turhat jutut pään sisällä

minä ostin vahingossa ruskeaa ripsaria mustan sijaan ja se vähän harmittaa minua kun kuitenkin äitiltä on peritty mustat silmäripset niin en haluaisi niitä peittoon mutta näillä mennään nyt kun kerran nytkin ostin meikkejä vain siksi että meikkilaukkuni on kadonnut ja oli pakko mennä jotain ostamaan että kehtaa luokan eteen mennä jos vaikka meikkivoide peittäisi punastumista ostin myös kotikaupunkini mukin koska tunsin oloni rikkaaksi kun laskutin jostain kehittymispäivästä työpaikkaa siinä mukissa on söpöt värit mutta musta on vähä kurjaa kun myyjä kysy laitetaanko pakettiin ja sit olin vaan että ei ja mietin että surullista ostaa itselle lahjaa lisäksi ostin maton kirpparilta tai kaveri osti ystävällisesti puolestani kun mulla oli kiire bussiin mutta nyt hain sen kotiin se on vihreä ja sopii keittiökalusteisiin mutta on liian lyhyt yltääkseen pöydän luo eteisestä äiti ihana tosin lupas antaa mulle mattoja ja verhoja ja patjojakin ehkä kun jos tulee yövieraita isoihin juhliini joista muuten kirjotin jo lapun naapureille mutta en vieny vielä käytävään koristelin sen vaahteranlehdillä ja oikein väritin tusseilla tänään ompelin semmoisen vessapaperitelinehöskän ja semmosen moninaisen mekon mutta siinä näytän norsulta mutta johtunee väristä ei se semmonen lihottava kuitenkaan ollu oon kaipaillu puheseuraa ja menin pitkästä aikaa randomiin ja siellä oli ihan kivaa ja ärsyttävää kans kun osa ihmisistä oli idiootteja paras puheseura viime päivinä oli kollega joka kerto tosi mielenkiintosia juttuja meidän työyhteisöstä ja sitten tehtiin psykologista analyysia ja pidin siitä työt jännittää aina mutta nyt on ollut yllättävän rento viikonloppu mutta olen ollut vähän surullinen huomenna menen kuitenkin siskon perheen kanssa shoppailemaan ehkä saan keittiöön lampun ja vähän haaveilen kuitenkin sellasesta valkeasta lokerikkohyllystä

Musta tuntuu edelleen, että olen kuolettavan tylsä, eikä jutuillani ole arvoa. Tuossa ajatukset, joita oisin halunnu höpöttää tänään, mutta sitten sensuuri päässäni sano, että et nyt ala tommoseen, kun ei ketään kiinnosta, ei tollasiin reagoida. No vähä silti selitin.

Duck jumping into water

Istun maailmani laidalla valmiina hyppäämään. Tai oikeastaan olen jo matkalla alas. Maisterin paperit ja työsopimuksen allekirjoittaminen tönäisivät minut alas turvalliselta tasoltani. Nyt kiidän alaspäin, siipeni raapiutuvat seinämään ja voin vain odottaa peläten vääjäämätöntä. Kuinka paljon putoaminen sattuu? Kuinka kylmää vesi on? Osaanko edes uida? Onko alhaalla edes ylipäätään vettä, vai olenko itse pian pelkkä märkä läntti kalliossa?

Noin kirjoitin fiiliksiä päiväkirjaani kolmisen viikkoa sitten. Sain jatkaa vanhassa työpaikassani, mutta työnkuvani muuttui aika roimasti. Alkukuukausi meni mukavasti, mutta nyt tuntuu märältä litistyneeltä lintuläntiltä, joka kuitenkin on elossa ja hengittää kauhuissaan.

Olen ollut hiljaa kuukausia, tiedän sen. Ja te blogiani lukeneena varmaankin tiedätte, että syynä on tietenkin mies. Muistatteko sen maailmanvalloitajan, jota kehuin vuodenvaihteessa, koska arvostin häntä niin suuresti ystävänä, joka ei edes yrittänyt koskaan lähennellä? Kävi vahinko, ja rakastuimme. Kesken sen kaiken uhmani, etten halua parisuhdetta, enkä etenkään etäsuhdetta. Kaikki päätökseni romuttuivat. Normaalisti olisin ehkä raportoinut tänne kaiken, mutta nyt jostain syystä jätin alkuvaiheetkin kirjoittamatta. Oon kuitenkin ollut rakastunut ja onnellinen siitä, että oon niin onnekas, että oon yhdessä yhden parhaan ystäväni kanssa. Kesä meni mukavasti; roikuin kaiken aikaa hänen luonaan, touhusimme kaikkea porukassa ja olimme vain. Jotenkin onnistuin keväällä paineen alla myös kirjoittamaan graduni ja jopa valmistumaan kesäkuun puolivälin tienoilla.

Ei kaikki kuitenkaan mitään idyllistä onnea ja auvoa ole ollut, eikä ole varsinkaan nyt, kun asustan eri kaupungissa kuin ukko. Ikuiseen huomionkipeyteeni ei tunnu olevan lääkettä ja tuhannesta keskustelusta huolimatta hän ei ymmärrä, kuinka äärettömän rajattoman suunnattoman tärkeää minulle olisi saada huomiota tasaiseen tahtiin päivän mittaan viestien muodossa, jos olemme erillämme. Tänään tein taas aika-analyyseja ja surin sitä, kuinka se aukottomasti minusta todisti, ettei hän ymmärrä tunteitani tai välitä niistä. Totta puhuen nytkin istun sängyssä pidätellen itkua vain sen verran, että kämppikseni ja hänen poikaystävänsä menisivät huoneeseensa, jotta saisin nolostumatta vuodattaa kyynelkarpalot poskilleni. Ääneen nyyhkyttämistä yritän välttää.

Jotenkin minulla on mielikuva, että sanoin viime syksynä tai joskus, että on meneillään elämäni rankin ajanjakso. Suunta on ilmeisesti huono, sillä nyt stressitasoni ovat vielä korkeammalla. Kaikki muuttuu ja on pelottavaa: opiskelukaupunkini paras ystävä muutti juuri Amerikkaan, kotikaupunkini paras ystävä muuttaa pois kämpästämme, työni on oikeasti vaativa, enkä pysty millään täyttämään saappaita, jotka sijaistettavani jätti vuosikymmenten kokemuksen jäljiltä, olen kaukana poikaystävästäni, enkä voi tavata häntä likimainkaan niin paljon kuin tahtoisin, syksy tulee. Ykskaks olen siis yksin pimeässä vailla lohduttavia halauksia. Ainoa, mikä minut tiukasti ympäröi, on kaikkialta pursuava työstressi. Poikaystäväni viettää lystiä vapaa-aikaa pelaten minun pelejäni ystäviensä kanssa niin myöhään yöhön, että minun täytyy käydä nukkumaan. Tahtoisin viedä kaiken omaisuuteni pois ja estää sen, että kaikkeen kyllästytään ennen kuin ehdin itse nauttimaan niistä. Olen lapsellinen ja harmistunut. Muiden elämä ja ihmissuhteet vaikuttavat seesteisiltä ja täydellisiltä. Olen kateellinen. En minä osaa olla aikuinen.

Sain myös elämäni ensimmäisen paniikkikohtauksen, jonka todella tunnistin paniikkikohtaukseksi. Olin valvonut jo edellisenä yönä kolme tai neljä tuntia silmät selällään luullen, että sekoan. Aamulla olo jalostui kohtaukseksi: pelkäsin suunnattomasti ja kaikki tuntui epävarmalta. Hengitykseni oli nopeampi kuin uskoisi hengityksen ikinä voivan olla. Yritin väkipakolla laskea neljään jokaisella ulos- ja sisäänhengityksellä, mutta senkin ylläpitäminen tuntui työläältä, ja paniikkihengitys otti nopeasti yhä uudelleen ylivallan. Sydämeni hakkasi, käteni tärisivät, enkä pystynyt puhumaan kunnolla. Myöhemmin tästä kuultuaan ystäväni kysyi, pelkäsinkö kohtausta. En pelännyt, mutta pelkäsin niitä asoita, jotka sen aiheuttivat: tulevaisuutta, muutosta, epävarmuutta ja yksinäisyyttä. Nyt pelkään hieman uutta kohtausta, pelkään sekoamista.

Sisäinen keijuni kaipaa keinupuuta enemmän kuin ikinä, ja sisäinen peikkoni tarvitsee kotikoloa, mutta he eivät tahdo enää katkaista yhtään arvopuun oksaa tai romahduttaa kivikattoja alas, vaan mieluummin jäätyvät syysyöhön.

Keittiöpsykaa.

Tietokonetohtori taikoi tän mun lempparikoneen kuntoon, joskaan ei minua, vaan itseään varten. Pitäis litteroida, mutta en tiettykään voinu vastustaa kiusausta tehdä piiiiitkästä aikaa pientä sarjista turhaumieni ja itseanalyysini keskellä. Tässä siis pieni aitoon psykan kirjaan löyhästi pohjautuva söherrys. Yrittäkää saada selvää. Turhautunutta tekstinpätkääkin on tulossa, jahka ehtii. Se on jo valmis, mutta sit tuun aina niin kamalan onnelliseks, etten haluu julkasta mitään niin masentavaa : D Varsinkaan, kun en sit onnellisena oo samaa mieltä sen tekstin kanssa asioista. Tällä koneella on muuten törkeän hyvä kirjoittaa. HMHPH. Pitäisi melkein tällä nyt kirjoitella gradun viimeisiä lukuja. Etenen ihan ok, vaikka aika onkin aikalailla lopussa. Sain jo palkattua enkun opiskelijan kääntämään tiivistelmäni. Toivon vaan, etten halua tehdä tiivistelmään muutoksia viimeisten lukujen ja korjausten myötä.

Vuoden 2016 aakkoset

A. Minä. Projekti itsetutkiskelu jatkui myös vuonna 2016, ja etsin rajojani. Löysin itsestäni niin hyvää (sain ihmisiä nauramaan, osasin sanoa oikeita sanoja ja olla tukena, sain aitoa ihailua heittäytymiskyvystäni, hymyilin kauniisti tuntemattomille, olin rohkeampi kuin ikinä ennen monellakin tavalla, osasin tehdä työtä, autoin ihmisiä...) kuin huonoa (paha nälkäkiukku oli mulle uutta, tiuskin ystävillekin, sulkeuduin kuoreen, tyhmäilin monellakin tasolla, en kuunnellut hyviä neuvoja, vaikka niitä kysyin (olin oikea askhole), aiheutin kipua muille...). Kaikki se on oppimista. Viime vuonna mietin entistä enemmän sitä, kannattaako kulkea tallattua polkua vai uhmatako sitä ja löytää oma. Mielessäni kirkastui se, ettei minun tarvitse elää elämääni samoin kuin valtaosa elää, jos se ei sovi minulle. Jos en halua avopuolisoa, kihloja ja työntäyteisiä päiviä tässä vaiheessa elämää, mun ei tarvitse kokea siitä huonoa omatuntoa. Mun ei ole pakko valmistua viidessä vuodessa tai menettää uskoani ihmisiin ja kyynistyä jne, vaikka jotkut niin tekevätkin.

Banaanimunakas. Tää oli mun loppuvuoden lempi-iltapala. Oon valmis tarjoo sitä kaikille, ketkä tahtoo, sen verran simppeli ohje! :P (lisäks tähän vois sanoon Bandinan. Sen biisin, jossa lauletaan, että "ne sanoo että sust on harmii vaa". Mä kuulin aika kauan, et ne laulo musta siinä biisissä. :'D)

C niin kuin reilin ihana brasilialainen. Uhhuh, mikä pieni kielletty lomaromanssi.

Drugs --> narkkinaapurimme toi idylliimme pelkoa ja turhautumista. Vaan hänpä saikin häädön, ja me rauhan maahan.

Ero. Vähän vajaan kolmen vuoden mittainen suhde tuli päätepysäkille. Eroaminen on rankkaa, mutta tein prosessia jo pitkin vuotta. Pidän ratkaisua edelleen ainoana oikeana.

Fbi-tason kyylä.   Tein tänäkin vuonna joitakin upeita saavutuksia niin, että ystäväni tägäsi minut tähän kuvaan http://www.strangepolitics.com/images/content/199780.jpg Ennätyksenäni pidän sitä, kun löysin erään ihmisen pelkän snadisti väärän etunimen avulla facesta Shellin sivujen kautta.

Gradu floppasi tänä vuonna pahasti. Tosin ohjaaja oli informanttitilanteeseeni tyytyväinen vielä kesän lopulla, ja sen jälkeen olenkin lähinnä tehnyt töitä, jotka hän minulle hankki, joten ei kai ei kai ei kai mua voi tuomita häpeäpaaluun?

Hulluttelu. Kevään ja kesän teema, tehtiin oikein listojakin asioista, joita haluttiin tehdä. Ja niin minäkin sit esim. kävin Hoplopissa, ostin selfiekepin ja kävin trooppisessa perhospuutarhassa. Kesä oli tosi hyvä osin tän takia.

Interrail. Tää on iso juttu. Vuosien haave toteutui ja sain raksia kohdan koko elämän pituiselta listaltani. Reissasin kolmen viikon ajan Eurooppaa sikin sokin lapsuuteni parhaan ystävän kanssa. Näin maisemia laidasta laitaan, eikä se edes tullut kamalan kalliiksi.

J Vanha kotikaupunki/opiskelukaupunki, josra muutin pois vuonna 2016 viiden vuoden asumisen jälkeen. Rakas ja rauhallinen, paljon minulle antanut, ja ravaan siellä edelleen.

Kotikaupunki, uusi. Syksyllä muutin pois opiskelukaupungistani. (Iso kiitos muuttoavustajille!) Muutto yhteisestä kodista pois ei mennyt kyynelittä, mutta helpotti eropäätöstä. Paljon jäi vanhaan kaupunkiin, mutta onneksi sain mahdollisuuden muuttaa samaan asuntoon ihanan ja hauskan ystäväni kanssa, sillä muuten olisi ollut kovempi ikävä takaisin. Nytkin oli välillä, mutta onneksi pystyin ravaamaan halvoilla bussilipuilla kaupunkien väliä ihan mukavasti, kun aina joku kultainen sielu majoitti minut. Kaiken kaikkiaan olen viihtynyt oikein hyvin, mutta odotan kyllä parempia säitä, että kaupungista jaksaisi tehdä kotikaupungin liikkumalla siellä enemmän. (Tähän kuuluu myös kotibileet. Kävin ekaa kertaa elämässäni oikeissa kotibileissä. Pariinkin otteeseen. Toisissa kävin kuokkimassa.)

Lavatanssit. Taas kerran palasin tanssien pariin. Sain houkuteltua kurssille kaverinikin, ja kesällä taisin käydä tansseissa ainakin kahdesti. Miesten hakeminen on edelleen ihan kamalan pelottavaa, mutta tällä kertaa käännyin herttaisten vanhusten puoleen aina kun olin kerännyt rohkeutta noin tunnin tai puolitoista...

Maailmanvalloittajat ansaitsevat ihan oman kirjaimensa. Muistattehan ne ramdomit tyypit, joiden luo menimme keväisenä(?) aamuyönä pelaamaan lautapelejä? Ei fiksua, sanoisi joku, mutta minä en. Jos olisimme ihmisiä, jotka kieltäytyvät kaikesta, olisimme jääneet paljosta paitsi. Jotenkin heistä on tullut ihmisiä, joille voi lähettää viestejä ja hassuja videoita, ja he vastaavat samalla mitalla ja saavat meidät nauramaan. Ihmisiä, joiden kanssa voi mennä kuokkimaan halloween-bileisiin ja joiden kanssa voi pelata kaksi Risk-erää putkeen. He ovat lämminhenkisiä, välittäviä, hauskoja ja ihania. Tajusin heidän arvonsa viimeistään, kun toisen Risk-erän jälkeen olin niin uupunut, että kysyin, saanko jäädä nukkumaan sinne. Vastaus oli, että ei tarvii kysyä näin perheen kesken, että se on lähinnä ilmoitusluonteinen asia :'D Ja niin me sitten katsoimme vielä hetken Netflixiä ja nukahtelimme sohvalle ja siskonpeteihin eikä kukaan edes yrittänyt lähennellä koko yönä.

N:s vuosi opiskelijaelämää alkoi syksyllä. Kaikki meni paljon kurjemmin kuin aiemmin, koska keväällä oli kaiken maailman kivaa: munanmetsästystä (ihan mahtia!), ysäribileitä, sitsejä... Syksyllä ei mitään. Kukaan ei lähtenyt enää minnekään opiskelukaupungissa, ja uudesta kotikaupungista en tuntenut ainakaan liikaa ihmisiä. Tai siis tämä oli ainakin mielikuva, kun oon joskus aiemmin kirjottanu näitä juttuja ylös vähän ehkä katkerana jostakin... :'D

Oikeat työt. Vaikka opiskeluelämän puoli saatto kusta syksymmällä, niin töissä meni hyvin. Kollegat olivat aivan mahtavia, valtaosa opiskelijoista ihania ja työ hauskaa, vaikkakin työllistävää kaltaiselleni aloittelijalle, hitaalle suunnittelijalle ja loppusilausten viilaajalle. Välillä tajusin todella rakastavani tuota työtä, ja palaute oli pääosin ilahduttavaa.

Polkkatukka. Kahden vuoden (kyllä, luulin, että vaan vuoden, mut olikin kauemmin) uhon jälkeen uskalsin vihdoin ja viimein katkoa kutrini kunnolla. En tiedä, meniko saman tien voimat kuin siltä Raamatun hiushepulta, mut onhan nää kivat, kun föönaa ja suoristaa ^^ vaihtelu virkistää (sanonta)!

Q- ja x-lempinimilisät. Vuonna 2016 viimeistään kaveriporukkamme lempinimet räjähtivät käsistä. Parhailla on tällaset nimet <3

Risteily. Keväällä olin ekaa kertaa elämässäni tollasella kunnon oikealla risteilyllä ja vielä maailman parhaassa seurassa. Porukan yhdessäolo tosin kusahti ja yhdessä välissä istuin vaan yksin laivan käytävällä, mut loppujen lopuksi oli ihan mahtavasti lystiä!

Silmälasit, uudet. Hirveästi nää ei kyl vuotta 2016 valostuttanu, kun sain ne käyttööni vasta kaksi päivää ennen uuden vuoden alkua, mut anyway.

Terapeuttiset keskustelut. Vaikka välillä on rankkaa, siitä selviää niiden ihmisten avulla, joita maailma on mulle antanut <3 Oon kiitollisuudesta sanaton. On onni, kun voi käydä keskusteluja, joiden aikana itkettää, naurattaa, pääsee ylipääsemisen tielle ja/tai valaistuu jonkin jutun suhteen.

Uiminen nakuna ja muutenkin hassu jussi. Juhannus oli ihan hulvaton ja mieleen jäävä, ja seura tällöinkin niiiiin rakasta. Tanssittiin kämpällä ja pihalla, laulettiin, hassuteltiin, näin ekaa kertaa elämässäni kiiltomadon ja kasteltiin kenkämme järvessä, kun haluttiin tehhä juhannustaikoja pellossa, ja kovin tiheä kaislikko teki osalle meistä tepposet. En toki kommentoi, kuuluinko älyn äänen ryhmään vai niihin, jotka väittivät, että tää on kyllä niitty, me mennään nyt.

V ideot, hassut. Näitä ollaan tehty jo vuosia, mutta näidenkin määrä räjähti nyt ehkäpä uuden hyvän puhelimeni myötä. Kuvattiin mm. Jingle bells rock, Paita pois, pillisoittoa klo 3 aamuyöllä, Juha88 ja hiprakkavideoita.

What a wonderful life. Ihmettelin erityisen paljon elämän ihmeellisyyttä. Toistelin niin hyvinä kuin huonoina hetkinä, että elämä on kiehtovaa. Onhan se sitä, miettikää nyt!

Xylofonia en opetellu soittamaan, mut ukulelea joo! Se oli elämäni esimmäinen positiivinen kokemus soittamisesta. Kiitos siis ystäväiselleni, joka päätteli miten Hämä-hämähäkki soitetaan, ja taputteli mulle sit kynällä tahtia :D  Musiikin merkitys kasvoi muutenkin tänä vuonna. Kuuntelin Spotifyta aktiivisesti ja tein listoja.

Ystävyyksiä laidasta laitaan. Tämä oli hurja ystävyyden vuosi, joka sisälsi niin parhautta kuin paskuuttakin. Välillä oli voimakas tunne, että tässä on kaikki, mitä tarviin. Hoin vain sitä, että ystäväni ovat maailman parhaita. Välillä taas tuli tunne, että tässäkö kaikki olikin, kun kukaan ei enää vastannut viesteihini ja yritin järkkäillä kaikkea, mutta kukaan ei innostunutkaan.  Jotkut ajautuivat kauemmaksi (esim keltainen mies, vuoden takaisen syksyn tuutorikavereista osa, kaikki ne, jotka eivät vastanneet viesteihini, kun muuton jälkeen etäännyimme) ja jotkut lähemmäksi (lukiokavereita näin ja yhdelle juttelin erityisen paljon. Lisäksi vuoden lopulla aloin pitää yhteyttä jonkin verran myös joidenkin nuorempien ainejärjestötyyppien kanssa. Ehkä ensi vuonna saavutamme ystävyytemme huipun, sillä molemmat olemme kokeneet sen, miten jotkut ystävät aikuistuvat liiaksi hullutteluun:D)

Zuolat, wanhat. Tämä (loppu)vuosi oli myös aikaa, jolloin yritin ottaa selvää, mitä menetin parisuhteessa ollessani. Toisin sanoen kävin läpi mahdollisuuksiani tyyppeihin, joihin olisin käynyt kiinni kuin sika limppuun (sanonta), jos olisin ollut vapaana. Täytyy kyllä sanoa, etteivät nämä valloitusretket mitään maailman suurimpia menestyksiä olleet, mutta ainakin osittain ihan hyviäkin, vaikka vähän myös huonoja. Ja eipä enää mietitytä :D se Eräs lienee näistä se suurimman maininnan ansaitseva. Mokoma hot and cold oli niin vaikea ja ihana, että hän kiehtoo minua edelleen. Mutta kuten kaikille lienee tullut selväksi, hän lähtee pian. Yksi kivi on kuitenkin vielä kääntämättä (sanonta), joten jotain jännitettävää riittää uudelle vuodellekin, jun yritän höpötyksineni lähestyä häntä. Toivon, että viimeinen wanha suola saisi sydämeni sykkimään, jotta voisin unohtaa Erään.

Å ena sidan ... å andra sidan = toisaalta, toisaalta. Tää on mun yks pahimmin toistuvista sanoista. Oli kyseessä sitten omat tai muiden asiat, on vaikea tietää, mikä on oikea ratkaisu kuhunkin tilanteeseen, kun jokaisessa jutussa on hyvät ja huonot puolensa. Sitten jahkaillaan. Toki on hyvä miettiä tekoja ja tulevaisuuden vaihtoehtoja ja pieniäkin arjen valintoja jne monelta kantilta, mutta voi kun joskus olisi helpompaa tietää, miten toimia. Mutta elämä ei ole mustavalkoista. Luulen, että vuonna 2016 opin ymmärtämään ja hyväksymään ihmisiä ja heidän tekojaan enemmän kuin ennen (vaikka aina voi kehittyä) juurikin siksi, että tiedostin, että heidän tekojensa takana voi olla paljonkin syitä, joita ei vain näy muille.

Äiti ja muu perhe. Tarviiko tätä nyt selittää. Vuodesta toiseen perhe on tärkee, ja voi miten ihania suvun lapsoset ovatkaan.

Öölin juominen. Join ekaa kertaa elämässäni kokonaisen oluttölkin ihan yksin. Eihän se edelleenkään hyvää ole mut aika saavutus! Noin niinkuin mun mittapuulla.


Joooop.

Haluan pyytää anteeksi kaikista niistä viime vuoden hetkistä, jolloin olin laiska, ikävä, ilkeä, ajattelematon, liikaa kännykkää väärillä hetkillä käyttävä, huonosti kuunteleva, liian vähän yhteyttä pitävä tai en osannut antaa tukea. Ja haluan kiittää teitä kaikkia, jotka olitte positiivisesti elämässäni viime vuonna <3 myös osaa niistä, jotka oli negatiivisesti. Pahastakin voi oppia.

Varsinaisia lupauksia en tehnyt. Yrityksiä ja haaveita kuitenkin on. Tosin nekin ovat tänä vuonna aika pieniä. Yritän liikkua enemmän ja tanssia enemmän. Nauttia edelleen pienistä asioista. Olla rohkea. Välittää. Elää. Ja valmistua. Damn.