanut mieheke yön kylmyyteen. Sitä paitsi paljo pahempi mieli mulle ois jääny, jos se ois siinä vaiheessa lähteny, kiistat kun pittää selvittää mieluusti ennen nukkumaan menoa. Koska en vieläkään mielestäni ollut kännissä ja koska en halunnu edelleenkään, että illan juomismäärä ois menny ihan "hukkaan" (ei tee mitenkään valtavasti mieli yrittää juua uudestaan, hyih), join puolitoista siideriä glugglug vaan. Itkuisuus ei siis hävinnyt, vaan itkin siinä samaan aikaan ja vielä senkin jälkeen, kun herra veti mut syliinsä istumaan ja sanoi, ettei missään vaiheessa halunnu, että minä itkisin. Siinä sylissä oli kuitenkin hyvä olla. Herra kysy, että haluisinko vielä hampparin lähigrilliltä ja sanoin että en. Siinä vaiheessa olin juonu omasta mielestäni tarpeeks (oli typerä olo) ja olin ihan väsy ja herra peitteli mut sänkyyn ja lähti kotiinsa aika piakkoin. Peittely kyl oli täysin turhaa (vaikka toki kaunis ele), koska tein sen jälkeen vielä jottain, ainakii kirjotin päiväkirjaa hyvin hyvin kauniilla käsialalla :'D

Silti tein kaiken varmaan tosi pitkälti samalla tavoin, kuin olisin tehnyt selvinpäinkin. Ainut vaan, että siihen meni rahaa ja että aamulla voin hitusen pahoin. Uskalsin itkeä ehkä hitusen avoimemmin, ja sen pystyi helpommin pistämään juomisen piikkiin. Toivottavasti tässä ei vaan ollu kyse siitä, että omasta mielestäni en ollut kännissä (ellei ihan ihan illalla), mutta kuitenkin oon ollu :o

Seuraavana päivänä kysyin herran arviota viinapäästäni, ja se sanoi sitä yllättävän hyväksi. En vaan tiedä, miten huonoksi se sitä alunperin oletti, olenhan kovin pieni ja hentoinen tyttönen.

Olen kyllä yhä varmempi siitä, että heimoeromme voi tuottaa ongelmia. Minä en vieläkään ole tottunut suorapuheisuuteen, ja saatan pahoittaa mieleni aina hetkeksi, kun taas herra ei ilmeisestikään oo tottunu jaarittelevaan puhetyyliin: "V*ttu kun sinulta ei saa ikinä lyhyttä vastausta." Se on kuitenkin siitä jännä mies, että vaikka minua oikeesti ärsyttää joskus sen tapa toimia ja vaikka pahottaisin mieleni sen sanoista, en oo ollu sille kertaakaan pitkään vihanen. Valitettavasti juttu ei ole vain minusta kiinni, vaan herra voi menettää muhun hermonsa. En näe mahdottomana, että päädymme syksyllä lopulta eroon, syystä tai toisesta. Ajatus kyllä surettaa ja pelottaa minua, mutta aika näyttää. Hyi jos aattelen asiaa liiaksi, niin sitten alkaa surettaa ja pelottaa vielä enemmän. Tiiän riskit ja tiiän mikä altistaa erolle. Ärgh. Ja sitten kohta epävarmuuskin nostaa ruman päänsä esiin taas vaihteeks. Hmhph.

"Otappa taskusta kalenteri ja kato mitä hauskaa on huomenna... mihin sulla joutui se sininen takki, mulla ois just samanvärinen lakki.." damdididamdididamdamdaa...

Pitäs oikeesti varata aika YTHS:lle. Pakko. Sain sen ajanvaraussuosituksen tammikuussa ja kohta tulee jo uudet opiskelijat. Minun ei pitäisi viivytellä, vaan vaihtaa viivyttely pelon voittamiseen. Toivottavasti viivyttelyllä ei oo pahoja seurauksia :( (köhköh, mitenkähän vinossa meikän selkäkin mahtaa olla, kun en koskaan mennyt yläasteaikaisen terkkarin määräyksen mukaisesti fysioterapeutille tms.)

Btw järkättiin parille kaverille yllätysläksiäiset, ja onnistuttiin yllättää neidit tosi hyvin! : )) ja lahjatkin oli mitä onnistuneimmat.

Nyt saa riittää kirjottaminen, en jaksa. Mun muuten piti nähhä herra D:tä perjantaina, mutta peruin baariin menoni, ja Heseen se ei tullu. En tiiä oliko syynä se, että se ei syö ainakaan kaikkee lihaa vai se, että sillä oli taka-ajatuksia ja se ois halunnu mut baariin ja se kuvitteli, että se sais mut takasin vaan näyttäytymällä mulle (miehekkeen arvio sen motiiveista).