Huhhuh, enpä ole ehtinyt kirjoittaa. Minulla on selkeästi ollut liian kiire nolata itseäni maata kattavasti, vai miltä seuraavat kolme tapausta teistä kuulostavat?

Turussa sain jonkin kummallisen pöpön, joka sai minut voimaan hitusen pahoin, mutta minuahan ei noin vain saa pysymään poissa lätkäotteluista, joihin olen ostanut liput. Bussimatkan jälkeen kuitenkin hävisin taistelun pahoinvointia vastaan ja päädyin oksentamaan pelipaikan ulkopuolella oleviin puskiin... -.- Julkinen oksentaminen on minusta ehdottoman kamalaa, mutta toisaalta kaveripiiristäni löytyy vieläkin julkisempaa ylenantamista, joten ei tuo sinänsä paha ollut. Herralle muuten suuret pointsit siitä, että hän ei hyljännyt minua, vaan tuli sivelemään selkääni rauhoittavasti, kun mahani alkoi olla tyhjä. Onneksi oloni parantui selvästi, ja päivän matsit olivat tuonkin kauheuden arvoisia.

Idässä pidin maailman kamalimman ruotsin esitelmän ja sen aiheuttama ahdistus oli lähes suurempi, kuin muinainen lukion Nöyryyttävä musiikintunti (jonka karmeuden suurin osa teistä tietääkin... ja voitte siis vähän käsittää, miten kamalaa ruotsin esitelmän pitäminen oli!). Mokasin jotenkin jo alussa ja halusin vain poispoispoispoispoispoispois.

Kotikonnuilla rysäytin siskon auton kiven päälle keikkumaan niin, että järjestin iloa ikkunasta katsoneille lapsille (langetin heidän päälleen runsaasti epäonnea heidän tuleviin inssiajoihinsa) ja iltaohjelmaa siskon, siskon miehekkeen ja isän lisäksi myös lähellä asuvalle miehelle - joka tietenkin oli lapsuuden parhaan kaverini isä. Apuna irrotusoperaatiossa oli järkälemäinen tiili, pari parrua, tunkki, peräkontillinen halkoja, rautakanki, vanha Volvo ja rutkasti yritystä, ja lopulta saimme kuin saimmekin auton irti illan jo pimennyttyä. Auto kuitenkin oli kokenut hieman kovia, joten sillä ei voinut ajaa yli 20 km/h, ja hinausautohan sitä varten piti siis seuraavana päivänä kutsua. Onneksi perheeni on kuitenkin maailman paras ja sekä sisko että siskon mieheke rauhoittelivat minua mitä parhaiten, isäkin onnistui pitämään mölyt mahassaan (en sitten tiedä, miten paljon siskon kihlatun piti häntä hillitä silloin, kun he kiisivät pelastamaan kävelevää/autoilevaa katastrofia - jota myös A:ksi kutsutaan - ja hänen viatonta sisartaan. Ja tänään isä oli varmaan sanonut, että ollaan lähetty kiertämään ympyrää väärältä puolelta, niin kyllähän sitä silloin lipputankoon keskittyy), äiti suorastaan naureskeli asialle eikä edes ilkeilyt hallitseva veljeni sanonut mitään ilkeää, vaan totesi, että eipähän ainakaan ollut ihminen, joka auton alle jäi. Ja valtava kiitos kuuluu tietenkin myös naapurin miehelle, joka pelasti meidät ja oli koko operaation ajan hyväntuulinen.

Lähipiirin yllättävän hyvästä suhtautumisesta huolimatta maanantaina oli jätte ihana herätä uuteen aamuun, kun vuorossa oli autokoulun toinen vaihe. Hinauskuntoon ajettu auto lämmitti mieltäni mukavasti, mutta onneksi herra oli päättänyt uhrata hiukan yöuniensa laatua ja jäädä luokseni yöksi. Hän on niin rauhoittavan näköinen nukkuessaan, että aamuni ei ollut aivan karmea ^^ Hipsin hiljaa ylös sängystä ja etsin autokoulun osoitteen ja lukaisin nopeasti autokoulukirjaa ennen kuin keitin herralle aamukahvit (kröhöm, kyllä vain!). Sitten lähdettiin ulos, ja minä suunnistin onnistuneesti mutta pelokkaasti autokoululle. Onnekseni autokoulun opettaja oli kertakaikkisen ihana mies, jonka seurassa melkein pidin ajamisesta, vaikka ajamattomuus näkyi haparointina. Voi kunpa olisin käynyt täällä koko autokoulun! :D

Mitäs muuta elämässäni on tapahtunut. Lähinnä Turku, joka onneksi sisälsi muutakin kuin pahoinvointia. Listataanpas päätapahtumia vanhoilla kunnon ranskalaisilla viivoilla.

- Kävin syömässä samassa ravintolassa kuin David Beckham silloin, kun hän kävi leikattavana Suomessa.

- Kävin Turun linnassa.

- Näin kuinka Leijonat kaatoivat Venäjän rankkareissa, hävisivät Tshekeille ja voittivat Ruotsin (ah nam). Näin kaksi muutakin maukasta peliä.

- Pelasin ensimmäistä kertaa tulosvetoa.

- Voitin ensimmäistä kertaa tulosvedossa (14,60 e).

- Pelasin hohtominigolfia. Se oli kivaa!

- Vietin muutenkin aikaa opiskelukaupungista pois muuttaneen ystäväni seurassa.

- Tipuin sängystä ensimmäisen kerran abouttirallaa 13 vuoteen. Olin illalla niin väsynyt, että nukahdin herran vielä katsoessa telkkaria (Omena-hotellin telkkari oli oikein mukavan kokoinen), ja vähän ajan päästä heräsin siihen, että olin putoamassa sängystä o.O

- Kuuntelin virnuillen turkulaisten murretta. Tajusin ensimmäistä kertaa oikeasti, miten omalaatuinen puhenuotti heillä on! :D

- Kerroin jälleen tarinoita lapsuudestani. Herra sano, että mulla on aivan käsittämätön lapsuuden muisti, ja että muistan asiat niin tarkasti ja suhtaudun niihin kuin ne ois tapahtunu eilen. Oon selittäessäni kuin pieni lapsi jälleen. :D:D

- Jäähallilla istumiseen kuului tietenkin muutakin kuin pelien katsomista. Taustalle voitte laittaa soimaan lätkämusiikkia. Turnauslipun ostaneina pelien aikana tutustui enemmän tai vähemmän vierustovereihin, jotka olivat omalla tavallaan ihan mukavia. Selityksen helpottamiseksi teen pienen kaavion istumapaikoista:

 Vieruspaikka 1 - meidän paikka 1 - meidän paikka 2 - vieruspaikka 2 - vieruspaikka 3

Vieruspaikka 1:n katsoja oli fiksu ja rauhallinen mies, joka yritti jutella (ja myöhemmissä peleissä herra kävikin hänen kanssaan jonkin verran keskusteluja) ja olipa jopa kysynyt herralta, olemmeko menossa minnekään jatkoille. Hän olisi ehkä kaivannut seuraa, koska hänen kaverinsa eivät olleet lähteneet jääkiekkoa katsomaan (shokeeraavaa! :O). Voi kuinka häntä säälinkään! Hän olisi varmasti ollut ihan sivistynyttä seuraa, ja minulla ei varmaankaan olisi ollut mitään sitä vastaan, jos hän olisi ollut seurassamme myös jatkoilla jossakin urheilubaarissa, mutta minä tosiaan voin sinä päivänä pahoin, ja herra oli sanonut, että ei varmaankaan olla minnekään menossa. Minä kuulin vierustoveri 1:n yksinäisyydestä siis vasta joskus illalla. Istuin meidän paikka 1:ssä yhteensä ehkä vähän reilun ottelun verran, eli yleensä vieressäni oli vieruspaikka 2:n valloittaja.

Vieruspaikkaa 2 hallitsi vuorotellen kaksi lätkähullua miestä. Yksi iso (ei siis oikeastaan lihava, vaan iso. Juuri sellainen mies, jonka näette päässänne, jos sanon, että hän oli iso, kalju ja hänellä oli hieman partaa. Vähän sellainen prätkäjätkä) ja yksi normaalikokoinen :D Pienempi kaveri oli suurimman osan peleistä täysin rauhallinen ja etäinen ja jopa poissa töiden takia, ja hän taisi vähän paheksuakin humalaista ystäväänsä keskiviikon ja perjantain peleissä. Iso kaveri oli äärimmäisen mukava ja leppoisa ja sanoi, ettei juo rähinäviinaa, vaikka hänen kaverinsa sitä saattaa nauttiakin. Hän lahjoitti meille pitkin turnausta kaikenlaista ilmaiskrääsää, mitä areenalta oli saanut: 3 rasiaa salmiakkimakeisia, voittomahdollisuuden sisältävän rannekkeen (joka tietysti oli aavistuksen verran liian iso ranteeseeni, mutta sopii hienosti jättipehmomursun hampaaseen) ja lopulta myös ihanaisen tuomaripaidan (joita hän oli saanut kaksi, ja joita minä en saanut yhtään, koska menin niitä etsimään vähän liian myöhään. Siten olin siis suuresti ilahtunut ja yllättynyt Suomi-Ruotsi-pelissä, kun vierustoverini antoi sen minulle:

minä: Ai saanko minä tämän? :O

se: *nyökyttelee*

minä: Ai oikeesti??

se: joo joo, voi kyllä olla vähän iso...

minä: nooo, ei se mitään. Kiitos ihan älyttömästi *katson kokoa XXL ja virnuilen* joo, no voi se tosiaan vähä iso olla.

herraseni: sehän on sit täydellinen yöpaita (varmaan muisteli kauheutta, jollon joutu pukemaan mun kylmässä kämpässä ainoan suuren paidan, joka mulla siellä oli. Valitettavasti se sattui olemaan minun Ihaa & Nasu -yöpaitani...)

minä: joo, totta!

Keskustelu jatkui vielä vähän, mutta mitäpä sitä teidän luku-urakkaanne liiaksi kasvattamaan. Sain paidan ja that's it.)

Lauantain matsissa myös pienempi kaveri oli päässyt alkomahoolin makuun ja muuttui huomattavasti sosiaalisemmaksi. Sinänsä en häiriintynyt hänen toimistaan, sillä maaliriemuissani en pistänyt pahakseni, kun minua halattiin, mutta en nyt mitenkään suuresti arvostanut hänen huuteluitaan (esim. Ruotsin kansallislaulun aikana. Jotain kunnioitusta pitää aina olla. Onneksi se ei nyt kuitenkaan ihan överiksi vetänyt) ja kun hän alkoi työntää niin pussinuuskaa kuin vieläkin ällömpää mömmönuuskaa (en tiiä oikeeta nimitystä) huuleensa vetäydyin hänestä vähän kauemmaksi. Mutta joka tapauksessa Turun reissu oli oikein hieno ja tuomaripaita oli todellakin aavistuksen verran liian iso, mutta rakastuin siihen kuitenkin. Se on mitä parahin yöpaita! Kuvassa minä ja se :'D

 

P.s. jotta välillä muistuttaisin myös siitä, että herra ei ole täydellinen, niin täytynee sanoa, että on harmittavaa, kun sillä ei ole pienintäkään tarvetta muuttaa itseään minun takiani. Hänelle on käytännössä täysin sama, mitä mieltä olen hänen toimistaan, ja kommenttina kuulee korkeintaan, että "no siinäpähän oot järkyttyny" tai "no siinäpähän paheksut" : ( Mutta kaipa sillä on varaa siihen. Mulla ei ole intoa heittää pois miestä, joka vie mut kauneimpiin joululauluihin, suostui alustavasti lähtemään minun, siskoni ja siskon kihlatun kanssa ensi kesänä lavatansseihin ja jopa keräämään syksyllä mustikoita :'DDD Tosin en ole aivan satavarma näin jälkikäteen ajateltuna, että miten tosissaan se oli jälkimmäisimmän suhteen. Ainakin se tykkää kovasti mustikoista :D

Nyt taidan kuitenkin julkista tämän iloisten kuvien sävyttämän tekstin, ja siirtyä tenttikirjan pariin. Adios amigos! Kommentoikaa nyt jotain, niin ei tunnu niin turhalta kirjoittaa näitä :'D en kyllä ole myöskään natsiopettaja, joka pakottaa kysymymään esitelmän pitäjältä jonkin kysymyksen, joten kyllä te todellisuudessa saatte jättää vastaamattakin.

P.p.s. Khihii, lukioaikainen ystävä tulee todennäköisesti vierailulle loppuviikosta! ^^

P.p.p.s. Movember! Mitä luulette, onko huolestuttavaa, kun viikseni kasvavat paremmin kuin herralla? Vitsivitsi, vaikka mustahiuksisen äitini geenit ovatkin siirtyneet minuun viiksien kasvuna, en sentään voita herraa.