Sitruunamehua, saakeli

 Heippa hei

Uskokaa tai älkää, täällä sitä vielä ollaan. Näkyypä tilastoissa joitain ihme vierailujakin, jopa tälle päivälle. Arvostan isosti, että vierailu oli mm. merkinnässä "ä", jossa siis luki vain ä-kirjainta erilaisilla fonteilla. Tuska on ajatonta ja yhdistää! Mahdattekohan te oikeat lukijani ikinä täällä enää käydä, kun jopa vuosiaakkoset ovat viime vuonna unohtuneet! Kirottua. 

No nyt tämä itse asiassa hyppää sellaiselle sivupolulle, että mennään polvia myöten mudassa, mutta löysin kännykkäni uumenista hahmotelman vuoden 2019 aakkosista! Kirjaanpa ne siis tähän aikani kuluksi. Selitykset nyt kirjoitettuja.

A. Australia. Voi jukupätkä että oli siistiä! Kävin silloisen poikaystäväni kanssa siellä ja meikä oli rohkea ja vielä ihan yksin lensi lentokoneella maailman toiselle puolelle. Olen siitä ylpeä ja kaikkea mahtavaa tuli koettua, mutta ne jutut olettekin ehkä kuulleet.

B Blue mountains. Upsii, Australiaanhan tääkin liittyy, mutta oli ehkä yks mun lempipaikka siellä (:

C

D Dark. Darkin eka kausi on upea. Kattokaa ja kummastelkaa! Tän parissa taisi mennä kesä(?)

Ero. Syksy kaatoi ämpärillisen hyytävää vettä niskaan. Päädyimme ihanan ja rakkaan ihmisen kanssa eroon. Syitä en ala puida, mutta no, sattuihan se sikana. Tosin jäimme sitten välitilaan, jolloin emme olleet yhdessä, mutta hengasimme melkein yhtä paljon kuin ennenkin, mutta ilman paineita. En kadu, vaikka (kuten päivitys ehkä myöhemmin kertoo) lopultahan se vain siirsi kipua.

F

G Glowing worms. Hehe, taas Australiaa. Sinisten vuorten lähellä oli mahtava entinen rautatieluola, jonne meidän paikallinen ystävämme meidät vei. Se oli kaukana kaikesta asutuksesta, ja siellä sai ihastella pilkkopimeässä kiiltomatoja ja tunnelin toisesta päästä puolestaan avautui maailman uskomattomin tähtitaivas. Oli NIIIIN pimeää ja tähtiä oli NIIIIN paljon, ettei sitä voi kuvitellakaan.

H Harrastusyritykset: kiipeily, speksi, lenkkeily. Hyvää yrkkää, kokeilin kaikenlaista. Lenkkeily tietty oli lähinnä vihan ja surun tunteiden karkottamista. Aika hyvä mittari elämästäni on se, että mitä vähemmän lenkkeilen, sitä paremmin mulla menee. No, ei nyt ehkä oikeasti, mut no joo, kunhan höpötän.

I Isän kuolema. Menetimme maailman mahtavimman tarinoijan ja murteella puhujan. Suru värjäsi vuotta. Onneksi pystyi lohduttautumaan sillä, että isä lähti niin kuin toivoikin: nopeasti ja höperöitymättä. Ärhäkkä sairaus vei. Olin pelännyt isän kuolemaa jo vuosia. Sitten kun se oli tapahtunut, olin vähän aikaa peloton ja turta - siksi minä varmaan sinne Australiaankin uskalsin.

J

K Kateus. En muista, mitä tällä olen tarkoittanut, mutta ainahan minä olen ollut kateuteen taipuvainen.

L Lapset. Ei tästäkään mitään hajua. Varmaan sisarusten muksuja olen tarkoittanut. Heidän kanssa on kiva leikkiä ja he ovat niin vilpittömiä ja ihanan iloisia.

M Maustetytöt, Olavi Uusivirta ym. musiikki. Maustetytöt on rautaa!

N

O

P p**pilleet ja muita hauskoja juhlia!

Q  Qwixx ja muut lautapelit

R Riippumatto ja retkeily, luonto

S Sijaisuudet, snorklaus

T Terveydenhuolto. Olen edelleen pohjattoman kiitollinen lääkärille, joka lätkäisi minulle kahden viikon sairasloman isän sairauden loppuvaiheessa, vaikka sumeassa päässäni tuntui, että kukas työni hoitaa, jos on minä itse. Oli mahtavaa, että töitä ei tarvinnut miettiä ja pystyin paremmin käymään isän luona terveyskeskuksessa. Eron myötä painelin myös viimein psykiatrisen sairaanhoitajan puheille. Yhteiskunta pitää kyllä aika hienosti huolta.

U Unlock. Suositteluni näille huonepakolautapeleille. Hullaannuin ja ostin näitä lopulta aika paljon.

V Vahvuudet: hyväkin herkkyys, idearikkaus, innostavuus. (Olenkohan sitten jotenkin erityisen paljon tuona vuonna yrittänyt miettiä vahvuuksiani)

W

X

Y Ystävät, jopa uudet. Tutustuin tuolloin aika hyvin kämppisten ja entisten kämppisteni tyttöystäviin, joten sain kaksi uutta ystävää. Cool! Tietty 50 % niistä muutti pois puolen vuoden sisään, mutta kyllä monet hyvät lautapelit ja lenkit ja muutamat itkuillatkin ehdittiin viettää. Aikuisena ystäviä on vaikea saada, ja siksi tämä tuntui ihmeelliseltä ja arvokkaalta.

Z

Å

Ä Ääni- ja e-kirjat. Ahkerasti maksoin Storytellin jäsenyyttä ja nautin kirjoista. Sittemmin on alkanut ketuttamaan, etteivät he anna mitään hyötyjä asiakkaille, jotka kuukaudesta toiseen maksavat tilauksestaan, kun taas muille satelee ilmaisia kuukausia. Saatanpa katkaista tilauksen.

Ö

Olipas lystiä vähän muistella menneitä, ja nyt tulikin kirjoitettua niin paljon, että näinköhän minä jaksan enää sitä varsinaista valitustani selittää. Otsikko viittaa kuitenkin sanontaan, joka kehottaa tekemään mehua, kun elämä antaa sitruunoita. Voin kuitenkin kertoa, että nyt kun elämä on antanut kaksi vuotta lähinnä sitruunoita (äitin sydänleikkauksen tuoma pelko, isän diagnoosi, isän kuolema, sydämen musertava ero ja kaikista noista seuranneet jaksamiskiipelit, rakkaimpien ihmisien poismuutto ja siitä seuraava pusertava yksinäisyyden pelko, tulevaisuuden tuntemattomuus, työstressi ja ikuinen riittämättömyyden tunne ja väsymys aamuisin, ongelmat perheen sisällä, äidin väsymys, kämppisten poismuutto eli se, että kohta lähtee kämppäkin alta ja en saanut unelmieni asuinpaikkaa, koska hävisin arvonnassa...), niin alkaa kyllästyttää. En mää mitään tenavia tai omakotitaloa tarvii tai ehkä haluakaan vielä, mutta kaipaan kyllä ihmisiä/ihmistä, joiden menettämistä ei tarvitsisi pelätä. Vakautta ja turvallisuutta ja iloa tuovia ihmissuhteita ja jotain hyviäkin uutisia. Kai se täytyy myöntää, että kaipaan parisuhdetta. Minusta on ihanaa tietää, että tuo ihminen haluaa kuulla kaiken ja hän haluaa kertoa minulle, mitä hänelle kuuluu. Hän haluaa keskustella kanssani. On ihanaa, jos voi luottaa, että tuo haluaa viettää aikaa kanssani, tuolle ihmiselle olen laturi enkä akkua kuluttava haitta ja että hän haluaa tulevaisuuden kanssani. Pakostikin mieleni kysyy, että miksi minä en ansaitse nyt mitään muuta kuin kehnoja uutisia toinen toisensa perään ja pelottavaa yksinäisyyttä, kun kaikki muut menee muualla rakkaimpiensa perässä ja minä vaan huutelen, että heiii, tulisko joku kyllään.

Pitää vain toivoa, että exän muutto nyt siis avaa tilaa uusille ihmisille, koska eipä ole hirveästi muut kiinnostaneet, kun on jo rakastettavaa seuraa (ja ketäpä koronan aikaan olisi voinutkaan tavata). Pitää vain hengittää hetki kerrallaan kivun läpi. Ehkä uusi kämppä myös auttaa siinä, ettei jokainen hyvä muisto koko ajan viillä sillä, että asiat ovat nyt eri tavalla. 

Oho, tulipa valittava teksti sitten kuitenkin lopulta. No, se toisaalta oli alkuperäinen suunnitelma ja hänen muuttoonsa on viikko, mulla on oikeus olla kauhuissani ja tuskainen. Aiempaa itseäni lainaten: ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ

P.S. On ollu kivojakin juttuja kahden vuoden aikana. Nytkin kesällä tehtiin huikean mahtavan ystävän kanssa hyviä telttaretkiä ja korona-aika on tuonut kämpälle entistäkin enemmän mahtavaa hupsuttelua ja naamiaisiakin olen saanut pidettyä ennen koronaa ja sitten siinä vaiheessa kun rajoituksia purettiin.

Unohdetut elämäni aakkoset vuodelta 2018

Ansiotyö. Alkuvuoden tein kevyesti duunia, syksyllä sitten täyspäiväisesti. Mielestäni olen kehittynyt ajanhallinnassa, ennen joulua sain asiat tehtyä ilman paniikkia tosin kuin vuosi sitten.  En myöskään jännittänyt päiväkausia ja tänä vuonna edustin myös  eräässä nakkihommassa.

Bussimatkat. Kotini ja työpaikkani välissä on 137 kilometriä. Onneksi Savonlinja teki välistä siedettävän.

Cocktail-tikut ja grillivartaat olivat tänä vuonna suuri rakkauteni. Ehdotin niitä hieman joka välissä😅

D daylio. Latasin puhelimeeni päiväkirjasovelluksen, jota olen täydentänyt (lähes) päivittäin. Tykkään tosi kovasti.

E eräretkeily. Innostuimme eräilystä. Pyöräilin ensi kertaa elämässäni lähes 30 km päivässä (joojoo, ei oo iso määrä muille,  mut mulle on). Nukuimme teltassa niin kallioisen järven kuin pitkän hiekkarannan lähellä. Kiipeilimme etsimään luolia ja kuljimme luontopolkuja. Tätä aion jatka ensi vuonna entistä enemmän.

Festarit. Rakas perinteeksi muodostunut festari. Teltta oli kuin pätsi, eikä siellä voinut nukkua yötäkään. Omat ja naapureidenkin juomat pysyivät kylmänä vesisankossa, jossa oli yksi jäädytetty pullo. Rakkain fiilismuisto siitä,  kun uimme ja tanssimme vedessä vaatteet päällä Gasellien soitosta nauttien.

G uumuus. Tänä kesä oli kuuma, helteinen, kuten tosta festarikohdastakin käy ilmi. Aurinkoisia päiviä riitti loputtomasti putkeen ja istuin todella paljon esim. M:n kanssa rannalla,  piknikillä tai loikoilin riippumatossa

Häähulluus. Ystävälläni oli hyvin perinteiset häät kesällä ja jo viime syksynä alkanut häämielenkiintoni sai taas sytykettä. Minun täytyy myöntää, että olen miettinyt erilaisia hääleikkejä ja hääpukuja. Vähän olen myös itkenyt, kun rakkaani ei tahdo tai osa suunnitella tulevaisuutta kanssani edes seuraavaksi viikonlopuksi.

Ikävä ja yksinäisyys. Vaikka tykkään (ehkä jopa rakastan: se on mun näköistä ja hyvää) mun arjesta,  siitä, että rojahdetaan kommuunimme sohvalle katsomaan netflixiä ja juttelemaan ja että tasaisen tiuhaan kokoonnumme pelaamaan lautapelejä,  tunnen välillä oloni luuytimiä myöten yksinäiseksi ja ikävöin ystäviäni.  Ikävöin henkilöitä,  joiden kanssa sielut loksahtavat paikoilleen kuin legopalat ja joiden kanssa voi vain jutella pikkutunneille. Kaipaan ihmisiä,  joiden kanssa hullutella. Tahtoisin,  että ihmiset,  jotka ovat joskus olleet niin läheiset,  laittaisivat joskus itse viestiä ja kysyisivät lounaalle,  ulos tai kylään. En tiedä,  onko tämä mieleeni vääristymä,  mutta tuntuu,  että yhä useammalle minä laitan viestiä saaden vastaukseksi vain täyden viikon suunnitelman ja toteamuksen, että ehottomasti pitäisi nähdä.

Juice-leffa. Kävin testaamassa,  miltä tuntuu olla elokuvassa avustajana. Hupsuahan se. Samaa muutaman sekunnin kohtausta kuvattiin kaaaauuuaaan, röökaajat olivat kuolla tupakoihinsa ja lopulta minustakin näkyi vain hiusraja (jos se ees oli mun) ja nimi lopputeksteissä (se oli cool!). Lähtisin silti uusiksi: hyvä porukka, mahtava matkafiilis Alataloineen ja upeat miesten hiukset!

Konsolipelit. Pelailtiin niin fortnitea, dance centralia kuin drawfuliakin. Okei, kaikki ei ehkä oo konsolipelejä, mut jotain sen suuntaisia anyway.

Lautapelit. Aina vain <3 kovasss huudossa etenkin Port royal, avalon, coloretto, love letter ja korona. Toki myös Carcassonne ja ehkä sanasotakin.

Mielenterveys. Huomasin mielenterveyteni rakoilevan. Kesällä saatoin juosta hädin tuskin hengittämään kykenevänä ylidramaattisesti pois asunnosta, vaikken tahtonut, mutta oli pakko. Poljin pyörällä kilometrien päähän hengittämään. Syksymmällä löysin itsestäni perfektionistin. Opiskelijapalaute, johon olin tyytyväisin kertoi, että olen paras hänellä koskaan ollut opettaja. Paras, vähempi ei riittänyt vakuuttamaan minulle, että olin riittävän hyvä.

Netflix yms. suoratoistopalvelut. Ikisuosikkimme Frendit, supermielenkiintoinen Derren Brown, hätävara 70s show, Orjattaresi, pitäkö olla huolissaan,  Vedetään hatusta... sohvalla loikoilu rakkaiden lähellä on tosi jees, jos se ei vie kaikkea aikaa.

Ompelu. Ompelin ehkä enemmän kuin ikinä. Loppuvuodesta hain -  ja pääsin - erääseen projektiin puvustajan apulaiseksi.

P-koti ja p-bändi. Kotini ja kämppisteni bändi. Kulkivat mukana pitkin vuotta ja toivat iloa.

Quatro formazzi ja etenkin pizza mozzarella eli Ristorante-pitsa. Kotimme ikisuosikki.

Ruoanlaitto. Tänä vuonna tein ruokaa enemmän kuin ikinä ennen, vaikka edelleen mentiin monesti myös eineillä (ks. Edellinen kohta). Käytin enemmän kasviksia, leivoin enemmän ja kokeilin enemmän kaikkea uutta.

Sisaruspäivä. Kesällä meillä oli yksi päivä, jolloin olimme kaikki sisarukset vanhempieni luona. Myöhemmin menimme lähes kaikki rannalle ja uimme lasten kanssa. Se on minulle lämmin muisto.

T. Oma rakas.

Ukulele. Sain ihanalta ystävältäni lahjaksi ukulelen!!! Olen sitä yrittänyt opetella soittamaan, ja luulen jotain oppimienikin. Ukulele on pelastanut monta iltaa, jolloin en ole tiennyt, mitä tehdä ja ajatukset olisivat ilman tekemistä karanneet masentaville urille.

Vanhempien heikentyminen.  Vuosi oli todella raskas siltä osin, että rakas ja aina terveenä ja reippaana olleen äitini vointi laski jyrkästi. Isoon sydänleikkaukseen joutuminen säikytti pahanpäiväisesti, sillä en ollut koskaan tullut ajatelleeksikaan, että äitini saattaisi kuolla pian. Onneksi leikkaus meni lopulta hyvin, mutta jouluun mennessä romahti vuorostaan isäni kunto ja syöpädiagnoosi käänsi maailman ympäri. Kyseessä on ärhäkkä ja paha kasvain, eivätkä lääkärit osanneet sanoa, onko kyse päivistä, viikoista vai kuukausista. Kevät ei ollut helppo kenellekään.

"W anhuus". Ei jaksa juoda eikä ainakaan mennä baariin. Kävinköhän kotikaupungissani tanssibaarissa kertaakaan koko vuonna. Ehkä kerran sellaisessa puolitanssipaikassa. Useampaankin otteeseen olin kyllä menossa, mutta mahdottomaksi tuo muodostui.

X on parempi kuin y = väsyttävä vertailu. Heidän poikaystävänsä haluavat asua yhdessä tyttöjensä kanssa. He saivat töitä koko vuodeksi. Hän saa hirveästi whatsapp-viestejä eri henkilöiltä, minäkinpä testaan, montako saan, jos en laita itse yhtään. Minulla ei ole noin epävarmaa kehonkuvaa. Minä en ainakaan kiukuttele muiden edessä. Kylläpä he ovat kauan pois kännykältä, heillä on varmasti hyvä elämä kahdestaan. Hän saa niin paljon lounaskutsuja ja lahjoja. Kylläpä hän osaa puhua joukossa kenelle tahansa hyvin. Miksi heille on selvää, että he viettävät juhlansa tyttöystävänsä kanssa, mutta minun rakkaalleni se ei ole vaihtoehto. Minulla on hyvä työ.

Y ökyläilyt puolin ja toisin, ystävät muutenkin (M, K, E, L, I erityisesti ja tietty kaikki T:n kaverit). Erityiskiitos heille, jotka ovat minua majoittaneet työn takia.

Z embalot. Järjestin uudessa kodissa muutaman juhlat yksin tai yhdessä. Juhlittiin niin Ankkalinnassa kuin Disney-maailmassakin ja lisäksi pidettiin kotisitsit. Nautin järjestelystä ja ohjelmasta ja aamuyöllä raikuvasta laulusta,  jos onnistun saman vieraat tulemaan ja viihtymään.

Å

Äänikirjat. Olet hyvä tyyppi, selfhelp-kirjat...

Ö iset sadut: poikaystäväni kanssa luettiin erästä kirjaa vuorotellen toisillemme useina iltoina. Minusta se on ihanaa.



Siinäpä viime vuoden muistoja talteen, suurin osa hyviä. Kirjoitin nuo jo alkuvuodesta, mutta julkaisu jäi. Tämä vuosi on ollut todella todella raskas, vain Australian reissu välissä on ollut selkeästi tosi siisti juttu. Kesän olen onneksi(?) työtön, joten voin huonoina päivinä vain jäädä sänkyyn tuijottamaan kattoa kyynelsilmien läpi. Syksyllä työt jatkuvat, joten voin olla siltä osin murheeton näin kesäaikaan.

Leppoisaa elämää

Minusta on jotenkin uskomatonta, että kirjoitan tätä blogia edelleen (vaikkakin taukoilen välillä huolella). Vielä uskomattomampaa on, että ainakin vakilukijani edelleen jaksaa välillä kurkkailla tänne uuden tekstin toivossa. Uskomatonta on myös se, että olen 25 ja olen edelleen aika hukassa elämäni suunnan kanssa. En varsinaisesti pienenäkään kuvitellut, että olisin tässä vaiheessa nautinnollisessa vakiduunissa, kotiutunut johonkin paikkaan ja ollut viisi vuotta parisuhteessa, mutta en ole voinut olla huomaamatta, että yläasteaikoinani seurustelemaan alkaneet vanhat kaverit juhlivat kymmenettä vuosipäivää (jotenkin mahtavaa, mutta olen silti tyytyväinen, etten ole samassa tilanteessa), lukiokaverit puskevat vauvoja maailmaan ja jotkut kaverit ostelevat asuntoja, muuttelevat yhteen, hankkivat yhteisiä lemmikkejä, suunnittevat häitä ja painavat pitkää päivää töissä ihan niinkuin aikuiset.

Älkää kuitenkaan erehtykö luulemaan, että valittaisin. Olen tällä hetkellä oikein tyytyväinen elämääni, vaikka esimerkiksi vanhempani eivät välttämättä ole. Äiti voivotteli alkuvuodesta vakityöpaikkani puuttumista niin paljon jokaisessa puhelussamme, että jouduin jopa ärähtämään hieman, että tuo asenne nyt ei auta ketään tai edistä työtilannettani.

Mitä siis teen tällä hetkellä elämässäni? Kaksi kertaa viikossa teen oman alan töitä. Saan kämäistä palkkaa, mutta nautin työstäni ja asumislisän avulla tulen toimeen. Muutin takaisin entiseen opiskelukaupunkiini maailmaan ihanimpaan kommuunimaiseen kimppakämppään. Näen poikaystävääni lähes päivittäin, siskoni perheen tai ystävieni luona olen yötä noin kerran viikossa ja tiistaisin näen  asuinkaupunkini ystäviä yliopistolla. Ystävien näkemisen määrään tai ystävyysyhteyksien syvyyteen en voisi sanoa olevani täysin tyytyväinen tällä hetkellä, mutta aivan mahtavaa korvausta tuovat upeat keskustelut kämppisten kanssa. En edes muista, milloin olisin viimeksi (tupareita lukuunottamatta) voinut ystävien kanssa valvoa keskustellen pikkutunneille, mutta esimerkiksi eilisiltana opettelin kämppiksen kanssa ukulelen soittoa varmaan kaksi tuntia, jonka jälkeen valvoimme vielä neljä tuntia muistellen lapsuusmuistoja ja tutustumalla piiloviestinnän saloihin selaamalla kämäisiä YouTube-videoita kolmeen saakka.

Yhä selvemmältä näyttää, ettei minuun ole uppoutunut sellainen perisuomalainen ahkeruus, jossa työ on elämän suola. En tarkoita, ettenkö työtä ja työntekijöitä arvostaisi ja haluaisi olla yhteiskunnan hyvä jäsen itsekin, mutta tarkoitan, ettei rahan tahkoaminen ole minulle se juttu. Olen pohtinut, etten minä ainakaan tässä elämäntilanteessani millään tarvitisisi niin paljon rahaa kuin kahdeksan tunnin työpäivästä saisi. Minulle riittäisi aivan hyvin esimerkiksi puolet pienempi palkka kuin mitä syksyllä sain, jos voisin samalla myös oikeasti tehdä töitä puolet vähemmän (työllisyyskinhän siinä kasvaisi, kun joku toinen samalla tavalla ajatteleva saisi toisen puolen töistäni). Hitto musta tulee vielä oikeasti joku downsiftaaja O.O Vähemmän työtä, rahaa ja kulutusta, enemmän aikaa!

Elämäni on siis hyvää. Poikaystäväni saa mut nauramaan joka päivä. Mulla oli varsin onnistuneet tuparit, jotka sisälsivät upeita pukuja, aika hyvää heittäytymistä järjestämässäni kisailussa, ulkojuomapelin pelaamista sisällä ja soittoa ja laulua aamuseitsemään. Mulla on aikaa itselleni ja haaveilenkin tällä hetkellä itseni kehittämisestä. Toiveenani on oppia oikeasti soittamaan ukulelea ja ehkä jopa kitaraa tänä aikana, kun asustan hulppeassa muusikkomökissä. Mulla on töitä ja tuloja, vaikkei kovin suuria. Mulla on kotoisa koti. Näen rakkaita ihmisiä verrattain usein. Tykkään.


Nyt kyllä jälleen julkaisen tekstin lukematta sitä läpi. Muuten menee niin kauan aikaa, etten oikeasti saisi tätä ikinä julkaistua. Typoilla tuskin oikeasti mitään väliä. Pusmoi, ikävä teitä lukijoita ja ajatuksianne!







R.I.P. vanha blogikuvaus ja tietoja minusta. Maailma muuttuu, niin minäkin (t. Kaapo 4 v). Tässä vanhat kuvaukset talteen:

Julkinen päiväkirja harvoille ja valituille. Itsensä etsimistä opiskelijaelämän ja työelämän sekä nuoruuden ja aikuisuuden rajamaastosta. Ja miehiä. Miesten ihailua läheltä ja kaukaa :'D Eli vähän säälittävä blogi, johon puran tarvetta paljastaa asioita ja olla esillä. Blogi, jonka piti loppua alkuunsa, mutta joka kattaakin koko viisivuotisen yliopistoajan. Elämän iloja ja suruja - usein listana, koska listat ovat ihania!

tietoja minusta

Keskusteluja, hulluttelua, maailman ihmeellisyyttä, kaiken maailman omia pikku projekteja ja miehiä rakastava humanistityttö. Vähitellen oon tykästymässä vuosien tauon jälkeen myös kirjallisuuteen, ja yhä enemmän arvotan myös musiikkia ja maailman kokemista ja näkemistä matkustamalla. Etsin lisärohkeutta, itseäni ja ihmisiä, jotka ratsastaisivat yksisarvisilla kanssani kuplassa, jonka sisällä uskon kaikkeen hyvään. En usko valmiiksi kuljettujen polkujen paremmuuteen, vaan haluan olla avarakatseinen. Helpoiten minut löytää opiskelijaelämän riennoista (rastiradoilta tai baarien tanssilattioilta), työpaikalta, jota tajusin rakastavani, somesta tai sängyltäni, jossa makaan yksin tai muiden kanssa miettimässä maailmaa, nauramassa tai itkemässä.

Elämäni aakkoset vuonna 2017 (myöhässä)

Ankka
Bileet, kotona. Järjestin ensin ystävänpäiväbileet kämppiksen kanssa ja sittemmin syksyllä yksin omat isot pirskeet (valmistujaiset, 25 v -synttärit, yksin asumisen juhlistaminen). Nää oli ekat oikeat isot kotona järjestettävät juhlani. Oli aika lystiä. Tykkään keksiä teemoja ja pukeutua hölmösti, vaikka opiskeluarki alkoikin jäädä taakse.
Cooper eli Twin Peaks. Vuosikymmenten tauon jälkeen Twin Peaks teki paluun, ja myö katottiin tuota uutta sekopäisyyttä ja omaperäisyyttä lumoutuneena. Yritin kattoo aika sinnikkäästi myös Game of Thronesia, mut jaksot on auttamatta liian pitkiä mulle.
Don't grow up, it's a trap.
Elämä kantaa. Loppuvuodesta sain taas todeta, kuinka hyvä tuuri minulla on elämässäni, kun kaikki vain järjestyy mitään tekemättä: sain lisää töitä ja uuden kämpän, vaikka kumpaakaan en ehtinyt etsiä kuin sen verran, että totesin, että tarjolla on vain kalliita tai epäilyttäviä kämppiä ja että töiden etsiminen on vaikeaa.
Filosofian maisteri. Meikä valmistui kuin valmistuikin lopulta kesäkuussa. Kuusi vuotta sitä iloa kesti, mutta nyt se on ohi. Gradusta sain lopulta C:n mihin olin ihan tyytyväinen, mutta en jotenkin missään vaiheessa saanut sellaista WOOP WOOP, MEIKÄ VALMISTU JEEEE -fiilistä. En tiiä, oisko sellainen pitäny tulla.
G-katu ja yksin asuminen. Ensimmäisen kerran kuuteen vuoteen asuin yksin. Se tuntui hassulta. Siinä oli aluksi todella paljon totuttelua, mutta onneksi hyviäkin puolia oli.
Hundred happy days. Osallistuin 100 onnellista päivää haasteeseen ja otin satana päivänä kuvia asioista, jotka tekivät minut onnellisiksi. Ihan lystiä, vaikka välillä tuntui työltä, kun oli kökkö päivä ja silti piti keksiä jotain.
Iso rahat eli eka kunnon palkka. Huhheijaa, miten suurelta summalta kuukausipalkka tuntui opiskelijaelämän jälkeen. Mutta toisaalta päivät olivat mahdottoman pitkiä välillä, ja huomasin kyllä, että en ole omaksunut vanhempieni sukupolven työmoraalia: työ ei ole elämäni, vaan arvostan rahaa enemmän vapaa-aikaa. Siksi kituutankin jälleen varsin tyytyväisenä koko kevään osa-aikatyössä.
J:n jengi eli ala-asteen luokkakokous, jonka kutsuin koolle, kun olin nähnyt asiasta unta. Aluksi kukaan ei edes vastannut viestiin ja mietin, että jassoo, tämä sitten oli varmaan tässä, mutta sitten yksi rohkeni vastaamaan ja sitä myöten yhtä vaille kaikki. Tavattiin yhden kaverin vanhempien mökillä, ja se oli kyllä mahtavaa. Puhuttiin, puhuttiin, puhuttiin ja puhuttiin. Ja syötiin hyvin ja juotiin. Oli hurjan mielenkiintoista nähdä ihmisiä, jotka eivät olleet vaihtaneet edes Facen profiilikuvaa tyyliin kymmeneen vuoteen.
K-viestintä. Syksyn töissä kävin uuden opetettavan aineen kimppuun. Saappaat tuntuivat suurilta ja aluksi homma jännitti todella kovasti, mutta lopulta kaikki alkoi sujua - kahta kurssia lukuunottamatta...
Lapsuudenystävä. Ensimmäisen kerran toooodella pitkään aikaan asuin samassa kaupungissa lapsuudenystäväni kanssa. Näimme edelleen liian vähän mm. työkiireiden takia, mutta oli ihanaa, kun hän tuli joskus iltaisin kylään ja etenkin kesällä minä saatoin väsähtää hänen sohvalleen iltarientojen jälkeen.
M:n kätyrit. Vuonna 2017 pelattiin ihanan paljon lautapelejä (tää kirjain tulee yhdestä ryhmächatista, joka alunperin muodostui pelin ympärille).
Nurmijärvi. Kävin ensimmäistä kertaa elämässäni Nurmijärvellä, josta nyxä on kotoisin. Se oli hämmästyttävän pieni paikka. Ei edes vaikuttanut järkyttävän paljon suuremmalta kuin oma säälittävä kotikyläni :D Sen kauemmas en kesäretkellä siis päässu, mutta siellä oli drone ja kaikkea hauskaa!
Omien ihmisten menettäminen.  Vuonna 2017 tuntui jälleen kerran, että menetin valtavasti ihmisiä tai ainakin syviä yhteyksiä ihmisiin. Hengasin paljon poikaystäväni miljoonien kavereiden kanssa, ja se oli oikein mukavaa, mutta samaan aikaan tuntui, että minä en ollut järin tärkeä kellekään. "Kaikki" muuttivat pois, hiljenivät tai etääntyivät.  Minulla on aina ollut paras ystävä tai pari, joille avautua kaikesta. Ykskaks minulla ei ollutkaan. Tekeminen oli mukavaa, mutta en ollut todellisessa puheyhteydessä juuri kehenkään. Pääsin piireihin mukaan vain poikaystäväni kautta. Se oli ehkä vuoden raskain asia. Lopulta avauduin asiasta ystäväjoukon ryhmächatista (josta olisin halunnut vain poistua todettuani, että olen puolen vuoden aikana ollut ainoa, joka on koskaan siellä muita pyytänyt mihinkään. Minulle kuitenkin sanottiin, että se ei edistäisi mitään). Erityisesti mieltäni lämmitti sitten yksärinä tullut viesti, jossa kaveri sanoi, että on täysin samaa mieltä kanssani siitä, että vaikuttaa, että ketään ei kiinnosta ja että se on alkanut tuntua kurjalta. "Miusta tuntuu tosi kivalle, että tuttu pysyvämmin *samaan kaupunkiin*". Olin jo alkanut epäillä takaisin muuttoa, kun tuntui, ettei kukaan siellä kaipaakaan ja eräät ystävät jäävät toiseen kaupunkiin ja uudessa ei ole ketään, mutta tuo viesti tuotti minulle paljon iloa.
Paniikkikohtaus. Ehkä edellisestä ja uuden työn tuomasta vastuusta johtuen sain elämäni ensimmäisen oikean paniikkikohtauksen, joka useampaan otteeseen meinasi myös uusiutua. Onneksi niitä ei myöhemmin syksyllä enää ilmennyt.
Quivatut omenat ja muut metsän antimet.  Q on aina yhtä vaikea...
Rock-leirintä. Ekaa kertaa elämässäni nukuin festareilla teltassa. Se oli hauskaa ja kamalaa monellakin tavalla. Aiheutti sekä rakkautta että riitoja parisuhteeseen. Ugh.
Suomi 100. Jeejee! Itsenäisyyspäivän hulinoissa kävin, mutta muuten tää ei elämässäni valitettavasti juuri näkynyt.
T. Sain alkuvuodesta upouuden poikaystävän vastoin kaikkia päätöksiäni. Mutta on vaikeaa olla ihastumatta, kun yksi parhaista ystävistä osoittaakin kiinnostusta. Juuri siitähän olin haaveillut. Sinkkuelämä oli kivaa, mutta olin kyllä siihenkin ihan uupumassa.
Uupumus, ajoittainen. 
Vappu. Vikana opiskelijavappuna oli isot pirskeet! Käytiin ihan valtavissa kotibileissä ja perinteiseen tapaan Raxissa.
Wihannekset: herneet ja porkkanat.  Vuoden 2017 kesällä tuhlasin tosi paljon rahaa mm. herneisiin. Ostin niitä melkein joka kauppareissulla :'D Mut ne on vaan niin hyviä!
X-mas. Joulu oli aikas mukava, vaikka en ehtiny tänä jouluna tehhä mitään lahjoja itse.
Ylimmän kerroksen huoneisto. Hengattiin T:n kavereiden hulppeassa kimppakämpässä aika paljon, ja tädädädädäää, tän kuun alusta alkaen myös MINÄ asun siellä. Vähän pelottaa, että joudun syksyllä taas muuttamaan pois, mutta tällä hetkellä en muuttopäätöstäni kadu. Viihdyn niin hyvin kuin vain voi viihtyä. Katsotaan, kauanko alkuhuuma kestää.
Zalando. Tilasin kengät ja maailman ihanimman rannekellon.
Åma työhuone. Syksyllä mulla oli työkone ja työhuone. Nyt jaetussa työhuoneessa alkaa taas vaikuttaa kaukaiselta unelta tuo syksyn mahtava tilanne.
ÄÄÄÄÄÄÄÄKKK eli seikkailukeinu. T:n kaverit johdatti meidät kesäiltana upealle siniselle laguunille, jossa oli mahtava keinu. Kiikuttiin, kiljuttiin, pelattiin Unoo ja grillattiin. Ja pojat karkuutti kertakäyttögrillin lammelle... -.- :DD Palattiin keinulle myöhemminkin.
Öiset höpinät polttareissa ja häissä. Ystävän häät olivat elokuussa. Oli sillee niin söpöä, että tuli melkein hääkuume. Polttaritkin oli mukavat. Niiden jälkeen valvoin yöllä pikkutunneille pelaten tuntemattomien kanssa ihan liikaa En ole koskaan -peliä. Vielä häiden jatkoillakin samaiset poitsut saattoivat sanoa, että "olin ihan varma, että A juo tähän". He myös tiesivät minusta asioita, joita en heti muistanut kertoneeni.

turhat jutut pään sisällä

minä ostin vahingossa ruskeaa ripsaria mustan sijaan ja se vähän harmittaa minua kun kuitenkin äitiltä on peritty mustat silmäripset niin en haluaisi niitä peittoon mutta näillä mennään nyt kun kerran nytkin ostin meikkejä vain siksi että meikkilaukkuni on kadonnut ja oli pakko mennä jotain ostamaan että kehtaa luokan eteen mennä jos vaikka meikkivoide peittäisi punastumista ostin myös kotikaupunkini mukin koska tunsin oloni rikkaaksi kun laskutin jostain kehittymispäivästä työpaikkaa siinä mukissa on söpöt värit mutta musta on vähä kurjaa kun myyjä kysy laitetaanko pakettiin ja sit olin vaan että ei ja mietin että surullista ostaa itselle lahjaa lisäksi ostin maton kirpparilta tai kaveri osti ystävällisesti puolestani kun mulla oli kiire bussiin mutta nyt hain sen kotiin se on vihreä ja sopii keittiökalusteisiin mutta on liian lyhyt yltääkseen pöydän luo eteisestä äiti ihana tosin lupas antaa mulle mattoja ja verhoja ja patjojakin ehkä kun jos tulee yövieraita isoihin juhliini joista muuten kirjotin jo lapun naapureille mutta en vieny vielä käytävään koristelin sen vaahteranlehdillä ja oikein väritin tusseilla tänään ompelin semmoisen vessapaperitelinehöskän ja semmosen moninaisen mekon mutta siinä näytän norsulta mutta johtunee väristä ei se semmonen lihottava kuitenkaan ollu oon kaipaillu puheseuraa ja menin pitkästä aikaa randomiin ja siellä oli ihan kivaa ja ärsyttävää kans kun osa ihmisistä oli idiootteja paras puheseura viime päivinä oli kollega joka kerto tosi mielenkiintosia juttuja meidän työyhteisöstä ja sitten tehtiin psykologista analyysia ja pidin siitä työt jännittää aina mutta nyt on ollut yllättävän rento viikonloppu mutta olen ollut vähän surullinen huomenna menen kuitenkin siskon perheen kanssa shoppailemaan ehkä saan keittiöön lampun ja vähän haaveilen kuitenkin sellasesta valkeasta lokerikkohyllystä

Musta tuntuu edelleen, että olen kuolettavan tylsä, eikä jutuillani ole arvoa. Tuossa ajatukset, joita oisin halunnu höpöttää tänään, mutta sitten sensuuri päässäni sano, että et nyt ala tommoseen, kun ei ketään kiinnosta, ei tollasiin reagoida. No vähä silti selitin.

Duck jumping into water

Istun maailmani laidalla valmiina hyppäämään. Tai oikeastaan olen jo matkalla alas. Maisterin paperit ja työsopimuksen allekirjoittaminen tönäisivät minut alas turvalliselta tasoltani. Nyt kiidän alaspäin, siipeni raapiutuvat seinämään ja voin vain odottaa peläten vääjäämätöntä. Kuinka paljon putoaminen sattuu? Kuinka kylmää vesi on? Osaanko edes uida? Onko alhaalla edes ylipäätään vettä, vai olenko itse pian pelkkä märkä läntti kalliossa?

Noin kirjoitin fiiliksiä päiväkirjaani kolmisen viikkoa sitten. Sain jatkaa vanhassa työpaikassani, mutta työnkuvani muuttui aika roimasti. Alkukuukausi meni mukavasti, mutta nyt tuntuu märältä litistyneeltä lintuläntiltä, joka kuitenkin on elossa ja hengittää kauhuissaan.

Olen ollut hiljaa kuukausia, tiedän sen. Ja te blogiani lukeneena varmaankin tiedätte, että syynä on tietenkin mies. Muistatteko sen maailmanvalloitajan, jota kehuin vuodenvaihteessa, koska arvostin häntä niin suuresti ystävänä, joka ei edes yrittänyt koskaan lähennellä? Kävi vahinko, ja rakastuimme. Kesken sen kaiken uhmani, etten halua parisuhdetta, enkä etenkään etäsuhdetta. Kaikki päätökseni romuttuivat. Normaalisti olisin ehkä raportoinut tänne kaiken, mutta nyt jostain syystä jätin alkuvaiheetkin kirjoittamatta. Oon kuitenkin ollut rakastunut ja onnellinen siitä, että oon niin onnekas, että oon yhdessä yhden parhaan ystäväni kanssa. Kesä meni mukavasti; roikuin kaiken aikaa hänen luonaan, touhusimme kaikkea porukassa ja olimme vain. Jotenkin onnistuin keväällä paineen alla myös kirjoittamaan graduni ja jopa valmistumaan kesäkuun puolivälin tienoilla.

Ei kaikki kuitenkaan mitään idyllistä onnea ja auvoa ole ollut, eikä ole varsinkaan nyt, kun asustan eri kaupungissa kuin ukko. Ikuiseen huomionkipeyteeni ei tunnu olevan lääkettä ja tuhannesta keskustelusta huolimatta hän ei ymmärrä, kuinka äärettömän rajattoman suunnattoman tärkeää minulle olisi saada huomiota tasaiseen tahtiin päivän mittaan viestien muodossa, jos olemme erillämme. Tänään tein taas aika-analyyseja ja surin sitä, kuinka se aukottomasti minusta todisti, ettei hän ymmärrä tunteitani tai välitä niistä. Totta puhuen nytkin istun sängyssä pidätellen itkua vain sen verran, että kämppikseni ja hänen poikaystävänsä menisivät huoneeseensa, jotta saisin nolostumatta vuodattaa kyynelkarpalot poskilleni. Ääneen nyyhkyttämistä yritän välttää.

Jotenkin minulla on mielikuva, että sanoin viime syksynä tai joskus, että on meneillään elämäni rankin ajanjakso. Suunta on ilmeisesti huono, sillä nyt stressitasoni ovat vielä korkeammalla. Kaikki muuttuu ja on pelottavaa: opiskelukaupunkini paras ystävä muutti juuri Amerikkaan, kotikaupunkini paras ystävä muuttaa pois kämpästämme, työni on oikeasti vaativa, enkä pysty millään täyttämään saappaita, jotka sijaistettavani jätti vuosikymmenten kokemuksen jäljiltä, olen kaukana poikaystävästäni, enkä voi tavata häntä likimainkaan niin paljon kuin tahtoisin, syksy tulee. Ykskaks olen siis yksin pimeässä vailla lohduttavia halauksia. Ainoa, mikä minut tiukasti ympäröi, on kaikkialta pursuava työstressi. Poikaystäväni viettää lystiä vapaa-aikaa pelaten minun pelejäni ystäviensä kanssa niin myöhään yöhön, että minun täytyy käydä nukkumaan. Tahtoisin viedä kaiken omaisuuteni pois ja estää sen, että kaikkeen kyllästytään ennen kuin ehdin itse nauttimaan niistä. Olen lapsellinen ja harmistunut. Muiden elämä ja ihmissuhteet vaikuttavat seesteisiltä ja täydellisiltä. Olen kateellinen. En minä osaa olla aikuinen.

Sain myös elämäni ensimmäisen paniikkikohtauksen, jonka todella tunnistin paniikkikohtaukseksi. Olin valvonut jo edellisenä yönä kolme tai neljä tuntia silmät selällään luullen, että sekoan. Aamulla olo jalostui kohtaukseksi: pelkäsin suunnattomasti ja kaikki tuntui epävarmalta. Hengitykseni oli nopeampi kuin uskoisi hengityksen ikinä voivan olla. Yritin väkipakolla laskea neljään jokaisella ulos- ja sisäänhengityksellä, mutta senkin ylläpitäminen tuntui työläältä, ja paniikkihengitys otti nopeasti yhä uudelleen ylivallan. Sydämeni hakkasi, käteni tärisivät, enkä pystynyt puhumaan kunnolla. Myöhemmin tästä kuultuaan ystäväni kysyi, pelkäsinkö kohtausta. En pelännyt, mutta pelkäsin niitä asoita, jotka sen aiheuttivat: tulevaisuutta, muutosta, epävarmuutta ja yksinäisyyttä. Nyt pelkään hieman uutta kohtausta, pelkään sekoamista.

Sisäinen keijuni kaipaa keinupuuta enemmän kuin ikinä, ja sisäinen peikkoni tarvitsee kotikoloa, mutta he eivät tahdo enää katkaista yhtään arvopuun oksaa tai romahduttaa kivikattoja alas, vaan mieluummin jäätyvät syysyöhön.

Keittiöpsykaa.

Tietokonetohtori taikoi tän mun lempparikoneen kuntoon, joskaan ei minua, vaan itseään varten. Pitäis litteroida, mutta en tiettykään voinu vastustaa kiusausta tehdä piiiiitkästä aikaa pientä sarjista turhaumieni ja itseanalyysini keskellä. Tässä siis pieni aitoon psykan kirjaan löyhästi pohjautuva söherrys. Yrittäkää saada selvää. Turhautunutta tekstinpätkääkin on tulossa, jahka ehtii. Se on jo valmis, mutta sit tuun aina niin kamalan onnelliseks, etten haluu julkasta mitään niin masentavaa : D Varsinkaan, kun en sit onnellisena oo samaa mieltä sen tekstin kanssa asioista. Tällä koneella on muuten törkeän hyvä kirjoittaa. HMHPH. Pitäisi melkein tällä nyt kirjoitella gradun viimeisiä lukuja. Etenen ihan ok, vaikka aika onkin aikalailla lopussa. Sain jo palkattua enkun opiskelijan kääntämään tiivistelmäni. Toivon vaan, etten halua tehdä tiivistelmään muutoksia viimeisten lukujen ja korjausten myötä.