Leppoisaa elämää

Minusta on jotenkin uskomatonta, että kirjoitan tätä blogia edelleen (vaikkakin taukoilen välillä huolella). Vielä uskomattomampaa on, että ainakin vakilukijani edelleen jaksaa välillä kurkkailla tänne uuden tekstin toivossa. Uskomatonta on myös se, että olen 25 ja olen edelleen aika hukassa elämäni suunnan kanssa. En varsinaisesti pienenäkään kuvitellut, että olisin tässä vaiheessa nautinnollisessa vakiduunissa, kotiutunut johonkin paikkaan ja ollut viisi vuotta parisuhteessa, mutta en ole voinut olla huomaamatta, että yläasteaikoinani seurustelemaan alkaneet vanhat kaverit juhlivat kymmenettä vuosipäivää (jotenkin mahtavaa, mutta olen silti tyytyväinen, etten ole samassa tilanteessa), lukiokaverit puskevat vauvoja maailmaan ja jotkut kaverit ostelevat asuntoja, muuttelevat yhteen, hankkivat yhteisiä lemmikkejä, suunnittevat häitä ja painavat pitkää päivää töissä ihan niinkuin aikuiset.

Älkää kuitenkaan erehtykö luulemaan, että valittaisin. Olen tällä hetkellä oikein tyytyväinen elämääni, vaikka esimerkiksi vanhempani eivät välttämättä ole. Äiti voivotteli alkuvuodesta vakityöpaikkani puuttumista niin paljon jokaisessa puhelussamme, että jouduin jopa ärähtämään hieman, että tuo asenne nyt ei auta ketään tai edistä työtilannettani.

Mitä siis teen tällä hetkellä elämässäni? Kaksi kertaa viikossa teen oman alan töitä. Saan kämäistä palkkaa, mutta nautin työstäni ja asumislisän avulla tulen toimeen. Muutin takaisin entiseen opiskelukaupunkiini maailmaan ihanimpaan kommuunimaiseen kimppakämppään. Näen poikaystävääni lähes päivittäin, siskoni perheen tai ystävieni luona olen yötä noin kerran viikossa ja tiistaisin näen  asuinkaupunkini ystäviä yliopistolla. Ystävien näkemisen määrään tai ystävyysyhteyksien syvyyteen en voisi sanoa olevani täysin tyytyväinen tällä hetkellä, mutta aivan mahtavaa korvausta tuovat upeat keskustelut kämppisten kanssa. En edes muista, milloin olisin viimeksi (tupareita lukuunottamatta) voinut ystävien kanssa valvoa keskustellen pikkutunneille, mutta esimerkiksi eilisiltana opettelin kämppiksen kanssa ukulelen soittoa varmaan kaksi tuntia, jonka jälkeen valvoimme vielä neljä tuntia muistellen lapsuusmuistoja ja tutustumalla piiloviestinnän saloihin selaamalla kämäisiä YouTube-videoita kolmeen saakka.

Yhä selvemmältä näyttää, ettei minuun ole uppoutunut sellainen perisuomalainen ahkeruus, jossa työ on elämän suola. En tarkoita, ettenkö työtä ja työntekijöitä arvostaisi ja haluaisi olla yhteiskunnan hyvä jäsen itsekin, mutta tarkoitan, ettei rahan tahkoaminen ole minulle se juttu. Olen pohtinut, etten minä ainakaan tässä elämäntilanteessani millään tarvitisisi niin paljon rahaa kuin kahdeksan tunnin työpäivästä saisi. Minulle riittäisi aivan hyvin esimerkiksi puolet pienempi palkka kuin mitä syksyllä sain, jos voisin samalla myös oikeasti tehdä töitä puolet vähemmän (työllisyyskinhän siinä kasvaisi, kun joku toinen samalla tavalla ajatteleva saisi toisen puolen töistäni). Hitto musta tulee vielä oikeasti joku downsiftaaja O.O Vähemmän työtä, rahaa ja kulutusta, enemmän aikaa!

Elämäni on siis hyvää. Poikaystäväni saa mut nauramaan joka päivä. Mulla oli varsin onnistuneet tuparit, jotka sisälsivät upeita pukuja, aika hyvää heittäytymistä järjestämässäni kisailussa, ulkojuomapelin pelaamista sisällä ja soittoa ja laulua aamuseitsemään. Mulla on aikaa itselleni ja haaveilenkin tällä hetkellä itseni kehittämisestä. Toiveenani on oppia oikeasti soittamaan ukulelea ja ehkä jopa kitaraa tänä aikana, kun asustan hulppeassa muusikkomökissä. Mulla on töitä ja tuloja, vaikkei kovin suuria. Mulla on kotoisa koti. Näen rakkaita ihmisiä verrattain usein. Tykkään.


Nyt kyllä jälleen julkaisen tekstin lukematta sitä läpi. Muuten menee niin kauan aikaa, etten oikeasti saisi tätä ikinä julkaistua. Typoilla tuskin oikeasti mitään väliä. Pusmoi, ikävä teitä lukijoita ja ajatuksianne!







R.I.P. vanha blogikuvaus ja tietoja minusta. Maailma muuttuu, niin minäkin (t. Kaapo 4 v). Tässä vanhat kuvaukset talteen:

Julkinen päiväkirja harvoille ja valituille. Itsensä etsimistä opiskelijaelämän ja työelämän sekä nuoruuden ja aikuisuuden rajamaastosta. Ja miehiä. Miesten ihailua läheltä ja kaukaa :'D Eli vähän säälittävä blogi, johon puran tarvetta paljastaa asioita ja olla esillä. Blogi, jonka piti loppua alkuunsa, mutta joka kattaakin koko viisivuotisen yliopistoajan. Elämän iloja ja suruja - usein listana, koska listat ovat ihania!

tietoja minusta

Keskusteluja, hulluttelua, maailman ihmeellisyyttä, kaiken maailman omia pikku projekteja ja miehiä rakastava humanistityttö. Vähitellen oon tykästymässä vuosien tauon jälkeen myös kirjallisuuteen, ja yhä enemmän arvotan myös musiikkia ja maailman kokemista ja näkemistä matkustamalla. Etsin lisärohkeutta, itseäni ja ihmisiä, jotka ratsastaisivat yksisarvisilla kanssani kuplassa, jonka sisällä uskon kaikkeen hyvään. En usko valmiiksi kuljettujen polkujen paremmuuteen, vaan haluan olla avarakatseinen. Helpoiten minut löytää opiskelijaelämän riennoista (rastiradoilta tai baarien tanssilattioilta), työpaikalta, jota tajusin rakastavani, somesta tai sängyltäni, jossa makaan yksin tai muiden kanssa miettimässä maailmaa, nauramassa tai itkemässä.

Elämäni aakkoset vuonna 2017 (myöhässä)

Ankka
Bileet, kotona. Järjestin ensin ystävänpäiväbileet kämppiksen kanssa ja sittemmin syksyllä yksin omat isot pirskeet (valmistujaiset, 25 v -synttärit, yksin asumisen juhlistaminen). Nää oli ekat oikeat isot kotona järjestettävät juhlani. Oli aika lystiä. Tykkään keksiä teemoja ja pukeutua hölmösti, vaikka opiskeluarki alkoikin jäädä taakse.
Cooper eli Twin Peaks. Vuosikymmenten tauon jälkeen Twin Peaks teki paluun, ja myö katottiin tuota uutta sekopäisyyttä ja omaperäisyyttä lumoutuneena. Yritin kattoo aika sinnikkäästi myös Game of Thronesia, mut jaksot on auttamatta liian pitkiä mulle.
Don't grow up, it's a trap.
Elämä kantaa. Loppuvuodesta sain taas todeta, kuinka hyvä tuuri minulla on elämässäni, kun kaikki vain järjestyy mitään tekemättä: sain lisää töitä ja uuden kämpän, vaikka kumpaakaan en ehtinyt etsiä kuin sen verran, että totesin, että tarjolla on vain kalliita tai epäilyttäviä kämppiä ja että töiden etsiminen on vaikeaa.
Filosofian maisteri. Meikä valmistui kuin valmistuikin lopulta kesäkuussa. Kuusi vuotta sitä iloa kesti, mutta nyt se on ohi. Gradusta sain lopulta C:n mihin olin ihan tyytyväinen, mutta en jotenkin missään vaiheessa saanut sellaista WOOP WOOP, MEIKÄ VALMISTU JEEEE -fiilistä. En tiiä, oisko sellainen pitäny tulla.
G-katu ja yksin asuminen. Ensimmäisen kerran kuuteen vuoteen asuin yksin. Se tuntui hassulta. Siinä oli aluksi todella paljon totuttelua, mutta onneksi hyviäkin puolia oli.
Hundred happy days. Osallistuin 100 onnellista päivää haasteeseen ja otin satana päivänä kuvia asioista, jotka tekivät minut onnellisiksi. Ihan lystiä, vaikka välillä tuntui työltä, kun oli kökkö päivä ja silti piti keksiä jotain.
Iso rahat eli eka kunnon palkka. Huhheijaa, miten suurelta summalta kuukausipalkka tuntui opiskelijaelämän jälkeen. Mutta toisaalta päivät olivat mahdottoman pitkiä välillä, ja huomasin kyllä, että en ole omaksunut vanhempieni sukupolven työmoraalia: työ ei ole elämäni, vaan arvostan rahaa enemmän vapaa-aikaa. Siksi kituutankin jälleen varsin tyytyväisenä koko kevään osa-aikatyössä.
J:n jengi eli ala-asteen luokkakokous, jonka kutsuin koolle, kun olin nähnyt asiasta unta. Aluksi kukaan ei edes vastannut viestiin ja mietin, että jassoo, tämä sitten oli varmaan tässä, mutta sitten yksi rohkeni vastaamaan ja sitä myöten yhtä vaille kaikki. Tavattiin yhden kaverin vanhempien mökillä, ja se oli kyllä mahtavaa. Puhuttiin, puhuttiin, puhuttiin ja puhuttiin. Ja syötiin hyvin ja juotiin. Oli hurjan mielenkiintoista nähdä ihmisiä, jotka eivät olleet vaihtaneet edes Facen profiilikuvaa tyyliin kymmeneen vuoteen.
K-viestintä. Syksyn töissä kävin uuden opetettavan aineen kimppuun. Saappaat tuntuivat suurilta ja aluksi homma jännitti todella kovasti, mutta lopulta kaikki alkoi sujua - kahta kurssia lukuunottamatta...
Lapsuudenystävä. Ensimmäisen kerran toooodella pitkään aikaan asuin samassa kaupungissa lapsuudenystäväni kanssa. Näimme edelleen liian vähän mm. työkiireiden takia, mutta oli ihanaa, kun hän tuli joskus iltaisin kylään ja etenkin kesällä minä saatoin väsähtää hänen sohvalleen iltarientojen jälkeen.
M:n kätyrit. Vuonna 2017 pelattiin ihanan paljon lautapelejä (tää kirjain tulee yhdestä ryhmächatista, joka alunperin muodostui pelin ympärille).
Nurmijärvi. Kävin ensimmäistä kertaa elämässäni Nurmijärvellä, josta nyxä on kotoisin. Se oli hämmästyttävän pieni paikka. Ei edes vaikuttanut järkyttävän paljon suuremmalta kuin oma säälittävä kotikyläni :D Sen kauemmas en kesäretkellä siis päässu, mutta siellä oli drone ja kaikkea hauskaa!
Omien ihmisten menettäminen.  Vuonna 2017 tuntui jälleen kerran, että menetin valtavasti ihmisiä tai ainakin syviä yhteyksiä ihmisiin. Hengasin paljon poikaystäväni miljoonien kavereiden kanssa, ja se oli oikein mukavaa, mutta samaan aikaan tuntui, että minä en ollut järin tärkeä kellekään. "Kaikki" muuttivat pois, hiljenivät tai etääntyivät.  Minulla on aina ollut paras ystävä tai pari, joille avautua kaikesta. Ykskaks minulla ei ollutkaan. Tekeminen oli mukavaa, mutta en ollut todellisessa puheyhteydessä juuri kehenkään. Pääsin piireihin mukaan vain poikaystäväni kautta. Se oli ehkä vuoden raskain asia. Lopulta avauduin asiasta ystäväjoukon ryhmächatista (josta olisin halunnut vain poistua todettuani, että olen puolen vuoden aikana ollut ainoa, joka on koskaan siellä muita pyytänyt mihinkään. Minulle kuitenkin sanottiin, että se ei edistäisi mitään). Erityisesti mieltäni lämmitti sitten yksärinä tullut viesti, jossa kaveri sanoi, että on täysin samaa mieltä kanssani siitä, että vaikuttaa, että ketään ei kiinnosta ja että se on alkanut tuntua kurjalta. "Miusta tuntuu tosi kivalle, että tuttu pysyvämmin *samaan kaupunkiin*". Olin jo alkanut epäillä takaisin muuttoa, kun tuntui, ettei kukaan siellä kaipaakaan ja eräät ystävät jäävät toiseen kaupunkiin ja uudessa ei ole ketään, mutta tuo viesti tuotti minulle paljon iloa.
Paniikkikohtaus. Ehkä edellisestä ja uuden työn tuomasta vastuusta johtuen sain elämäni ensimmäisen oikean paniikkikohtauksen, joka useampaan otteeseen meinasi myös uusiutua. Onneksi niitä ei myöhemmin syksyllä enää ilmennyt.
Quivatut omenat ja muut metsän antimet.  Q on aina yhtä vaikea...
Rock-leirintä. Ekaa kertaa elämässäni nukuin festareilla teltassa. Se oli hauskaa ja kamalaa monellakin tavalla. Aiheutti sekä rakkautta että riitoja parisuhteeseen. Ugh.
Suomi 100. Jeejee! Itsenäisyyspäivän hulinoissa kävin, mutta muuten tää ei elämässäni valitettavasti juuri näkynyt.
T. Sain alkuvuodesta upouuden poikaystävän vastoin kaikkia päätöksiäni. Mutta on vaikeaa olla ihastumatta, kun yksi parhaista ystävistä osoittaakin kiinnostusta. Juuri siitähän olin haaveillut. Sinkkuelämä oli kivaa, mutta olin kyllä siihenkin ihan uupumassa.
Uupumus, ajoittainen. 
Vappu. Vikana opiskelijavappuna oli isot pirskeet! Käytiin ihan valtavissa kotibileissä ja perinteiseen tapaan Raxissa.
Wihannekset: herneet ja porkkanat.  Vuoden 2017 kesällä tuhlasin tosi paljon rahaa mm. herneisiin. Ostin niitä melkein joka kauppareissulla :'D Mut ne on vaan niin hyviä!
X-mas. Joulu oli aikas mukava, vaikka en ehtiny tänä jouluna tehhä mitään lahjoja itse.
Ylimmän kerroksen huoneisto. Hengattiin T:n kavereiden hulppeassa kimppakämpässä aika paljon, ja tädädädädäää, tän kuun alusta alkaen myös MINÄ asun siellä. Vähän pelottaa, että joudun syksyllä taas muuttamaan pois, mutta tällä hetkellä en muuttopäätöstäni kadu. Viihdyn niin hyvin kuin vain voi viihtyä. Katsotaan, kauanko alkuhuuma kestää.
Zalando. Tilasin kengät ja maailman ihanimman rannekellon.
Åma työhuone. Syksyllä mulla oli työkone ja työhuone. Nyt jaetussa työhuoneessa alkaa taas vaikuttaa kaukaiselta unelta tuo syksyn mahtava tilanne.
ÄÄÄÄÄÄÄÄKKK eli seikkailukeinu. T:n kaverit johdatti meidät kesäiltana upealle siniselle laguunille, jossa oli mahtava keinu. Kiikuttiin, kiljuttiin, pelattiin Unoo ja grillattiin. Ja pojat karkuutti kertakäyttögrillin lammelle... -.- :DD Palattiin keinulle myöhemminkin.
Öiset höpinät polttareissa ja häissä. Ystävän häät olivat elokuussa. Oli sillee niin söpöä, että tuli melkein hääkuume. Polttaritkin oli mukavat. Niiden jälkeen valvoin yöllä pikkutunneille pelaten tuntemattomien kanssa ihan liikaa En ole koskaan -peliä. Vielä häiden jatkoillakin samaiset poitsut saattoivat sanoa, että "olin ihan varma, että A juo tähän". He myös tiesivät minusta asioita, joita en heti muistanut kertoneeni.