Sormi, joka on selässäsi, on pyssy, eli iiiks, tämä on haaste!

Elän jännittävää aikaa elämässäni, Pichella teki minulle elämäni ensimmäisen blogihaasteen! UIKS! No mutta, olenhan aina pitänyt ystäväkirjojen tyyppisistä uteluista. Tässäpä siis viralliset säännökin, joista tietenkin jätän kapinallisena nuorena kolme viimeistä kohtaa pois:

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään. 

2. Pitää vastata haastajan antamiin 11 kysymykseen. 

3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastettaville. 

4. Heidän pitää valita haastettavaksi 11 blogia, joilla on alle 200 lukijaa. 

5. Sinun pitää kertoa, ketkä olet haastanut.

...Ensiksi siis jonkinlaisia faktoja minusta:

1. Tykkään Ystäväni-kirjoista. Siksi tykkään myös tästä haasteesta. Tykkään myös totuudesta ja tehtävästä, mutta pelkään sen pelaamista kyllä aika paljon.

2. Sain lukiossa äikästä 10 ja kirjoitin L:n. Olen siitä aika ylpeä. Nyt opiskelen yliopistossa suomen kieltä, ja minusta tuntuu, etten ole oppinut kahdessa vuodessa yhtään mitään. Ennemminkin olen menettänyt viimeisetkin taitoni.

3. Lempivärini on keltainen (mutta ei liian vaalea keltainen). Tämä tieto ei tule ystävilleni shokkina... Tykkään keltaisesta, koska se on niin iloinen ja aurinkoinen ja raikas ja harvinainenkin - ainakin enne kuin se tuli muotiin. Lisäksi se sopii ihan hyvin minun ihoni kanssa yhteen.

4. Oon järkyttävän laiska ja uusavuton. Oikeesti. Onneksi kekseliäisyydellä saa nuo puutteet korvattua osittain tai ainakin salattua.

5. Täytin 21. Sain sen kunniaksi tosi kivoja lahjoja! Aivan ihania ^_^ Siltikään en ole aikuismainen. Koen olevani ennemmin tyttömäinen kuin naisellinen. Oikeestaan se sopii mulle. Oon ihan mielelläni kujeileva ja pienestä iloinen sen sijaan että olisinmelegantti ja arvokas. On kyl silti vähän tyhmää, kun en osaa tehdä isoja, hienoja, fiksuja ratkasuja ym, mutta koen olevani plussan puolella.

6. Oon tosi ristiriitanen ihminen omasta mielestäni, enkä ota itestäni selvää. Silti minusta tuntuu, että viimeisin vuosi on kasvattanu mua paljon ja opettanut jotain itsestäni. Silti oon ulalla, mutta ainakin onnellinen just nyt. Hyväksyn itseni paremmin kuin koskaan ennen.

7. Pelkään tällä hetkellä, että kouluttaudun ihan väärään ammattiin. ARGH. Pelkään myös, että missaan elämäni, mutta tätä pelkoa vastaan olen noussut kapinaan.

8. Tykkään kissoista. Kotona mulla on musta kissa, joka on ollu nyt tosi monta päivää ylisosiaalinen ja tuonu mulle aamiaisen vuoteeseen... tai ennemminkin sen alle, onneks. Tänä aamuna jouduin silti pakenemaan keittiöön joskus vaille kuusi, koska kissa tuijotti silmät kiiluen ja myyrä suussa sänkyäni ihan sen näköisenä, että aikoisi hypätä. Ehkä se pitää minua pentunaan :')

9. Oon aika kateellinen ihminen, mutta silti en kadehdi ihmisiä, jotka menevät kihloihin ja muuttavat yhteen ja hankkivat lapsia ikäisinäni jne. (nuorempana kyllä saatoin kadehtia heitä... nyt ymmärrän, ettei se sopisi minulle). Kokisin moisen lähes riesana ja vankilana. Kotona kyllä huomaan, mistä olen asenteeni omaksunut, mutta silti mietin joskus, että olenko sittenkin vain kateellinen? Onko suhtautumiseni vain puolustusmekanismi? No, jos on, niin on ainakin toimiva. Mulle ei pukkaa vauvakuumetta eikä edes pariutumispaniikkia, vaikka Facebookiin tulee vauvojen kuvia ja parisuhdepäivityksiä.

10. Oon aika tunneherkkä, mutta en rakastumisen suhteen. Jos ollaan ihan rehellisiä, oon aika huono ihastumaankin. Olen siitä ajoittain tosi huolissani, mutta en ole menettänyt toivoani. Ja ei, en edes etsi mielestäni mitään liikaa. Jotain vain, mikä sytyttää. Ongelma asiasta muodostuu ennen kaikkea silloin, kun kiinnostun ihmisestä ja sitten totean, etten haluakaan yhteistä loppuelämää tai edes yhteistä seurusteluvuotta. Ahdistun.

11. Minusta tuntuu, että tämä lista sisältää kuitenkin liikaa negatiivisia asioita. Siks yritänkin nyt ihan suoraan kehua itteäni ja sanonkin viimeseks, että mulla on kiva kellohame ja kiva hymy. Nih.

Vastaukset kysymyksiin, jotka haastajani mulle esitti:

1. Paras lapsuuden muistosi? Varmaan ne kerrat, kun veljen kaa kiusattiin siskoa... (sori vaan, siskoseni! <3) Kjehkjeh, kerran laitettiin koko hänen huoneensa täyteen ansoja, ja ette voi uskoa, miten mukavaa se oli n. viisivuotiaan mielestä (en kyllä ole yhtään varma iästäni... sisko, onko sulla veikkauksia?)

2. Noloin koulumuistosi? Tätä mietin kauan. Osa ei ihan liittyny kouluun, osa oli enemmän oikeasti kamalia kuin noloja, osa lähes cooleja jälkikäteen ajateltuna... Sitten keksin vastauksen, joka olisi pitänyt keksiä heti: Lukion musan tunti, jolla piti laulaa luokan eessä. Ihan hirveää, todella noloa. Komeat pojat nauro ja hakkasi pöytää nyrkein.

3. Minkälaista elämää kuvittelit eläväsi nyt, kun olit 15-vuotias? En kai aatellu mitään kokonaiskuvaa. Aattelin varmaan, että käyn ehkä yliopistoo tai opiskelen jossain muualla, eikä mulla oo lapsia. Siinä oli mulle ihan tarpeeks suunnitelmia.

4. Minkälaista kuvittelet elämäsi olevan 5 vuoden päästä? Phyi! En edelleenkään osaa ajatella noin kauas. Oon kai valmistunu yliopistosta. Oon joko töissä tai opiskelen lisää jotain. Luultavasti ei oo lapsia.

5. Mikä on hurjin asia mitä olet ikinä tehnyt? Oon ollu ison osan elämääni niin pelokas ja kiltti, etten oo tehny juuri mitään hurjaa. Ja lähes kaikki, mitä oon tehny, kuulostaa lähinnä nololta tai en muuten vain ilkeä ruveta kertomaan. Tän vuoden rokki oli mun tasolla kuitenkin suht hurjaa - ilman lippua sisään alueelle tuntemattoman ja komean pojan perässä :')

6. Kadutko mitään tekemääsi tai tekemättä jättämääsi? Mitä? Kadun, että olin ala-asteella ilkeä. Kadun, että yläasteen alussa hajotin välini kaveripoikaan (sen kyllä selvitin myöhemmin). Kadun, etten uskaltanut olla rohkea ja osallistua esim. mopotukseen lukiossa ym. Kadun, että annoin ihmisten kävellä ylitseni. Mutta nuo asiat olivat muodostamassa minua. Siksi en lopulta kadu juurikaan.

7. Kaipaatko jotakin nyt? Mitä? Kaipaan jo vähän opiskelukaupunkiani (ystävääääät! <3) ja pikkuisen kesätyökaupunkiani. Välillä kaipaan vanhoja aikoja, mutta en missään nimessä liikaa. Ehkä kaipaan myös halausta - semmoista joka tuntuu oikealta, kuin kuuluisin siihen kuin legopalikka kiinni toiseen. Mikään kaipaukseni ei ole tällä hetkellä tuskallinen.

8. Oletko ikinä halunnut olla joku muu kuin olet? Kuka, miksi? Teininä oli varmaan hetkiä, jolloin olisin halunnut olla kuka tahansa muu, yleensä joku kaveri tai joku muu, jolle olin kateellinen. Muilla oli ulkonäköä, luonnetta ja poikaystäviä. Kehittelin kyllä jossakin vaiheessa alkukantaisen hyväksynnän, että okei, minä olen minä. Esim. pienet tissit takaa sen, että jos miehet minuun ihastuu, niin he ihastuvat luonteeseeni. Ja jos ei kelpaa, niin ei sitten.

9. Mitä teet mieluiten yksin ollessasi? Facetannnnn! Tai teen jotain muuta koneella (esimerkiksi kattelen valokuvia ja mietin mitä niistä tilaisin paperiversioiksi) tai kirjotan esimerkiksi päiväkirjaa. Rakastan myös pieniä höpsöjä projekteja, joihin voin keskittyä täydellä teholla. Tykkään mm. tehdä tuhannen palan palapelejä, vaikka se onkin nyt vähän jäänyt.

10. Mihin kiinnität ensimmäisenä huomion vieraan ihmisen ulkonäössä? Öyyymmm, kokonaisuus? Niihin asioihin, jotka ovat jollain tavalla erikoisia, päivästä riippuen näen joko jotain kaunista tai jotain rumaa. Hymy on varmaan kyllä tosi tärkeä. Sitten ite tykkään kovasti silmistä ja ennemmin tai myöhemmin kiinnitän usein katseeni (etenkin miesten) käsiin. Kädet voivat minusta olla todella kauniit ja kiehtovat... mutta nyt tää vastaus meni pois siitä, että mihin kiinnitän ekana huomiota.

11. Mitä kivaa tänään on tapahtunut? :) (Vastailin näihin kyssiin jo eilen, vaikka julkaisenkin tämän nyt... vastaan siis eilisen pohjalta) Löysin sydämenmuotoisen perunan nostaessani pottua! Ja juttelin pitkästä aikaa naapurissa asuvan ystäväni kanssa. Suunniteltiin jalostavamme perunalajike, joka tekee vain sydänpottuja, jotka ovat hempeän vaaleanpunaisia. Ne olisivat ystävänpäivän ja häiden hittituote! :'D Ja mulle tuli tosi hyvä mieli, kun kysäisin isältä että mitä ne perunan varressa olevat jutut ovatkaan, ja isän ääni kirkastui ja ilostui, kun hän selitti, että ne ovat roskuloita ja että penskana hyö olivat tehneet niistä aina rakennuksia tökkimällä teräviksi vuoltuja tikkuja niihin. Arvatkaa kuka tahtoisi nyt testata roskuloiden rakennusarvon! :D

Turha luulla, että rakastun, niinkun shemale tulis raskaaks, ei tuu tapahtuu

Otsikko on tuo ihan vain siksi, että tahdon piinata ystävääni, vannoutunutta Petrin fania... 8) En kuitenkaan ehkä sittenkään jää vaivaamaan tunneongelmataikinaani ("määä en osaa ihastuuuuu oikeesti, yyyhyyyyy) tänään, vaan parempi otsikko olisi kuitenkin ehkä ollut lainaus Elvikseltä: I've got to follow that dream wherever that dream may lead.

Pitkästä aikaa selailin mustakantista kirjaani, johon olin kirjoitellut erilaisia listoja. Lueskellessani unelmat & toiveet & tavoitteet -listaa minä hätkähdin. Listan kuvaus kuuluu näin: "Kaikkia tylsiä ja hulluja, pieniä ja suuria, pelottaviakin juttuja, jotka ehkä haluaisin tehdä/kokea elämässäni. Ihan pienetkin jutut kelpuutetaan, vaikka joku mahdollisesti hyvä kirja, jonka haluaisin lukee. Ja myös niin isot jutut, että niihin vaikuttaa enemmän kohtalo kuin minä." ja siinä on 68. eri kohtaa. Kuvaus ja kirjattujen tavoitteiden määrä ei minua kuitenkaan hämmästyttänyt, vaan se, mitä useille toiveilleni oli tapahtunut: Ne olivat toteutuneet.

Lukioikäinen A ei halunnut unohtaa unelmiaan. Vaikka ne olivat silloin tavoittamattomissa ja tekemättömyys ja tylsyys suretti toisinaan, A teki itsensä iloiseksi listaamalla nuo asiat, että hän muistaisi mitä tavoittelisi ja muistaisi mitkä asiat toteutuessaan ovat oikeasti hienoja juttuja. Kun ne olivat varmassa muistissa, ei haittaisi, vaikka hän ei voisi/uskaltaisi toteuttaa niitä juuri sillä hetkellä, sillä olihan hänellä koko elämä aikaa. Katsokaapas listojen kohtia ja lukekaa hakasuluissa olevat A 21 v.:n kommentit:

1. MM-lätkä Hesassa 2012 --> fiilikset, sotamaskit, ystävät, tutut [tämän tein! Enkä kadu tippaakaan, vaikka maksoin itteni kipeäksi niin, että monet olivat kauhuissaan siitä, miten paljon tähän tuhlasin rahaa. Omasta mielestäni en tuhlannut... sain rahoilleni vastiketta.]
2. Iso futistapahtuma MM-futista [Okei, en oo nähny Espanjan pelaavan, mutta jostain on aloitettava: olen sentään ollut Kups-HJK-matsissa]
3. Oppia tanssimaan [Oon käyny jo kahesti lavoilla ja syksyllä AION USKALTAUTUA KURSSILLE. Capsin tehtävä on rohkaista minua sitten, kun oon kuitenkin syksyllä pakenemassa...]
5. Osallistua festareille [Eihän rokkiviikonloppu nyt ihan festareille osallistumista ollu, mutta olin jo alueen sisällä ilman ranneketta, ja se oli vielä jännempää! :D]
6. Asua Frendit-tyyppisesti. Haluun kämppäkaverin! [Kesä <3 Opiskelukaupungin kämppikset ei oo yhtään sama juttu kuin oikee frendiiih]
7. Oppia tarttumaan tilaisuuksiin ja voittamaan pelkoni (Yes-man) [Yes-man-leffa oli siis ilmeisesti innoittanut minua tämän kohdan kirjaamiseen. Tämä on vielä vaiheessa, mutta viimeisimmän vuoden tai parin ajan olen kehittynyt tässä paljon, uskokaa tai älkää.]
10. Tutustua ulkomaalaisiin kivoihin ihmisiin [Vaihtarilentopallo... ja ainakin D:hen tutustuin, vaikkei enää yhteyksissä liiemmälti ollakaan.]
12. Tehdä jotain äksönii (uiks) (benjihyppy, laskuvarjohyppy...) [Olin jo vuos sitten tunnin jonossa! Olen myös lyönyt kättä päälle, että ystävän kanssa tämä vielä joskus tehdään]
14. Flirttailla komistuksille, haluan kesäromanssin <3 [Jaa-a. Kesäromanssia nyt ei ehkä oo ihan tavoitettu, mutta kyllä minä komistuksille flirttailen, jos hyviä tilaisuuksia tulee.]
16. Juhlia. Vaikka oon kiltti tyttö, niin silti. Bileet! [Yksi sana: yliopistobileet]
37. Suudella sateessa [ex]
46. Saada uudenvuoden suukko (ilotulitteita kans? Näitä kyl riittäis että missä haluaisin suudella yms.) [ex. Mut ilman ilotulitusta :(]
47. Haluan oppia muistamaan, ettei suurimmatkaan ongelmat kaada maailmaa. Kaikesta on mahdollista selvitä [Tätäkään en ole ihan vielä saavuttanut, mutta olen selvinyt nolostuksista enkä ole vieläkään kuollut yhteenkään ongelmaani. Suurin osa on jopa ratkennut.]
51. Etsi itsesi & löydä itsesi [Etenkin tässä viime vuosi on kasvattanut minua todella. Oon minä silti aika hukassa. Pitääkin olla ristiriitaisuuksia täynnä oleva ja muutenkin vaikeasti ymmärrettävä ihminen.]
55. Haluan löytää oman tyylini [Tän vuoden puolella minsuta on alkanut tuntua siltä edes vähän.]
56. Haluan pyytää *:ltä anteeks [Tän tein jo lukioaikana - ja tyyppi sano, että mitään anteeksipyydettävää ei edes ole. Hmph.]
57. Haluan tilata Cosmopolitania [Kröhöm. Nää on aika vanhoja toiveita :D mutta oon tilanny kyseistä lehtee puol vuotta aikoinani.]
58. Haluan oppia meikkaamaan [Emmää hyvä ole, mutta ihan riittävän hyvin]
59. Haluan nähdä seuraavia ystäviä lukion jälkeenkin (lista) [Olin nähnyt kaikkia ainakin kerran. Paria useampaankin otteeseen]
62. Ostaa sellanen hieno hattu [Tän oon tehny niin kauan aikaa sitten, etten pidä sitä enää edes hienona :D]
65. Niin naurettavalta kuin se kuulostaakin, niin lisäyksityiskohta tanssijuttuun: Haluan tanssia *:n kanssa [En nyt oo ihan tätä täyttäny, mutta oon tehny jotakin korvaavaa ja parempaa, jolla aion raksia tämän tehdyksi.]
66. Haluan kuvan minusta armeijakamppeet päällä [Fuksisyksyltä mulla on kuva, jossa mulla on baretti ja takki ja maiharit... housuina mulla tosin oli farkut :( Close enough]
67. Haluan löytää *:sta harrastuksen. Joko lentopalloo, korista, geokätköilyä tms. [Lenttistä ekana vuonna, toisena itsepuolustusta... Ja ens vuonna toivottavasti kaikenlaista]
68. Ois kiva, jos joku mun teksti julkaistais. Ehkä. [Kirjotellaan tässä kaverin kaa lehtijuttua kesästämme työnantajamme lehteen. Eihän se nyt ihan sama juttu oo, mutta melkein]

Kolmatta vuottaan yliopistossa aloitteleva A on onnellinen ja sen lisäksi, että hän täysin miettimättä lisäsi 10 kohtaan kiitollisuus (=onnelliseksi tekevät asiat), hän aikoo kirjata ylös uusia tavoitteita ja toiveita heti, kun ne pulpahtelevat päähän sillä ilolla ja kaipuulla, millä niiden kuuluukin.

P.s. Suuri voittajafiilis tuli myös siitä, kun sain Dropboxin tottelemaan itseäni! Ja tänään oli ihan mukavaa, kun kävin ekaa kertaa eräällä uimarannalla lueskelemassa. Se oli ihan kivaa, vaikka olin yksin. Sääli, että kesä alkaa olla auttamatta ohi...

P.p.s. Eksäni kaipaili minua tänään - vieläpä karmeaan aikaan, koska olin juuri itsekin lukenut vanhoja päiväkirjojani ja pieni kaipuu oli iskenyt. Sanoin kuitenkin, että leffailta ei oikein onnistu, koska tapailen toista. Hän kirjoitteli seuraavaa: "niin no, kyllähän mää tietenki toivon sulle kaikkee parasta eli kyllähän mää ymmärrän väistyä, ei siinä mitään :) kerta onhan se monesti jo todettu ettei olla palaamassa yhteen, vaikkei tää ehkä uskottavalta kuulostakkaan, niin hienoo että oot alkanut tapaileen jotain uutta :) mutta toisaalta kyllä mää pidän susta ihan valtavasti <3 ja saatoin olla todellinen idiootti sillon tammikuussa, mutta ei näistä ikinä tiiä"

Et semmottis. Onnekseni olin päiväkirjoissani myös valittanut siitä, että toisina päivinä taas ei tuntunu yhtään oikealta olla hänen seurassaan.

Ollos tervehditty, oi taivaallinen tylsyys.

Syksy
          maistuu poimittujen viinimarjapensaiden
          jälkeenjääneille marjoille,
          näyttää punaisilta kumikengiltä
          ja villasukkahousuilta.
          Kuulostaa harmaalta sateelta
          ja muuttolintujen huudoilta,
          tuoksuu kypsyneelle viljalle.
          Ja tuntuu syliltä,
          johon ei pääse.

Ei ihme, että syksy tekee haikeaksi;
Se hyökkää jokaisen aistin kimppuun.



Kröhöm, kröhöm. Kyllä näkee, että perehdyin koko kesän runouteen. Omakin runosuoneni pulppuaa sulaa kultaa... Todellisuudessa minun täytynee pyytää anteeksi äsken aiheuttamaani myötähäpeää ja tuskan kyyneleitä. Mutta ei ollut mikään pakko lukea, nih! Pyhpahpöh.

Sori muuten. En jaksa tarkistaa kirjoittamaani tekstiä. Älkää tuomitko jalkapuuhun, vaikka sieltä löytyisikin virheitä ja toistoa... toisaalta jalkapuu voisi olla aika vinkeä. Jos joku kiikutttaa tänne jalkapuun, niin saa laittaa minut siihen vaikka ilman syytä, kuvata sen ja laittaa kuvan Facebookkiin seinälleni.

On syksy. Peruskoululaiset ja lukiolaiset palasivat tänään jälleen häiriköimään kouluyhteisöään (koulun penkin kuluttaminen nyt vain on vanhanaikainen ilmaus - teinit eivät todellakaan taida tyytyä penkillä istumiseen ja rauhattomaan liikahteluu. Ja jos tuolia kulutetaan, sitä kulutetaan järeämmin asein). Opettajapolotkin joutuivat aloittamaan urakkansa. Itse suutelen hellästi yliopistomme kivijalkaa ja kiitän siitä, että se kiskoo minut jälleen sängystä ylös vasta joskus syyskuussa.

Useampikin tuttuni elää piinaavan itkää kärsimyksen kuukautta, kun kesätyöt ovat auttamatta ohi ja opinnot alkavat vasta ensi kuussa. Vain yksi yleinen tentti on suotu henkireiäksi tylsistyville tovereilleni. Jätin toki itsekin haikeat hyvästit rakkaalle kesätyökaupungilleni, joka tarjosi minulle mahtavan kesän, mutta otan myös kuukauden lomapätkän kotonakotona (vaikka pientä reissuakin taitaa kyllä tulla tehtyä) avosylin vastaan.

Olen korvessa. Siellä, missä nettiparkani ei jaksa toimia, varsinaisia rajanaapureita on n. kolme ja he ovat niin kaukana, että heidän talojansa tuskin näkyy. Korvessa, jossa juodaan omien lehmien maitoa ja itsetehtyä viinimarjamehua ja syödään itsekasvatettuja pottuja ja "omasta" joesta ongittuja ahvenia puhumattakaan itsetehdystä pullasta, jonka päällä on itsetehtyä hilloa ja jälkiruuaksi on mustikoita suoraan metsästä. Ikäisiäni ihmisiä ei ole mailla halmeilla eikä kyllä oikeastaan mitään muutakaan.

Mitä täällä sitten on? Ei mitään? Väärin. Täällä on tylsää. Aion kuitenkin saada ikäryhmäni haukkomaan henkeään kertomalla heille äänensävyni taustan: lämmin rakkaus.

Koin jokin aika sitten valtavan ahaa-elämyksen: Minä tarvitsen tylsyyttä aina välillä. Todellakin tarvitsen. Sitä, että voi makoilla sängyn pohjalla tympiintyneenä eikä tarvitse lähteä minnekään. Lähteminen on rankkaa lomailua. Ja kun lähtee, se saattaa olla hauskaa. Mitäs sitten tekee, kun loma on ollut kokonaisuudessaan kiva? Tavallisenkaan loman ei tahtoisi loppuvan, niin entäs sitten mahtavan loman? Motivaatiota ei olisi tippaakaan yhtään mihinkään. Mielihalu tehdä jotakin nousee tylsyydestä.

Sitä paitsi ei mulla nyt niin tylsää ole ollut. Vaatekaapinsiivousprojektini on puolessa välissä. Oon ratkonu ristikoita ja onnellisena nukkunut päiväunia, AH <3 Ihanaa, kun on aikaa kuluttaa aikaa nukkumiseen! Nukkuminen on sitä paitsi jännää. Pari päivää sitten olin unessani siepattuna ja toinen panttivanki sai jonkun kohtauksen ja sen maha oli auki ja yritin soittaa 112:seen, mutta sieltä vastasi jokin metsäyhtiö, joka kyllä kovasti yritti auttaa, muttei löytänyt paikalle. Painajaiseksi uni muuttui todella siinä vaiheessa, kun mun piti yrittää ajaa autolla. Tai ei ees oikeestaan ajaa, vaan ohjata sitä kauko-ohjaimella sillalta käsin. Sit oon käyny isän kaa kalassa koskella (se oli hurjan kivaa! ^^ sain isompia ahvenia kuin koskaan aikaisemmin) ja äitin kaa sienessä. Tällä kertaa en tosin pitäny ees sienipussi ja osotellu sieniä, vaan lompsuttelin kumikengilläni perässä ja ihailin miten kivan punaiset ne on ja ravistelin haavoista vettä päälleni. Se oli oikeestaan ihan kivaa, kun takki kesti vettä ja kuulu kiva ropina (anteeksi te, joille ole kertonut näistä elämäni suurista asioista jo muuta kautta...). Toki olen myös koneella roikkunut miettien tilattavia valokuvia ja facetellen.

Ja ilmottauduinhan minä taas läsnäolevaksi yliopistoon ja kolmelle kurssillekin. Enempää en voi tehdä, ennen kuin saan kalenterin (köhköh). Sitten oon ravannu postilla ja tehny tylsiä pieniä kotitalousjuttuja, joista en kyllä saa kiksejä, mutta hyvä vaan, jos äitin ei tarvii imuroida ja laittaa tiskiä koneeseen koko ajan.
Tänään kyllä koin jo aitoa kettuuntumista turhasta, mutta laitan sen väsymyksen piikkiin. Ainakin olo katosi noin suurin piirtein päikkäreiden jälkeen. Lisäksi pieni kyläyhteisömme on järkkynyt suuresta juorusta. Aijai tätä pienpaikkakunnan elämää!

Rokrok! - tai lähinnä kaikkee muuta

No worries, vaikken ole kirjoittanutkaan aikoihin. Epilaattori ei ole tappanut minua. Eikä rokkiviikonloppu. Eikä edes julkinen esiintyminen lavalla (ei rokin lavalla, vaan ihan vain pienessä toritapahtumassa :')) tai epäterveellinen syöpöttely (ei tehny hyvää löytää Heseä myös keskustasta! Kävin siellä kahdesti samalla viikolla. Pitäisi asua turvallisen kaukaisessa kaupunginosassa...). Jokin tosin aiheuttaa jalkoihini mystisiä mustelmia! Mulla on varmaan leukemia tai vaarallinen mustelmatauti tai überkorkea verenpaine tai tai tai... RUTTO! Eikös siinäkii tullu jotain laikkuja ihoon?? :D Tai sitten täällä on jotain luteita, jotka syö mua. Ei vaan hämähäkkejä! Yksi inhottava kipitti jokin aika sitten lattialla, ja minua ällötti niin paljon, että riensin nukkuvan kämppikseni huoneeseen ja anelin häntä tulemaan pelastamaan minut. Se oli vähän noloa, koska en ole ikinä pelännyt hämähäkkejä, vaikka ne usein minua hieman inhottavatkin. Tai sitten vesijohtovedessä on rotanmyrkkyä, joka ohentaa vereni. Voi niitä lääkäriparkoja, jotka joutuvat hoitamaan minua sitten, kun olen vanha ja viitsinkin mennä lääkärille valittamaan kaikista vaivoistani. Oon sillon varmaan seittemän kertaa pahempi.

Syy postausten puuttumiseen on siis lähinnä ollut laiskuus ja pikkuisen myös kiire. Ystäväiseni kuitenkin sanoi "kirjota! jostain!", kun pohdin kirjoittaisinko, vaikken osaa mistään oikein kertoakaan, joten minäpä nyt yritän taas vaihteeks. Kröhöm. Vaikka yritykseksi se taisi jäädä, nyt on kulunut jo ties miten kauan tuosta lupaavasta päivityksen alusta... :( Äsken (siis 31.7. ilta... vähän samaan tyyliin kuin kirjoittaisin pölyyn päivämäärän, että nolosti paljastuisi miten kauan on ollut siivoamatta) sain vielä siskolta viestin "Nyt jo jonkinlaista päivitystä tiedonjanoiselle siskolle :)", joten sain lisää puhtia kirjoitusyritykseen... Osa tekstistä on uutta, osa aikoja sitten kirjoitettuja.

Mulla on ollu ihan jänniä viikkoja - niin uskomatonta kuin se onkin, jos miettii, mitä teen työkseni... Minä mm. pääsin festarialueella ilman lippua (tämän tarinan olen kertonut kaikille, mutta voin kertoa sen vielä kerran ehkä esim. kommenteissa) ja sumopainin ja - ah - pääsin tutustumaan hyviin vatsalihaksiin likeltä ^^ Lisäksi alan harkita politiikon uraa, sillä uiskentelen piireissä jo sulavasti: juttelin erään poliitikon kanssa kahvipöydässä ja villissä nuoruudessani olen ollut erään presidenttiehdokkaan(?) kanssa hirvimetsällä. Aijai, aijai. On niin jännää että. Muutenkin on ollut hyviä päiviä. Viikko sitten (kröhöm, ei hajuakaan millon tuo "viiko sitten" on kirjotettu...) sain ensimmäistä kertaa puoleen vuoteen ja varmaan alle viidettä kertaa ikinä sanottua peilin edessä itselleni, että olen ihana ihminen. Tosin muutaman tunnin kuluttua se tuntui karulta valheelta, kun apeus iski, mutta sekin olotila meni pois. Ihmisenä oleminen on outoa.

Jonain päivänä käytin puolet ajastani kuunnellen sattumalta löydettyä Jos mä oon oikee -biisiä. Se mietitytti minua aivan valtavasti. Ensinnäkin mieleeni nousivat ne päivät, kun minusta tuntuu, että olen kaveriporukoissakin näkymätön (lukekaa se ikiaikoja sitten piirtämäni sarjakuva syksyltä) ja niitä kertoja, kun kävelen kaduilla ja yritän hymyillä ihmisille, mutta kukaan ei hymyile takaisin. Sitten mieleeni tulivat ne, jotka ovat oikeasti "näkymättömiä" monille. Ne vähän hämärät ja oudot ja sairaat, joita ei haluta katsoa. Ne, joihin yritetään olla reagoimatta, vaikka he tarttuisivat kiinni takinliepeeseen. Heidät vain karistetaan irti vähän pelästyen. Minua suretti. Jokainen on kuitenkin ihminen, niiden kuorien takana ihmisiä, usein niin kovin hajalla.

Itse en sen sijaan ole ollut näkymätön nyt. Tai ainakin baarissa sain viime kerralla huomiota, ja sitä ei ole tapahtunut oikeasti varmaan kertaakaan aikaisemmin. Ei baarissa. Baarit eivät ole niitä tiloja, missä minä loistaisin. En käsitä sitä. Minulle sanottiin, että se on ihan ymmärrettävää, koska minussa on tapahtunut muutos. Jos niin on, niin sitten en käsitä muutosta.

Mutta jos selitetään juttu alusta alkaen, niin lauantaina  tutustuttiin viimein tämän kaupungin yöelämään. Sotajoukossa oli minä, kämppikseni ja lukioaikainen ystäväni. Päivä meni toisessa kaupungissa töiden parissa, mutta illalla päätimme viimein, että nyt on se aika, kun meillä on aikaa lojua yöllä jossain muualla kuin kämpällä. Menimme aluksi (kello oli jo silloin 12... töissä meni pitkään ja sitten hetki oltiin kämpällä ja vaihdettiin vaatteita) aloittelemaan yhteen paikkaan, mutta jotenkin jumimme sinne valomerkkiin saakka, vaikka kämppikseni oli turhautunut siitä, miten paikka oli täynnä "vanhuksia, maajusseja ja amiksia". Itsekään en tuntenut alussa oloani kotoisaksi, mutta kun päätimme mennä tanssimaan, kun "tänne kerran oli tultu", niin aloin viihtyä: Siellä soi paljo ysäribiisejä! Se taitaa selittää myös vanhemman väestön... No anyway, mulla oli mukavaa huolimatta siitä, että alkuillasta joku turkulainen tunki kielensä kurkkuuni ja nolostutti mut myös heittämällä edessäni paitansa pois ja nostamalla mut syliinsä niin, että tanssiessa olin paaaljon korkeammalla kuin muut (mutta silloin hänellä oli onnekseni paita päällä). Häpeäkseni täytyy myöntää, että alussa taisin jopa vastata suudelmaan (röyhkeissä miehissä on sitä jotakin joskus), mutta sitten tulin järkiini ja pakenin ystävieni luo, missä lukioaikainen kaverini pelasti mut kaappaamalla kainaloonsa.

Ilta jatkui ja minä tanssin onnellisena, vaikka olin juonut tosi vähän. Join kylläkin ensimmäistä kertaa elämässäni tequilaa (kiitos ystäväiseni kun opetut mulle ja toiselle ystävälleni miten se juodaan) ja se oli pahaa. Onneksi mustikkashotti oli lähes hyvää. Nuolin kielelläni kermat kämppiksenikin shottilasista, mikä tietysti huvitti meitä, hävetti (tai ei nyt ehkä ihan, mutta melkein) lukioaikaista ystävääni ja keräsi jossain määrin positiivisia katseita ehkä siltä ainoalta ihmiseltä, joka huomasi sen. Minulla oli myös melkein metsästäjäolo. Siitä syystä ilahduin aina, jos sain jonkun miehen pysähtymään eteeni. Esimerkiksi silloin, kun olin suunnistamassa toiseen päähän baaria lepäämään ja ahtaassa tilassa komea hoikka mies pysähtyi tehdäkseen minulle tilaa. Katsoimme hetken aikaa toisiamme, mutta koska olin matkalla jonnekin, en sitten jäänyt siihen vaan mutisin jotain ja jatkoin matkaani näkemättä häntä enää.

Baarin toisessa päässä saattui olemaan häistä tulleiden pukumiesten lauma (okei, lauma on liiottelua, niitä oli vain pari kolme), mukaanlukien mies, jota kämppikseni oli kutsunut "maajussin näköiseksi jopa puku päällä". Olin jo aiemmin illalla tuon kommentin kuullessani sanonut, että eipäs, hän on tosi suloinen. Nyt satuin istumaan sellaisen tuolin käsinojalle, jonka toisella käsinojalla hän istui. Alkukantaisissa ajatuksissani päätin jutella tyypille ja käytännöllisesti katsoen aloin iskeä häntä. Poika oli hiljainen, mutta enhän minä sitä huomannut. Valomerkin tultua päätimme siirtyä porukalla toiseen baariin, mutta se oli mielestäni tylsä. Ystäväni ja kämppikseni päättivät lähteä seikkailemaan toiseen osaan baaria ja minä jonkin idean johdosta päädyin ulkopuolelle katukiveykselle istumaan lutuisen miehen seurassa. Syksyyn vivahtavassa yössä hän kertoili harrastuksestaan ja minä höpötin jotain niin, että mies sanoi, ettei ole tavannut koskaan ketään, kuka puhuis samalla tavalla kuin minä puhun. Kyseessä ei kylläkään ollut normaali ääneni, vaan jonkinlainen selitysääneni, mutta silti. Aamuyön viileydessä hän tarjosi minulle vuokrattua puvuntakkiaan lämmikeeksi - romanttista, eikö? Siinä me sitten istuttiin silloinkin kun kaverini tuli baarista lutusen miehen työkaverin kanssa ja lopulta päätimme mennä kämpällemme pelaamaan tikkiä. Kolmaskin kaveri saapui paikalle vähän myöhässä ja siinä me sitten pelailimme ja ainakin minulla oli hauskaa.

Toinen mies lähti aamuyöllä, mutta lutuisen miehen sain nukkumaan petiini - itse tosin nukuin kämppikseni vieressä. Aamulla sit kyttäsin aina havahtuessani, että onko yövieraani ehtiny karata. Kun sitten yhdellä kyyläyskerralla huomasin hänen silmiensä olevan auki, istahdin sohvalle ja puhelin hänelle jotakin koomaisena - ilmeisesti sen verran ansiokkaasti, että hän tuli käymään myös seuraavana päivänä ja sitä seuraavana iltana ja sitä seuraavana... Ja sisarelleni tiedoksi, että minun ihan totta piti julkaista tämä päivitys ENNEN kuin saavuitte taloomme ja te otittekin hissin, kun minä tulin rappuja alas hakemaan teitä ja te soititte ovikelloa kun minä katsoin ylöspäin kauhistuneena kolme kerrosta alempana... ja oven avasi kämppikseni sijaan lutuinen mies. Üps. Mut joo, voin juoruta joskus privaatisti lisää.

Mitäs muuta? Silloin kun olen kirjoitellut tämän blogin alkua, mieleeni olivat pyrkineet elämää suuremmat kysymyset iskevästä väsymyksestä huolimatta. Lähinän olin miettinyt onnellisuutta ja sosiaalisuutta ja niiden yhteyttä ja sitä, miten maailma tyrkyttää kuvaa siitä, miten ihmiset ovat onnellisia porukassa, mutta että onko se sittenkään totta. Hmm. Nyt en enää ihan tavoita tuota ajatusta, mutta voitte heitellä ajatuksia joskus. Tuolloin aikaisemmin olin kirjoittanut myös: "mutta olenko minä, olenko todella? Kyylätessäni tuttujeni blogeja tunnen kateuden pistoja kaveriporukkapostauksista, mutta onko se vain harhaa? Mitä jos minun onneni ei synny niin? Tai kyllähän se syntyy, muttei niin takuuvarmasti eikä niin helposti. Olenko minä jotenkin sosiaalisesti epäonnistunut? Kuinka usein olenkaan tuntenut olevani orpo keskellä porukkaa." Toisaalta olen ollut hyvin onnellinen myös porukassa... ja usein ajattelen, että kaksi-kolme henkeä on minulle se ideaalinen määrä, mutta se taas riippuu hyvin paljon ihmisistä.. ÄH. Kaikkea sitä onkin pitänyt pohtia, ja nyt en viitsi niitäkään ajatuksia kokonaan pois heittää, vaikken niitä nyt jaksakaan miettiä.

Vanhaa kaveriakin näin. Pyörittiin H&M:llä ja syötiin vanhaan tapaan x-tra sipsejä. H&M:llä on aika paljon vaatteita, joista pidän ja olenkin miettinyt, että pitäisikö minun ostaa ne pois, ennen kuin muoti muuttuu taas... nyt ois mun kausi. No, en hirveästi sieltä mitään ostanut, koska rakastan kirppareita, josta löysin VALTAVASTI kaikkea ihanaa ^^ Kuvia pian - postauksen lopussa.

Näin myös toista vanhaa lukiokaveria ja käytiin shoppailemassa ja ostin korun! Meinasin ostaa sen jo viimeksi, mutta en saanut sitä auki... nytkään en olisi saanut, ellei ystäväiseni olisi minua auttanut. Koru ei ole niin hieno kuin ystäväni koru, mutta onhan tää aika runotyttömäinen, vai mitä luulette?

Saanks olla sun runotyttös? :'D

 Aika lähellä tavoittelamaani keijutyyliä? Tästä eteenpäin kuvien vaatteet on kirpparilta <3

 Se on mekko ja se on pitsistä ja siinä on rusetti! Olis sittenkin pitänyt ostaa myös 12 e:n pöytälätkä, niin miehekäs puolenikin olisi saanut olla onnellinen.

 Teretulemast... 60-luvulle? En tiiä, mutta väri on mun ja se on lämmin! Varaudun jo talveen...

 Perusjambbavaatteita. Farkut ja toppi.

 Unelmat todeksi <3 kellohame. Tällä menin muutan kuuntelemaan Neljänsuoraa! Ah, tykkäsin <3

Mutta osaanhan minä karmeitakin vaatteita ostaa: Kukkauvioisen farkut... mutta oli halvat! Nämä eivät kylläkään edes ole kirpparilta, se lienee vielä kamalampaa.