Meillä on kämppä, meillä on kämppä, meillä on kämppä ^^ ja maailman mukavin vuokranantaja! ...mutta vain yksi avain. Eikä kopion teetättäminen olekaan ihan helppoa. No, jospa sekin järjestyisi ajallaan. Täytyy muuten sanoa, että kirjoitin sille vuokrananjalle viestiin murteisen muodon tietättää, koska en viestinkirjoitushetkellä ihan oikeasti tunnistanut sitä vääräksi muodoksi o.O Kaupunki sai savolaisgeenini voimistumaan!

Sitten aion jälleen kerran palata lempiaiheeseeni. Anteeksi. Siihen kyllästyneet voivat hypätä seuraavan kappaleen yli.

Istuin muutama päivä sitten pahaa-aavistamattomana bussissa. Tilanne näytti normaalilta vielä siinäkin vaiheessa, kun yläasteaikainen rinnakkaisluokkalainen nousi kyytiin minua noteeraamatta. Sitten näin sen. Siinä se kimalteli silmieni edessä pojan vasemmassa nimettömässä: kihlasormus.                                   . Samalla mainittakoon, että ystäväni on muuttamassa poikakaverinsa kanssa yhteen, ala-asteaikainen tuttu hymyilee paikallislehden uusimmassa numerossa lapsi sylissää ja sanotaanko niin, että monilla muillakin on pullat hyvin uunissa. Tämä tarkoittaa, että kaikki ovat rengastettuja ja vakavissaan ja minä olen myöhässä ja suorastaan jälkeenjäänyt. Miksi siis silti olen näin onnellinen? Geeneissä kai se vika on. Äiti pyöritteli päätään, kun kerroin muista. "Aijai, sitoutua nyt tuolla lailla nuorena. Minusta nuorena pitäis suaha männä miten haluaa." Äiti on toki arvoiltaan vanhoillinen (aikakautensa lapsi), joten hän nyt muutenkin vieroksuu aikaista kihlautumista ja yhteenmuuttamista ennen vihkimistä, eivätkä omat ajatukseni ole ollenkaan niin tiukkoja eivätkä kai oikeastaan perustu arvoihin (paitsi se, että kihloihin ei oo mitään järkeä mennä noin vain), mutta sitoutumiskysymyksessä äiti saa oloni aina helpottumaan. Minulle aikainen sitoutuminen ei sovi. Alan sitä paitsi vakavissani epäillä, että aivoistani puuttuu niitä välittäjäaineita, jotka aiheuttavat nuorille ihmisille hullaantumisen... mutta saatoinkin mainita niistä epäilyistäni jo joskus aiemmin. Mutta tosiaan, en paheksu muiden tekemiä ratkaisuja. Olen onnellinen heidän puolestaan, jotka löytävät onnensa ajoissa ja kykenevät tuntemaan suurta rakkautta ja haluavat lapsia ja haluavat asua yhdessä. Minä nautin tällä hetkellä elämässäni siitä, että saan äitin sanojen mukaisesti "mennä miten haluan". En ole tilivelvollinen kellekään enkä vastuussa muista kuin itsestäni. Saan puhua kenelle haluan ja mistä haluan (ups, taisin tämänkin jos selittää aiemmin, mutta kerrataan, kerrataan), halata ketä haluan ja suudella ketä haluan. Se on kivaa.

Sinkkulohdutus muuten kaikille sinkuille Ilta-Sanomissa 18.5. olleen Nemin avulla:

Vaikka en kyllä tiedä, päteekö tuo sarjakuva kehenkään :P

Keijusuunnitelmani muuten selkeesti valloittaa maailman alitajuntaa, koska äsken salamurhaajapelin mies aloitti keskustelun:

"Meinasin ensin kirjoittaa "A - pieni keijukainen"

Sitten sain sisäisen satusetäni takaisin ruotuun"

 

Äsken minun teki mieli kuunnella Sinisiä, punaisia ruusunkukkia, joten sitä kuuntelin :')

About a working all summer / Just to try to earn a dollar

Jep. Meillä on työ JA MEILLÄ ON PALKKAA. Se, mikä meiltä puuttuu, on kämppä ja samalla työhuone (eli jos satutte keskustasta tai sen tietämiltä tietämään halpaa, kalustettua, netillistä kaksiota, niin olisimme enemmän kuin kiinnostuneita), mutta en jaksa murehtia sitä, en ainakaan koko aikaa. Haku on päällä, joten jospa asia lutviutuisi ajallaan :) Kokous meni ylipäätään valtavan mukavasti verrattuna edelliseen ja seuralaiset olivat oikein ystävällisiä ja hauskojakin. Palkkahan ei päätä huimaa, mutta on se hurjasti parempi kuin uskalsimme toivoa ja sillä kyllä elää kesän ihan mukavasti ja iih, kaikki tuntuu sittenkin järjestyvän kaikkien alkuperäisten hirvittävien ongelmien jälkeen... Uskon vakaasti siihen, että kämppäasiakin hoituu. Pakkohan sen on. Asioilla on tapana järjestyä.

Jos/kun saamme kämpän, ystäväni saa olla iloinen, että ostin eilen kuulokkeet, koska voisinkin ottaa tavakseni aloittaa jokaisen aamun kuuntelemalla otsikossakin esiintyvää Summertime Bluesia. Hän saa olla iloinen myös siitä, että sanon "jokaisen aamun". Yritän ihan totta ryhdistäytyä ja laittaa unirytmini kuntoon sitten, kun sen aika on. Eikä se nytkään ihan pahasti keikallaan ole.

Loppuun vielä sitaatti eiliseltä:

- Täytyyhän tyttöjen päästä yöelämään tutustumaan!

- No siihen kyllä saavan omat sponsorit hommata…

:') KKesä, täältä tullaan! Toivottavasti...

^^

nEXt ym.

Ei taas onnistu tämä kirjoittaminen, ei sitten millään. Otan avuksi vanhat kunnon alaotsikot. En jaksa muuten tarkistaa kirjoitusasua, älkää syökö minua elävältä, vaikka teksti olisi täynnä typoja.

nEXt – eli millä mallilla mieselämäni vaikuttaa olevan.  Kävin luokanopettajan kanssa pari kertaa treffeillä. Oli ihan mukavaakin, mutta minkäs teet, kun sydän ei läpätä eikä edes Pepsodent-hymy ja kapeat kasvot nyt tuntuneet oikeilta. Kuten aiemmin päätin, en tahtonut tyytyä "ihan hyvään". Tosin hän osasi ärsyttää minua hyvällä tavalla, eikös sen pitäisi olla hyvä pohja parisuhteelle? Mutta joo, oikeastaan hän oli taistellut alusta alkaen tuulimyllyjä vastaan, sillä en halunnut mitään kesäsäätöä, ja sen olin tehnyt jo aikaisemminkin selväksi. Nyt jokin aika sitten tein sen vielä selvemmäksi, sillä en tahtonut, että hän raastaa itseään kesällä eikä hän tahtonut sitä itsekään. Ei siis enää minkäänlaisia tapaamisia tiedossa, vaikka toki voisin hänelle kesällä soittaa, jos siltä tuntuisi.

Sen sijaan eksä näyttää kuuluvan kesään, onhan siinä samat kirjaimetkin (kesä ~ eksä), tai ainakin ihan pienen hetken. Eräänä aurinkoisena päivänä istuin rannalla ystäväni kanssa, söin jäätelöä ja pohdin josko eksäni olisi työvuorossa läheisessä ravintolassa. Pian ystäväni näkikin eksäni ajavan polkupyörällä työpaikalleen ja minä tahdoin mennä yllättämään hänet. Päätimme mennä siis avaamaan terassikauden kyseiseen paikkaan. Tervehdyksen piti olla helppo juttu. Sellainen menen–yllätän–tilaan–syön–hyvästelen–poistun–unohdan-juttu. Eihän se sitten silti ihan niin mennyt. Menin ja yllätin hänet, mutta siitä eteenpäin suunnitelma ei edennytkään niin kuin piti.

Hän näytti hyvältä tiskin takana ja meinasin tilata lihapasteijan tms, mutta exäni varoitti sen suuruudesta ja sanoi, että sen verran minua tuntee, ettei ehkä suosittele sitä mulle. Arvostin kyseistä tekoa suuresti, koska on kovin kovin ikävää yrittää syödä väkipakolla silloin, kun ei enää jaksa. Minulle sanottiin kerran, että minulla ei taida olla ollenkaan mahalaukkua, vaan pullistuma ruokatorvessa. Minusta se oli hauskasti sanottu :’D Takaisin aiheeseeeeen. Ex myös sanoi miettineensä, että heillä on jokin tuote, minkä hän oli arvellut sopivan minulle, muttei muistanut sitä siinä tilanteessa millään. Päädyin siis ihan vain normaaliin pullaan ja juuri kun olin maksamassa ex sanoi, että älä turhaan niitä kolikoita kaiva ja muistutti että olin niin kovin kauan joutunut sietämään hänen rasittavaa mukahauskaa tapaansa (joka olikin aina välillä ihan hauska :D). Tämän lisäksi hän antoi pillimehun, koska ei pitänyt pyytämääni vettä hyvänä vaihtoehtona. Ystäväni tilasi limpparia ja häneltä eksäni joutui ”valitettavasti perimään maksun, koska sun kanssa en oo seurustellu”. Eksän työtoveri nauroi koko ajan taustalla koko episodille tai lähinnä exän jutuille. Heti kun pääsin terassille ja pöytään uikutin ystävälleni, että asiat eivät menneet ollenkaan hyvin ja mulle tuli melkein ikävä. Mies kävi istumassa seurassamme ja lähtöni oli kovin vaikea. Tuijotettiin vaiti toisiamme kunnes se oli niin typerää, että ryhdistäydyin ja luikin nolona paikalta.

Myöhemmin lähetin hänelle viestin, jossa kiitin ilmaisherkuista ja sanoin, että oli tosi kiva nähhä. Seuraavassa vihjasin tapaamismahdollisuuksista ja niinhän siinä kävi että hän tuli töittensä jälkeen luokseni ja jäi yöksi. Juu-u, on ihan kiva nähhä tällee sillon tällöin toisinaan.

Hullu kissanainen. Kun miestuntemuksista ei ota selvää, on hyvä varautua yksinäisiin juhlapyhiin. Onneksi netistä kaksi varsin hyvää vaihtoehtoa joulukuuselle: 

ja

 

Olen siis muutenkin nyt jälleen kotoisasti maaseudulla (ja olen viihtynyt täällä yllättävän mainiosti :O), jossa ainoana ystävänäni on kissa. Onneksi neiti on kuitenkin hyvä kommunikoimaan, siitä todisteena seuraava video, jonka otin käydessäni kävelemässä ympäri korpia kissan jolkutellessa perässä. Olkaa kilttejä älkääkä kuunnelko ääntäni: 

Sitä paitsi seura tekee kaltaisekseen (sanonta) kissaneiti on oikein hurmaava ja ihana pieni kissa… Toivon, että kyseiset hyvät ominaisuudet tarttuvat minuunkin.

Arveluttavia arvonimiä. Vaikka en olekaan vielä hullu kissanainen, olen ansainnut muita arvonimiä itselleni. Pahaa-aavistamattomana avasin ainejärjestöltä tulleen ilmoitusluontoisen sähköpostin ja katselin ketkä olivat saaneet arvonimiä tänä keväänä. Valtaisaksi yllätyksekseni – oikeasti, en osannut odottaa sitä OLLENKAAN – oma nimeni komeili siellä myös. Olen toinen ”varmoista nakeista” :’DDD En tiedä kuinka otettu tästä pitäisi olla, mutta en voi kuin nauraa ja tunnen oikeastaan suurta ylpeyttä. Epäilyttävästä nimestään huolimatta kyseinen merkki jaetaan niille, jotka joka ovat aina valmiita auttamaan tai sitten aina paikalla ainejärjestön tapahtumissa. Olen kuulemma jälkimmäinen. Silti olen hitusen huolestunut siitä, miltä keräämäni diplomit kuulostavat. Kylän kämppää siivotessani löysin nimittäin muinaisen isosajoilta peräisin olevan diplomin: Vuoden 2008(?) II leirin Säätäjä… Tajusin nimikkeen takana piileskelevän piilokettuilun vasta nyt.

Äijäilyä. Sitä paitsi miehiä ei tarvita (kröhöm), kun on itse tarpeeksi äijämäinen. Itsehän tosiaan miehekkäästi seurasin lätkämatseja urheilubaarissa ystäväni kanssa. Mikä parasta, menimme sinne vielä puolitoista tuntia ennen pelin alkua. Örörör! Oluen sijaan tilasin kuitenkin Caesar-salaattia (annos oli muuten valtavan suuri hintaansa nähden! Kyllä kannatti!), sillä en voi sietää edes oluen hajua ja maku on mitä yököttävin. En ole varmaan eläissäni saanut sitä kurkustani alas yli kahta ruokalusikallista. Hyi saasta! Kisakatsomokulttuuria jatkoin kuitenkin vähemmän miehekkäissä tunnelmissa Euroviisuja katsoen. It’s my life!  Cezar oli selvästi päivän sana, kirjoitettiin se miten tahansa!

Äijämielikuva kuitenkin romahtaa, jos joku sattuu nykyisin katsomaan vaatteitani. Olen viimeinkin alkanut löytää tyylini *koputtaa puuta niin, että kattohirret tärisevät* ja olen siitä iloinen, mutta hyvin yllättynyt lopputuloksesta. Tykkään kyllä nukkua jättikokoisissa t-paidoissa (tuomaripaita <3 ja David Villan pelipaita! Vaikka se ei ole edes jättikokoinen), mutta muuten minusta on tullut tyttömäinen. Ainakin kesävaatteiden osalta. Olen viimeaikoina noukkinut kirppareilta huolestuttavan paljon vaatteita, joita olisin ainakin ala-asteikäisenä juossut eläinkuljetusyrityksen juntti mainoslippis vinossa huutaen karkuun. Ensinnäkään en olisi ikimaailmassa ostanut hametta. En ainakaan viininpunaista. Enkä ainakaan viininpunaista, jossa on kukkia. Ja kaikkein vähiten sellaista korkeavyötäröisenä. Samalla tavalla olisin pysynyt kaukana kukkapaidoista, varsinkin napitettavista sellaisista, eikä olisi tullut kuuloonkaan, että olisin käyttänyt mekkoa tavallisena arkipäivänä, töin tuskin juhlissakaan. Mutta uusi vanha mekkoni on KELTAINEN <3 RAKASTAN keltaista. Ostin keltaiset bikinitkin! Ja ostin myös remmikengät, mutta ne on mustat ^^ Ehkä annan teille kuitenkin muutaman kuvan todistusaineistoksi tyttömäisyydestäni… Joskaan en vielä, lisään ne tähän postaukseen ehkä myöhemmin, tai teen niistä erillisen merkinnän.

Koska olen todennut, että minun on hyvin vaikea saavuttaa elegantti naisellinen tyyli (ja se ei minulle sopisikaan, ei yhtään) tahtoisin olla herttainen pieni keiju. Minua lämpimästi herttaiseksi kehuvat ihmiset saavat kasvoilleni mitä leveimmän hymyn ja tulin kovin iloiseksi Suomi–Ruotsimatsin jälkeen, kun eräs suhteellisen sekavassa tilassa oleva mies katsoi minua ohi kulkiessaan ja totesi sönköttäen, että ”sulla on aika herttanen niin kun tuo… asuste”.

Mitäs muuta… Tilasin valokuvia yli 80 euron edestä, tai oikeastaan valokuvakirjoja. n. 370 kuvaa odottaa vielä tilaamistaan. Uch. Mutta maltan tuskin odottaa, että pääsen teippailemaan niitä albumiin söpösti <3 ^^ 

Viikon sitaattina ystäväni sanat minulle, kun yritin neuvoa häntä:

"jokaisella täytyisi olla oma pieni a joka kertoo mitä täytyy tehdä
mutta aina sekään ei riitä. tietää kyllä mitä pitää tehdä, muttei tee"

Khihhih, A:n neuvontapalvelu käytettävissänne! Neuvotakuuta ei kuitenkaan ole, eikä varsinkaan laatutakuuta. Eikä takuuta siitä, että itse toimisin ohjeideni mukaan.

ÄRGÄRGÄRGÄRGÄÄÄ!

Tämän postauksen alun piti olla aivan valtavaa angstia. Itse asiassa tunnen vieläkin, kuinka silmäni tuntuvat itkuisilta ja nenä tukkoiselta, mutta niin ne asiat vain muuttuvat. Nyt olen vaan valtaisan hämmentynyt, mutta toiveikas. Jätän valmiiksi kirjoitetun angstitekstin tuonnemmaksi, koska se oli kuitenkin sen verran aikaa kestävä, että enköhän toistekin voi valittaa samalla tavalla kuin siinä... joskin silloin (toivottavasti) eri asia tuo kyseisen epätoivon pintaan.

Minulla ja ystävälläni piti olla tiedossa upea Kuopio-kesä. Sitten tuli työnantajaseuramme sihteeriltä sähköpostia, joka heitti haaveet romukoppaan ja meidät valtavaan rahoja syövään mustaan aukkoon, jota kesätyöttömän vuokrahelvetiksi ja kahden kämpän loukuksikin voisi kutsua. Tätä ehdimme panikoida ja tuskastella pari päivää ja sihteeriltä tuli myös toinen sähköposti. Sitten tuli seuran pj:ltä sähköposti, joka oli aivan eri sävyinen, ja jossa meille lupailtiin työtä ja palkkaa. Nyt on kaksi pientä päätä kovin sekaisin, mutta ainakin toivo elää! Se on mukavaa.

(Nyt palaan ensimmäiseen postaussuunnitelmaan. Senkin lopun oli siis tarkoitus olla positiivissävytteinen!) Välissä minua ehti lohduttaa myös muiden muassa luokanopettaja, joka eilen kyseli kuulumisiani ja jolle sitten kerroin murheistani. Tänään hän lähetti multimediaviestin, jonka kuvassa oli hänen koiransa jyryämässä keppiä ja itse viesti kuului: "*Koira* lähettää terveisiä ettei kannata vaipua synkkyyteen vaan keskittyä niihin pieniin hyviin asioihin. Kuten tässä tapauksessa järsimään keppiä :-)" Viesti oli tosi symppis, joten sen kunniaksi listaan taas vaihteeksi niitä pieniä kivoja asioita. Kivaa on...

kun voi auttaa isää tietokonejuttujen kanssa.

kun veljenpojat juttelee mulle eikä teinimäisesti synkistele hiljaa nurkassa.

kun kummipoika tahtoo syliin.

kun ulkona tuoksuu kevät ja aurinko paistaa.

kun kuikat huutaa.

kun leskenlehdet kukkii.

kun kissa tulee illalla viereen nukkumaan ja hyppää aina etupuolelleni nukkumaan, kun käännän kylkeä (huomatkaa, että nämä kaksi kun-lausetta kuuluvat yhteen. Siis pelkkä kyljen kääntäminen ei ole mukavaa :'D).

kun saa syödä voileipäkakkua.

kun pitää ekaa kertaa päällään kirpparilta löydettyä halpaa ja ihanaa paitaa.

kun näkee omituisia unia (apinailmapalloja viime yönä! Olisin halunnu puhaltaa sellasen, jolla ois ollu sininen kieli, mutta sellasta ei ollukaan, mutta vastaavasti pussissa oli enemmän ilmapalloja kuin ne kolme, mitä siinä piti olla. Unessa oli myös järkeviä elementtejä.).

kun onnistuu pitämään itsensä kasassa ja leikkiä aikuista silloinkin, kun haluaisi vaan murentua, mutta siihen ei ole varaa. Silloin voi olla ylpeä itsestään.

kun saa katsoa jääkiekkoa ja katsoa kun Leijonat tekee maaleja

kun Itävallan pojat teki pari maalia ja olivat niin ihanan iloisia (ja kun Suomi oli silti turvallisesti johdossa).

kun suomalaisia naurattaa ja venäläisiä ei: linkki.

kun kun kännykässä toimii netti.

kun tuntee jotakin. Ei ainakaan ole ihan tunnekuollut. Vaikkakin tällaisina epätoivon aikoina tunteet meinaa olla kovin negatiivisia...

kun muistaa vieläkin, miten Suomen lippu taitellaan oikeaoppisesti.

kun kissa kävelee perässä sekä koskelle että hakattuun metsään.

kun muistaa, miten pienenä sisko tai joku haki keväisin savea metsästä ja sitten siitä muovailtiin leikkimökissä jotakin! <3

kun maassa on höllyvä roudansulamiskohta.

kun näkee pääskysiä ja västäräkkejä (västäräkistä vähäsen, pääskysestä ei päivääkään <3)

kun elämässä on oikeestaan kaikki asiat kesätyön sekavuutta ja tulevaisuutta lukuunottamatta aika mukavasti mallillaan juuri nyt.

P.s. Tiiättehän työ murut, että työ ootte tärkeitä? Jokainen, joka tietää tästä blogista on todella tärkeä (tosin on ihmisiä, jotka eivät tiedä blogista syystä tai toisesta, mutta ovat tärkeitä silti... mutta se nyt ei liity tähän). Vaikka todennäköisesti olettekin joutuneet kysymään tämän osoitetta, ja vaikka olen aivan yhtä todennäköisesti tarkkaan vielä joutunut siinäkin tilanteessa miettimään, uskallanko blogini linkittää teille, niin en ole lipsauttanut vahingossa tietoa blogista kenellekään. Olette minulle rakkaita. Myös te, jotka ette ole itse tästä blogista minulta suoraan saaneet kuulla, vaan jotakin muuta kautta. Kyllä minä olisin juoruaville osapuolille takonut hyvin tarkasti päähän, että he eivät saa kertoa tästä teille, jos en olisi halunnut teidän tästä tietävän. ÄYGH, tulipa epäselvä selitys! Mutta muistakaa tärkeytenne, vaikka en osaa sitä aina muistakaan/jaksakaan/osaakaan osoittaa (tiedän, etten ole aina Vuoden ystävä tai Vuoden sisko).

Puspus! <3