Minne elämä vie?

Elämä on hyvää ja elämä on pahaa. Elämä näyttää monet kasvonsa ja monistaa omianikin. Elämä yllättää ja on tylsää. Elämä satuttaa ja parantaa. Elämä pettää ja kantaa. Elämä kiehtoo ja pelottaa.

Käyn läpi yhtä elämäni henkisesti raskaimmista loppukesistä. Oon saanu pahoja kokemuksia ja stressinsietokykyni on laskenu juuri sopivasti tilanteeseen, jollon stressiä pitäisi sietää: gradu on kamppailua, jonka eriä en voita. Tentti vaatii kirjojen lukemista tahdissa puoli kirjaa per päivä. Opintotuet loppuivat. Sain Savosta oman alan töitä, joka kiehtoo ja kammottaa - se on ihan oikea vakava ja vastuullinen työ! Ei mikään opetetun apinan homma. Ja mua niin jännittää ja epäilyttää osaamiseni... Työn takia myös muutto oli järkevä ajatus, ja joudun jättämään kaupungin, joka on viidessä vuodessa muuttunut rakkaaksi. Uuden asunnon hankkimistakin ehti stressailla viikkoja, mutta se onneksi selvisi parhaimmalla mahdollisella tavalla (muutan huikeen ystävän kaa yhteen ihanaan ja kohtuuhintaiseen kämppään, joka on ihan suhteellisen järkevällä paikalla). Parisuhde tuntuu vaikealta. Kommunikaatio ei toimi ollenkaan ja erinäiset asiat ovat hiivuttaneet piiloon musta niitä hulluttelun piirteitä, joista olen itsessäni pitänyt. Toisen potentiaalinen kipu sattuu. Ihmisten toiminta hämmentää vähän ainakin, jos ei ihan lailla myrskytuulien (Anneli Mattilaa! Soi tuossa äsken, niin jäi soimaan päähän, niin tällee tungen sen tähän. Oon nyt ihan lava(tanssie)ntaudissa, ehheheheheheheheeee, oon niin hyvä puujaloissa, että mulla täytyy olla puupääkin).

Silti minä elän ja hengitän, enkä suostu luopumaan siitä toivosta, että tästä tulisi elämäni paras vuosi. Edelleen rakastan elämän ihmettelyä, vaikka siihen sisältyykin itkua. Pakkasin tavaroitani ja itkin noin joka kolmannen tavaran kohdalla. Meinasin sanoa, että ette tiedäkään, kuinka kamalaa on pakata esimerkiksi päiväkirjoja (saatikka niiden alta paljastuvia lappusia!!!), jotka sisältävät koko elämäni tässä kaupungissa, ja tietää, että nyt jätän tämän, enkä tiedä kuinka lopulliseksi ajaksi. Mutta valtaosa teistä tietää takuulla tunteen. Olette muuttaneet, eronneet, luopuneet, astuneet uuteen ja arvaamattomaan elämänvaiheeseen, jättäneet asioita taaksenne. Muistelkaa niitä repiviä tunteita ja toisaalta sitä hämmennystä, kun muutokseen liittyy myös positiivista jännitystä ja kaikkea hyvää, niin alatte olla mun fiiliksissä. Sitten lisätkää päälle joku tunteikas kappale, niin voilà!

Mulla se biisi oli biisi kaukaa seurakuntanuoriajoiltani. Exitin Minne elämä vie otti minut mukaansa. Se oli biisi, jonka sanat minulla oli kirjoitettuna korttiin, kun muutin tähän kaupunkiin, ja nyt se oli tsemppibiisinäni pakatessani poismuuttoa varten.

Minne elämä vie, jos tartun tuulesta kii, jos annan virtausten viedä ja leijailen ylle näiden pelkojeni?
Ethän hylkäisi silloin, jos lentäisin itseni eksyksiin, jos tuuleen jäisi kipinä vain särkyneistä unelmistain?
Ethän hylkäisi silloin, jos lentäisin liian lähelle aurinkoa ja pilviin jäisi pisara vain sankaritarinastain?
Minne elämä vie, jos tartun tilaisuuteen?

Hyviä kysymyksiä, joihin saan lähiaikoina mahdollisesti vastauksia. Mä tartuin tilaisuuteen ja aion voittaa pelkoni.

Sitä paitsi olen edelleen nähnyt elämässäni hurjasti kaikkea hyvää:

Pidän tosi paljon kaupungista, johon muutan. Eikä mun tartte muuttaa yksin! Suunnitelmia sisustukseen on enemmän kuin pienessä kämpässä neliöitä, mutta maltan tuskin odottaa narua, jossa puiset pyykkipojat pitävät kiinni valokuvia, joita pienet valot valaisevat.

Syksyni keskellä olen ymmärtänyt jälleen, kuinka upeita ihmisiä mulla on elämässäni. En vaihtaisi heitä/teitä kehenkään! Mulla on maailman ihanimmat ystävät ja maailman paras sisko ja maailman parhaita muitakin ihmisiä. Niitä ovat kehuneet useaan otteeseen muutkin ihmiset tänä kesänä, ja olen vain nyökkäillyt, että niinpä. Ootte tukiverkko, joita ilman elämä ois enemmän kuin kurjaa ja välillä sietämätöntä. Happoradiota mukaillen voisin sanoa, että saan itkeä silmäni sameaks, purra halki punaiset huulet ja huutaa ääneni käheäksi, ja te ette lähde luotani mihinkään (tää ei silti oo mikään vaatimus, jos just olitte miettimässä, että ette jaksa enää nähhä mua, niin ei oo pakko :D). Ja ennenkaikkea te saatte mut lopettamaan tommoset itkut, ja nauramaan. Ja pidän kovasti myös siitä, että ainakin toivoakseni minä voin olla teidän apunanne myös, kantaa yli pimeiden aikojen.

Synttärini olivat tosi hauskat. Pääsin kokeilemaan huonepakopeliä ensimmäistä (mutta en viimeistä kertaa, jos se on minusta kiinni!) kertaa, mulle tarjottiin pitsa, johon tein taas jännittäviä kokeiluja (persikkaa) ja sitten vielä pelailtiin lautapelejä. Hauskaa oli myös se, miten paljon sain enemmän tai vähemmän randomeita privaonnitteluja Facen messengerissä. Selvästi vaikutti se, että messenger ehdottaa onnitteluviestin lähettämistä, mutta silti oli jotenkin ihanaa, kun kuulin pitkästä aikaa elonmerkkejä esimerkiksi tyypistä, johon olin ihastunut joskus... apua, en edes muista, milloin! Yhdeksän vuotta sitten? Kahdeksan? Seitsemän?

Mun kesän tekemislistani on edenny varsin hyvin. Olen tehnyt yli puolet 52 jutusta, joita haaveiiln tekeväni. Olen siis ainakin 28 kertaa ollut oman onneni seppä (sanonta...) ja tietoisesti tehnyt asioita, joista olen unelmoinut. Ja esimerkiksi lavatansseissa olen uskaltanut käydä jo kahdesti! Kyseessä on olleet naistentanssit, ja minä olen jopa uskaltanut hakea miehiä. Tai lähinnä yhtä vanhusta, joka tanssii hyvin ja on hirveän kiva ja opettava, ja se puhu itekin jotain siitä, että eiks oo kiva tanssia (vanhempien miesten kaa siis ilmeisesti), kun poikien (nuorien miesten) kanssa tanssiessa joutuu miettii, että mitähän ne miettii :D

Jaja. No, siinä suurimmat. Kesälistan kohtia voisin eritellä enemmänkin, mutta ehkä se ei maksa vaivaa (sanonta?). Nyt vielä loppuun vähän näihin epävarmoihin aikoihin sopivaa soundtrackia, kaivakaahan Spotify-tunnukset tai Youtube esiin ja kuunnelkaa :)

"Sano, oletko valmis
Kerro, tuntuuko siltä,
että vuodet on riviin jo asettuneet
Sano, oletko valmis,
onko sydämen äänet,
jotka kysyy ja empii,
jo tasoittuneet
Vai ootko sä valmis,
valmis vain kyselemään?"
(Hurma - Valmis. Sen siitä saa, kun käy lavatansseissa. Lupasinpa itselleni opetella polkankin ennen kuin täytän 30. Mut valmius tai keskeneräisyys teemana muutenkin kiehtoo minua juuri nyt suuresti, joten myös SMG:n Valmis on todella kuuntelemisen arvoinen.)

"Mistä tiedän, kuka minä oon,
jos en mä kerro sitä edes itsellein.
Ei voi tietää, kenen harmaat hiukset leikkaan,
ei voi tietää, mitä numeroa mä veikkaan,
ei voi tietää, mistä maani minä ostan,
mutta tietää voin, etten vielä minä osaa rakastaa.
Mistä tiedän, mitä sinä tunnet,
jos et sä koskaan kerro mitään minulle."
Lily - Ei voi tietää. (Voi kun voisikin)

Kuulin 21-vuotiaana kappaleen, jossa laulettiin jotakuinkin: She's only 21 looking for some fun to find out who she really is.
22-vuotiaana keksin siihen muistaakseni jatkon, joka meni näin: She's only 22 and she still have no clue who the hell is she / She's only 22 and she still don't have a clue of who the hell she really is. (kaksi vähä eroavaa versiota, toinen on pitemmälle mietitty)
23-vuotiaana taisin missata nää mietinnät, mutta en oo pahasti myöhässä, jos nyt siihen keksin näin:
She's only 23 and she wants to be free to live this life and laugh / She's only 23 and she needs to be free to live the life she really wants.
Tän vuoden pätkä vois vaikka kuulua seuraavasti:
She's only 24 and she still wants to know more about life and world. / She's only 24 and still wants to know more about living in this crazy world.

En nyt tietenkään oo muusikko (näitä ei voi varmaan laulaa lainkaan, kun pituudet ei täsmää), enkä edes englannin puhuja (puolet artikkeleista puuttunee ja kielioppi kussee jne. jne. jne.), mutta tavallaan oon hyvin pienesti ylpee omista säkeistäni :DD

Jjjjoooo, nyt ehkä iltapalalle. Huomenna tiskikone toivottavasti irti. Vaikka kämppä oottaakin Savossa, niin pois muuttaminen stressaa myös aika ikävästi. Ugh! Kiire siivota ja roudata kamoja.

Mut puspuspus, ootte ihania ja rakkaita <3