Harggastrezzi

Olen pohjattoman onneton. Onnettomampi kuin vuosikausiin (kirjoittamisen jälkeen nyt ei tunnu enää ihan noin pahalta). Perusharkka alkaa, ja se tuntuu pahemmalta kuin kuolema. En käsitä, miten olen huijannut itselleni, että voisin olla opettaja. Pilaan parhaillani koko elämääni, mutta minulla ei ole rohkeutta heittäytyä tyhjän päällekään (ja kai tähän voisi myös sanoa, että ei se ole vain rohkeuden puutetta, vaan vähän myös järkeä). Kun on opiskellut 15 vuotta, voisi toivoa, että valmistuisi oikeasti johonkin ammattiin jossain vaiheessa.Mutta opettajaksi.... Taitoni (opetettavaan aineeseen, opetusteknologiaan tai sosiaalisuuteen liittyvät, eikä mitkään) eivät riitä, eikä ideat eikä rohkeus eikä into. Muut tuntuvat olevan innoissaan, mutta minä olen kauhusta kankeana. Voi h*lvetti.

Lisäksi pitäisi miettiä, minne menen seuraavaan harkkaan, ja että milloin käyn sen (olisi kai hyvä käydä se nyt putkeen, mutta kun se tarkoittaisi, että pitäis alkaa jo nyt varmistella sitä paikkaa). Mutta mutta... no, ensinnäkin tahtoisin nähdä selviänkö perusharkasta elossa. Toisekseen en tiedä, minne menisin. Omaan yläkouluun tai lukioon? Muuttujia on liikaa... Yläkoulussa opetettavat asiat olisivat helpompia, kun taas lukiossa aineenopettaja on niin vanha, että voisin tietysti yrittää tunkea jalkaani oven väliin ennen kuin hän jää eläkkeelle. Valitettavasti siellä oven välissä saattaa olla jo aika monen paremman ihmisen jalat ja ehkä käsivarsiakin. Sitä paitsi pelkään, että kun menen jonnekin harkkaan, niin sitten se on vain varmistus siitä, että sitten en ainakaan pääse sinne töihin. Lukioon voisin myös kulkea kätevästi bussilla siskon luota (lukion lähellä ei asu sukulaisia), kun taas yläkouluun minun melkein pitäisi kulkea autolla (HYI! Ihan kuin tahtoisin sitä päivittäistä tuskaa vielä opetusstressin lisäksi. Säälittävää, I know). Tietysti voisin mennä myös jollekin muulle koululle, mutta siellä ei ole edes tuttuja opettajia tukena. Tahtoisin mennä jonnekin, minne minut haluttaisiin ja minne olisin tervetullut, mutta en voi tietää onko sellaista paikkaa olemassakaan.

Tylsää pohdintaa sosiaalisesta älykkyydestä tai sen puutteesta

Hei taas!

Minulla ei ole edelleenkään mitään kummoista tekemistä, joten kirjoittelen tätä. Varoitan jo alkuun, että en edes itse jaksa lukea tätä läpi. En ota vastuuta siitä, mitä olen kirjoittanut, ja pidän itselläni täyden oikeuden mielipiteitten muuttamiseen.

Unohdin varmaan eilisessä tekstissäni hehkuttaa, että ah, viimein joulukuussa aion mennä aikani kuluksi istumaan rikos- ja prosessioikeuden kursseille. Siinä pitää mennä seuraamaan myös oikeusistuntoja! Olen vähän täpinöissäni, vaikka tiedän, ettei se mitään Rikostarinoita Suomesta -sarjan kaltaista viihdettä ole (olen taas ihan koukuttuneena katsonut netistä niitä jaksoja. Siellä on hirveästi jaksoja, joita en ole edes katsonut O.O), mutta silti! Kurssi on kuulemma varsin raskas, joten en ehkä oikeasti suorita sitä, mutta voisin käydä seuraamassa hyvää luennoitsijaa ja istuntoja ihan mielenkiinnosta :) Löysin eilen muuten myös ysiluokan kirjoitelmavihkoni vintiltä. Luulin, että kaikki tekstini ovat tallessa eräässä laatikossa, mutta ilmeisesti tuo vihko oli jäänyt joukosta pois. Sieltäkin löytyi perinteiseen tapaan yliluonnollista kauhua sisältävä teksti :'D

Eilen jäin myös miettimään Iltalehden uutista sosiaalisesta älykkyydestä. Muistaakseni minua on joskus kutsuttu sosiaalisesti älykkääksi, ja olen siitä ollu tietysti hirveän mielissäni, mutta en ole ihan varsinaisesti uskonut sitä kunnolla, tai ainakaan uskonut täyttäväni oikeita kriteerejä. Nyt lueskelin eri kohtia ja jotenkin hämmennyin. Periaatteessa voisi ajatella, että täytän ne! Mutta toisaalta taas en todellakaan. Voinko olla sosiaalisesti älykäs vain tietyissä tilanteissa tai jotain?

Listan ensimmäinen kohta on verbaalinen lahjakkuus ja keskustelutaito. Olen aina rakastanut suomen kieltä, kirjoittamista (joskus ollen siinä jopa niin hyvä, että olin itsekin tyytyväinen. Ja se on ollut korkea taso se :D), sanaleikkejä ja sanojen monia merkityksiä. Siltä osin minua voisi kutsua verbaalisesti lahjakkaaksi. Keskustelutaito taas... Tämä on vaikea kohta. Enhän minä osaa keskustella. En ainakaan ääneen. Kirjoittamalla se onnistuu todella merkittävästi paremmin. Sinällään osaan jutella monien eri ihmisten kanssa ja kykenen ehkä löytämään itsestäni sen puolen, joka kiinnostaa juuri kyseistä ihmistä, mutta samaan aikaan on paljon ihmisiä, joiden kanssa en osaa jutella. Enkä etenkään isossa ryhmässä. Ja on paljon ihmisiä, joiden kanssa en tavallaan oel motivoitunut juttelemaan, sillä minusta tuntuu, etten saa keskusteluista itse mitään irti.

Toinen kohta on sosiaalisten sääntöjen, roolien ja koodien hallinta, jossa ihminen oppii "pelaamaan" erilaisten sosiaalisten roolien kanssa. Taas vaikea kohta. Olen arka, joten en sinällään tee hirveästi virheitä sosiaalisissa tilanteissa - olen vain muutenkin näkymätön, ja jos teen virheitä, niin niitä ei huomata. Hmm. On vaikea arvioida tätä, koska en nyt muista mitään esimerkkitilanteita.

Kolmas kohta koskee kuuntelutaitoa. Olin ennen paljon hiljaisempi kuin nyt, vaikken vieläkään mikään räpätäti ole. Silloin olin hyvä kuuntelemaan. Nykyisin keskittymiskykyni meinaa horjua, ja siksi en ole enää niin hyvä kuuntelija. Silti joskus tuntuu, että kanssani keskusteleminen on joillekin todella antoisaa. Mutta jooo..... toiset ei taas koe sitä varmasti noin. Nyt alan nähdä tämän analyysin turhana, mutta jatkan nyt loppuun, kun kerran aloitin. Tie itsetuntemukseen ei ole helppo.

Empatiakyky on listan neljäs kohta. Empatian kohdalla ongelma on ehkä siinä, että olen joskus liiankin empaattinen. Mutta voisin kyllä sanoa, että olen empaattinen. Pystyn ainakin toisinaan lukemaan ihmisiä rivien välistä, pienistä asioista etenkin kirjallisessa viestinnässä. Toisaalta se taitaa olla ylipäätään naisten juttu. Naiset (anteeksi yleistys) näkevät merkityksiä sielläkin, missä niitä ei ole. Vähän olen haaveillut tutkivanikin näitä asioita. Tai en ehkä haaveillut, mutta leikitellyt ajatuksella. Olen keksinyt jopa täydellisen termin ilmiölle! Mutta en uskalla kirjoittaa sitä tähän, koska olen puhunut sitä muille, ja se on tietenkin totta kai ehdottomasti niin nerokas ja mielenkiintoinen, että joku saataisi googlettaa sen ja löytää tämän blogini :O Mutta niin, palatakseni empatiaan, en ole siinäkään täydellinen. Joskus tarvitsen vähän apua empatian tuntemiseen, ja joitakin kohtaan en jaksa enää tuntea empatiaa, jos he eivät edes yritä tehdä mitään tilanteensa parantamiseksi. Tai no, välillä kyllä tunnen, mutta välillä ärsyynnyn.

Viides ja viimeinen kohta on vaikutelman hallinta, johon kuuluu se, että pystyy olemaan aito, mutta samaan aikaan miettimään, millaisen kuvan antaa itsestään. Ehkä tähän voisi lukea sen, että löydän itsestäni usein sen sirun, joka sopii toiselle. Siten pystyn olemaan aito, mutta valitsemaan puolen, joka toista miellyttää. Ja minähän haluan miellyttää, kun mietin liikaa muiden mielipiteitä (tyhmä minä). Monet ovat niitä, joille voin antaa sirun, mutta onneksi on niitä, joiden kanssa käy yhteen huomattavasti useammat sirut :) <3 (mm. te olette niitä, murut)


Hmm. En nyt tiedä, mihin lopputulokseen tulin. Ehkä en edelleenkään uskalla kutsua itseäni sosiaalisesti taitavaksi. Täytän kaikki tai lähes kaikki kriteerit vain tiettyjen ihmisten kanssa. Niiden, joiden kanssa on helppo asettua samalle aaltopituudelle. Ja ehkä joidenkin muiden aaltopituus on myös helppo löytää, vaikka se ei oma olisikaan.

Mjaa, anteeksi tylsä teksti. Mut syyttäkää itseänne, kukaan ei pakottanut lukemaan.

Nyt yritän mennä pelaamaan maailman valtiot -peliä. En ole pelannut aikoihin, ja mielenkiinnosta tahdon katsoa miten radikaalisti muistini on poistanut maita mielestäni.

Tylsyyskuolemisia

Olen meinannut pikkuisen kuolla tylsyyteen parina iltana. Mutta sellaista sattuu. Olen yrittänyt karkoittaa tuota petoa mm. hakemalla vintiltä yläasteaikaiset äikän kirjani. Pitäähän mun katsoo, että mitä yläkoulussa opetetaan, ja ennen kaikkea vähä miettiä, että osaanko niitä juttuja itsekään.

Tämän lisäksi olen leikkinyt hirveästi movie makerilla. Samalla olen tajunnut, että mun videopäiväkirjani ovat täynnä kaikkea uskomattoman turhaa. Mutta ehkä niitä on hauska katsella myöhemmin? Tylsyyden motivoimana olen myös katsellut syksyn kursseja (joita tosin on hirveän vaikea valita, kun en tiedä miten paljon harkka vie aikaa), päättänyt osallistua kaupunkisuunnistukseen vaikka väkisin, tehnyt kummipojalle syntymäpäivälahjaksi ruutusuurennoksen Nalle Puhista, rakentanut Skippo-korteille uuden rasian (se kaupan rasia on maailman epäkäytännöllisin), kuunnellut hävyttömän huonoja biisejä (muistaako kukaan esimerkiksi Cokkelin Civittaejien Muijas on ruma -biisiä? Ja voi itku. Tajusin, että nyt ne jää jonnekin talteen, kun oon kirjautunu tänne blogiin...) ja suunnitellut syntymäpäivä- ja jopa joululahjoja. Mielikuvitus kehittyy tylsyydessä, se on mun mottoni!

Lisäksi olen kytännyt facea ja toivonut, että minulle jutellaan. Videopäiväkirjoissani sanon, että teen niitä videoita ehkä siksi, että tahtoisin vain jutella, ja kun en voi, niin juttelen sitten yksin videolle :D Ja kun mulle ei olla facessa juteltu, niin olen ite aloittanut keskusteluja sellaisten ihmisten kanssa, joille en ole aikoihin jutellut. Jotenkin se on ollut hyvin palkitsevaa. Sainhan (sinällään jopa tutun kommentin): "nää meidä jutut on kyl loistavia" (ennen mulle on sanottu mm. "on meillä kyllä ihme jutut"). Toinen taas kiitti hyvistä neuvoista ja sanoi, etten olekaan mikään turhan paskan jauhaja. En ymmärrä, miksi saan tällaisia kommenteja huomattavasti harvemmin kuin aiemmin mainittuja... mutta onneksi tämänkertainen juttelutoveri oli niin vaikuttunut, että kehui minua lisää:"Siitä onkin pitkä aika, kun oon kuullu näin paljo järkipuhetta", "aina minä oon tienny, että oot järkevä, mutta nyt taidettiin saavuttaa ihan uusi ulottuvuus :D" ^^

Onneksi huomisiltana olen jo siskon luona. Vielä yksikin tylsä ilta, eikä mulla enää olisi puolituttuja tai vanhoja tuttuja, joille juuri ja juuri kehtaisin jutella. Ylihuomenna olen jo kaupungissa, ja siellä pääsen joko a) askartelemaan kaupunkisuunnistusasujen krääsää tai b) vahtimaan hurmaavaa kummityttöä <3 kunhan hän ei vain itkisi , niin kaikki vois mennä hyvin...

Note to myself

Tiedättekö mitä? Ohje "tenttiin kannattaa aloittaa lukemaan ajoissa" on täysin virheellinen. Se ei auta mitään. Aloitin jo kuukausia sitten lukemaan tenttiin. Oikeastaan voisi ajatella, että aloitin silloin lapsena, kun äiti luki minulle iltasaduksi juttuja Maamme kirjasta, koska onhan se nyt tenttikirjani.... Oleellista olisi se, että sen aloittamisen jälkeen myös jatkaisi lukemista. Aloitin tosiaan ajat sitten ja sainkin luettua peräti viisi kirjaa (!!! Hei, on se kuitenkin aika hyvin! Tavallaan.). Eilen kävin lainaamassa loput tenttikirjat: kevyet 17 klassikkoa. No okei, myönnetään, en edes lainannut kaikkia. Osaa ei löytynyt, eikä minua huvittanut myöskään raahata kämpälle trilogiaa, joka muodostui tiiliskivistä, eikä myöskään paksuja kokoelmakirjoja, joiden sisällöstä minun olisi pitänyt lukea yksi kolmasosa. Onneksi sentään paniikkilukeminen on voimissaan. Luin vuorokaudessa yhden kokonaisen kirjan! Ainakin noin suurin piirtein....

Mutta tosiaan, sitä minä vaan, että HYI SINUA, LAISKA A, MIETI NYT MITEN SULLA ON HUONO OMATUNTO. SIT SEURAAVAAN TENTTIIN LUET VÄHÄ ENEMMÄN, JOOKOS. JOKA ILTA JONKIN VERRAN. NIH.

Ainiin. Taisin unohtaa mainita, että tentti on huomenna. Väitättekö muka, ettei mulla ole aikaa lukea vajaata pariakymmentä teosta??!