jokinhienositaatti

Tervehdys molemmille ahkerille kyylääjilleni (ei, älkää tulkitko sanaa loukkaavaksi ja jättäkö minua, sillä se merkitsisi monen prosentin katoa lukijakunnassani)! Tässä toinen päiväkirjatyylinen päivitys, pidittepä siitä tai ette (tämänhetkinen päiväkirjani ei houkuttele minua lainkaan kirjoittamaan. Pitäisi varmaan hankkia sellainen upea 8 euroa maksava magneettikirja tms.)

Mutta siis iloksenne voin ilmoittaa minä ja mr. Joululoma olemme viimein yhdessä ja olen täten päässyt äidin ruokapöydän ääreen (maailmassa ei ole herkullisempaa leipää kuin äidin tekemä!). Valitettavasti minun ja rauhaisan Joululoman liittoa vastustaa varsin sitkeästi nyrpeä eukko nimeltään Taide sos. järj. (siis kurssi, jonka koko nimeä kukaan ei muista), joka jätti minulle hoidettavaksi neljä esseetä. 4! Aivan kuin yhdessä ei olisi tarpeeksi. Aiheena on mm. ”taide yhteiskunnan osa-alueena järjestelmäteorian mukaan”. Miten sattuikaan, aihehan melkein kuuluikin vahvuusalueelleni…

Kaikesta huolimatta olen saanut joululahjatkin hankittua ja paketoitua (osan jopa toimitettua) kutakuinkin onnellisesti ja sen seurauksena työpöytäni lainehtii joulupapereita. Kaipa sitä yleisen viihtyvyyden takia olisi hyvä huomenna hieman raikota ja sen lisäksi minua taitaa odottaa myös operaatio ”tyhjennä vaatekaappi turhista vaatteista”. No, se kuitenkin kuulostaa ihan siedettävältä tekemiseltä, ja ainakin siinä vaiheessa kun mieleeni nousee operaatio TEE-ESSEEET (heh-heh, tein siitä melkein palindromin), niin minun tekee todella suuresti mieli avata komeroni ovi.

Viimeinen kouluviikko meni suhteellisen hyvin, mitä nyt tyrin aivan täysin viimeisen tentin, johon kuitenkin yritin lukea. Mieleni oli kertakaikkisesti sekoittanut barokin ja klassismin piirteet niin totaalisesti, että minulla ei ollut toivoakaan vertailla niitä. Kaiken kruunasi se, että onnistuin jotenkin menemään lukkoon myös niinkin helppojen aikakausien kuin romantiikan ja realismin kohdalla. Eikä se tekstikatkelmien tunnistus, kirjailijan nimeäminen, oikeaan aikakauteen sijoittaminen ja aikansa tyypillisiä piirteitä ilmentävien kohtien luettelukaan mitenkään vahvasti mennyt. Mutta onpahan jotain mitä ensi vuodelta odottaa; uusintatentti, täältä tullaan!

Viimeisien seitsemän päivän aikana olen myös epätoivoisesti etsinyt viimeisiä joululahjoja (lähinnä muutamille kavereille jotain pientä) ja viettänyt lomanalottajaisia. Loman alkamista tosiaan juhlimme luonnollisesti viimeisen tentin jälkeen torstaina. Shoppailtuani ensin pari tuntia kaverin kanssa kaupungilla, suunnistimme toisen keskustassa asuvan kaverin luo, jonne illan mittaan saapui myös kolme muuta kaveria. Leffana meillä oli Tim Burtonin Painajainen ennen joulua, tosin ilman tekstejä, mutta onneksi se oli minulle ennestään tuttu. Melkein tuli aikuinen olo siinä vaiheessa, kun puhuimme asiallisesti mm. lasten kasvatuksesta ja kaikista syvällisistäkin asioista. Sekä sitten mm. ärsyttävistä facebookpäivityksistä, se on myös yksi mainio puheenaihe!

Vaikka minulla ei ollut alun perin tarkoitus lähteä baareihin, päätin kuitenkin lähteä porukan mukaan mukavan alkuillan innoittamana. Onnistuneesti kuitenkin säästin rahaa ja olin huono asiakas, kun en tilannut mistään mitään. Kämpältä suunnistimme pikaisen Murussa pistäytymisen kautta Palaveriin, jossa tapasimme kaksi muuta kaveria ja heidän poikkiksensa. Palaverin pienen pöytäkoon takia suuren ryhmän keskustelu oli lähes mahdotonta, joten siinä tulikin juteltua lähinnä yhdelle kaverille (pahoittelen saman sanan toistamista, mutta toveri kuulostaisi venäläiseltä, ystävä liian läheiseltä, tyyppi epämääräiseltä, heppu mieheltä jne.) Myöhemmin illalla joukostamme 4 tyttöä päätti suunnata tanssibaareihin, kun me loput taas ryhmittäydyimme viimein yhden pöydän ääreen puhumaan niinkin henkevistä asioista kuin ylihelpoista töistä ja autolaskureista. Palaverin näytettyä valomerkkiä yhden (?) aikoihin lähdimme etsimään seuraavaa halpaa istuskelupaikkaa (koska ei takuulla makseta kalliista paikasta, jossa ei voi keskustella normaalisti, vaan mieluummin vaikka ”maksetaan siitä, että saadaan keskustella normaalisti”). Public Corner tuntui vastaavan kriteerejämme, joten valloitimme sen hämyisen nurkkapöydän. Päädyimme pelaamaan mukanani rahtaamaa Imagoa (koska sitä oli tosiaan tarkoitus pelata jo kaverin kämpällä, mutta siellä yritys jäi hieman latteaksi) ja se oli varsin kivaa, vaikka en mitalisijoille sijoittunutkaan. Kolmelta suunnistimme kukin koteihimme, minä kaakaolinjalla pysyneen kaverin kyydillä.

Kronologisen fiksusti voinkin mainita seuraavan päivän eli perjantain osalta sen, että heräsin kaikesta huolimatta kohtalaisen fiksuun aikaan (peräti ennen 11??). Illalla suunnistin toiveikkaana lentopalloon, mutta loma oli syönyt pelaajat ja jäljellä oli 7 henkee, joiden joukossa ei ollut kuin yksi vaihtari, eikä sekään kukaan toivomistani. Täten jouduin (huomaa: ei ”pääsin”) toista kertaa koko yliopistoaikana suomalaisten miesten keskelle, jotka ottivat pelin niin tosissaan, että aluksi ei oikeasti edes ollut kivaa. En edes tarkoita, että pelit olisivat olleet epätasaisia tai että he olisivat olleet superhyviä (pari kolme kotikenttäläistäni voittaisi ne mennen tullen) mutta kuitenkin he olivat sen verran hyviä, että tunsin oloni aika huonoksi, edessäolevaksi ja ulkopuoliseksi.  Vaikka olihan intialainenkin ja se yks suomalainen vähän heikompia, mutta silti… Harkitsin jopa lähtöä ennen seiskaa, mutta ihan hyvä kuitenkin että jäin: Jostain joukkueiden vaihdosta eteenpäin mulla oli jopa aika hauskaa, kun pelasin sillä kolmen hengen puolella ja tyypit jotenkin rentoutu ja alko kehua toisiaan. Ja ennen kaikkee minua helpotti valtaisasti se, että aluksi tosi tosikolta vaikuttanut mies muuttukin paljon naureskelevammaks, joka helpotti tosi paljon varsinkin siinä vaiheessa, kun en onnistunu ja lähetin sille anteekspyytävän hymyn ja se vastas siihen. Loppuiltaa kohti alko taas olla tylsempää, mutta kuitenkin tässä vaiheessa voisin sanoo, että ”pääsin” siis tohon lentopalloon. (Mutta ei niiden jutut oo kyllä yhtä hyviä kun muissa porukoissa, missä oon pelannu. En siedä mikkihiirimäistä vaatimattomuutta, jossa sitä vaatimatonta kommenttia jatketaan ja korostetaan niin kauan, että se on itsekehuvaa. Jonkun onnistumisen vois ohittaa aina välillä vaikka ihan vaan riemukkaalla ilmeellä…)

Lauantaina pakkasin ja siivosin ja suuntasin muuttokuormani kanssa puol kolmelta linttiin, jossa vaihteeksi hyvällä tuulella oleva lempikuskini kysyi myhäillen, että kotiinko oot menossa. Eipä siinä oikein muuta voinu kun vastata huvittuneesti joooo (vaikka ois kyl pitäny sanoo että näyttääkö siltä). Selvittyäni tuskaisesti (lahjapussien venyttäessäni käteni tuplamittaan) myös aataminaikuiseen (mutta hyvin toimivaan ja AIKATAULUSSA PYSYNEESEEN) pikkubussiin köröttelin reippaat kaksi ja puoli tuntia kohti kotikylää. Sinne päästyäni suuntasin kämpälle, jossa odottelin kaveriani ja totesin mm. että minun psyka4:n kirja on jossakin muualla kuin missä sen pitäisi olla. Vanhan kaverini tultua puhuimme mm. politiikasta: lisää todisteita siitä, että alan kuulua pikkupikkuhiljaa ryhmään, jonka jäseniä kutsutaan aikuisiksi. Kuitenkin tapaamisemme jäi loppupeleissä varsin lyhyeksi, kun kaverini joutui kiiruhtamaan siskonsa kyytiin. Minä jäin miettimään asioita ja piakkoin isä tulikin hakemaan minua. Tajusin ensi kertaa, että maaseudulla on oikeasti ihan järjettömän pimeää talviaikaan. Mutta ei pakosti sillee pahalla tavalla.

Kotona minua odotti mm. Pikku-Misse (ent. Mölli-Einari, äiti totesikin sen nartuksi), joka valloitti sydämeni ihan täysin. Että voi pieni karvakasa olla niin viihdyttävää ja sydäntä sulattavaa katseltavaa!

Tänään näin kummipoikaani ja pidin sitä sylissäkin (tosin aika vaikeasti, en vain hallitse :<) ja pelasin Imagoa ja Bandua poikien kanssa.

Lisäksi sanon, että olin tällä viikolla huolissani autokoulun kakkosvaiheesta. Se ihan aidosti ja oikeasti ahdistaa minua aivan valtavan paljon melkein joka kerta kun sitä mietin. Mutta onneksi ahdistukseen auttaa jälleen uusi lapsuudessa kaverin luona pelattu peli: http://nintendo8.com/game/159/circus_charlie/

Kappas, näinhän tässä tulikin kaksi sivua täyteen. Kyllä se esseenkin kohdalla onnistuu, aivan varmasti…

(Fontiksi valitsin Tempus Sans ITC:n, sillä onhan tempus opiskelemani aineen termi. Hehhee, olen niin superovela.)

It’s hard to be a yliopisto-opiskelija.

Mietittyäni kauan mistä oikein kertoisin, päätin tarinoida joulukuun tapahtumista. Eli VAARA: Päiväkirjamainen selittävä pitkä teksti.

Ensinnäkin: Minulla on siniset opiskelijahaalarit, olen siis suomen kielen ja kirjallisuuden opiskelija. Toisin sanoen monikäyttöiset haalarimme saapuivat viimein. Oma haalarini oli tietenkin sittenkin koon liian iso, mutta kuten ystäväiseni äsken sanoi: ”vähän liian isot on sexyt.” Onpahan ainakin enemmän tilaa haalarimerkeille, joita rakastan suuresti. Mikä voisi olla hienompaa kuin julistaa olevansa humanisti tai kielipoliisi? Ei mikään! Haalarimerkit ovat nerokkaita. Sitä paitsi on mahdollista, että minunkin suunnittelemani haalarimerkki ”toteutuu”. Siinä tapauksessa teen valmiin haalarimerkin viereen kuvan siitä, millainen kyseinen idea oli minun päässäni (suloisempi ja herttaisempi). Tussi ja haalari kohtaavat muuallakin haalarissa, sillä minun täytyy ehdottomasti kuuluttaa olevani savolainen.

Joulukuun alussa myös 3. ja 4. periodin kursseille ilmoittautuminen alkoi. On edelleen hitusen vaikea sumplia lukujärjestystä fiksuksi, haalia tarpeeksi opintopisteitä, muistaa ottaa mukaan kaikki pakolliset kurssit ja yrittää vielä ujuttautua luennoille, joilla olisi muutama kaverikin. Joka tapauksessa ensi vuonna minua odottavat todennäköisesti ainakin lauseoppi I, suomen murteet ja muu puhekieli, suomalaisen kirjallisuuden klassikot (Lempiopettajani johtamasta kurssista tulee varmasti viihdyttävä. Toivottavasti opinkin jotain.), semantiikka ja kielenhuolto ja mahdollisesti myös ÄMO (äänne- ja muoto-oppi siis) II. + sanoisinko todennäköisesti myös ÄMO I tentin uusinta. Ei nääs tänään mennyt segmentointi, tavupainot, käsitteenmäärittelyt ja sanavartalojutut ihan putkeen (sen sijaan osasin sanoa jotain erottavista artikulatorisista piirteistä tai jostain vastaavasta). Syy saattoi kukaties ehkä kenties mahdollisesti a) viikonlopun laiskuudessa b) maanantaina ja tiistaina olleista lakkiaisista c) eilisistä pikkujouluista. 

Tosiaan, palataanpa ajassa taaksepäin. Mm. siirtynyt tentti mahdollisti menoni parin lukiokaverini lakkiaisiin. Perjantaiksi menin kotiin ja pelasin lentopalloa kotipuolen porukassa. Pelaajia oli käsittämättömän vähän (4 vs. 4?), mutta oli ihan mukavaa, tein muutaman lyönninkin (tuon sanan ympärille kuusuisi ehdottomasti lainausmerkit...). Tosin hämmennyin nähdessäni vanhan kaverini piiiiitkästä aikaa pelaamassa. Toisaalta en pistäisi pahakseni, vaikka tuttuja menneisyydestä näkisi useamminkin.Mutta oli se silti yllättävää!

Maanantaina siskoni kyyditsi minut rakkaan lukioni eteen, josta yritin sitten paniikissa soitella ihmisille, että saisin sopimuksen mukaisesti heitettyä tavarani heidän autoonsa. No eihän minulle edes suvaittu (ehditty) vastata, ja harkitsin jo kolmannelle (hieman etäisemmäksi jääneelle) tutulleni soittamista, jonka numeron olin saanut edellisenä päivänä, mutta kuitenkin kaikesta huolimatta päätin marssia lukiorakennukseen sisälle bongailemaan tuttujani. Tuttuja naamoja näkyi hiiirmuisesti ja tuli höperö olo kun tajusin laittavani takkini automaattisesti siihen samaan naulaan kuin aina ennenkin. Etsimiäni henkilöitä en kuitenkaan nähnyt, mutta entinen äidinkielen opettajani putkahti auditoriosta eteeni ja kysäisi, mitä minulle kuuluu. Vastasin, että hyvää, mutta että minun pitäisi saada tavarani jonnekin. No, tämä hieno lukioaikainen (kovasti harmaantunut) opastajani tarjosi luokkaansa tavaroiden säilytyspaikaksi, ja suostuin tarjoukseen ilomielin. Tietokoneen sisältävää reppua, kun ei mielellään jätä ihan minne sattuu. Hitusen kyllä loukkaannuin, kun hän kysyi, että monettako vuotta opiskelen YLIOPISTOSSA (ei siis yläasteella kuten äsken epähuomiossa kirjoitin :'''D Kiitos neiti T, kun ilmoitit asiasta...): hei halooo, olen viime kevään ylioppilas. Törmäsin myöhemmin myös rakkaaseen psykologian opettajaani, joka kysyi, että matematiikkaakos minä opiskelen. Silloin aiemminmainittu opettaja hyökkäsi luokastaan ja huikkasi että ”on sitä kuule tärkeämpiäkin aineita kuin matematiikka, kerros!” Ja kun tunnustin alani, oli psykan opettaja että kyllähän minä sen tiesin.(Olen tyytymätön tähän selityksen epäselvyyteen. Pitäisi osata karsia juttuja pois).

Itse juhlasalissa meinasin herkistyä, kun siellä ne minun naiseni napottivat ja rehtori puhui tuttuakin tutummalla äänellään. Musiikkiesityksetkin olivat varsin onnistuneita. Juhlan jälkeen riensin eteen halailemaan ystäviäni, ja sitten ystäviä (yllättäviäkin) tuli lisää näköpiiriin, ja se oli kiva fiilis ^^ ♥

Maanantai meni ensimmäistä ystävää juhliessa ja illalla suosittiin suomalaista ja katsottiin sekä Rare exports että Napapiirin sankarit. Napapiirin sankareissa sydämeni suli päähenkilöille: Samassa leffassa Jasper Pääkkönen (ensirakkauteni Saku Salinina joskus vuonna 0), ihana Jussi Vatanen, herttaisen yksinkertaista esittävä Timo Lavikainen ja syötävän suloinen Kari Ketonen (no okei, sen tuo rooli on aika inha, mutta kattokaa sitä miestä Vedetään hatusta -sarjan ekalla kaudella! ♥_♥). Ja se murre! Hyväksyn miehikseni vaihtareiden ja jääkiekkoilijoiden lisäksi tällä hetkellä myös lapin murretta puhuvat heput. Aamulla heräsimme joidenkin ystäväni sukulaisten kälätykseen, tuntui, ettei myöhään valvominen ehkä sittenkään ollut niin hyvä idea...

Tiistaina (joka oli muuten rakkaan isänmaamme itsenäisyyspäivä!) suunnistimme toisiin lakkiaisiin, missä istuksimme ja kirjoitimme vieraskirjaan kauniin tekstin. Totesin jälleen kerran kahden päivän jälkeen olevani maa-il-man huo-noin tutustumaan kavereideni kavereihin. He eivät vain pidä minusta. Sen sijaan 2. vierailupaikassa jotain juttelin kaverini keski-ikäiselle(?) sukulaismiehelle, joka kertoi myyvänsä huonekaluja. Olen ehdottomasti syntynyt väärälle vuosikymmenelle, ikäiseni eivät vain halua tutustua minuun, HMHPH.

Tiistai-iltana ystäväni heitti minut naapurikylään, josta minun piti lähteä erään lukioaikaisen kaverini kyytiin. Matkan varrelta poimittiin kyytiin myös toinen inttipoika, ja niitä kahta kuunnellessani en kyllä tajunnut niiden puheesta mitään. Sotilasslangia... Sääli, että etteivät kuitenkaan loppupeleissä olleet kovin puheliaita, ihan noin opiskelumielessä olisin mielelläni kuunnellut herrojen puolessa vuodessa laajentunutta sanavarastoa. Matkustamisen takia missasin siis linnanjuhlat ja täten myös komeat juhlavieraat juhlapuvuissaan :(

Eilen sen sijaan oli pikkujoulut. Pukukoodin mukaisesti pukeuduin punaiseen ylipukeutumisen uhallakin: hiimailin juhlapaikalla kirkkaanpunaisessa mekossa, tummanpunaisessa flanellipaidassa, tonttulakissa, villasukissa ja mustissa sukkahousuissa. Mekkoni keräsi jonkin verran kehuja juhlapaikalla, jeijj. Olinkin paikan päällä varsin touhukas, ja liitelin koristelemassa paikkaa muiden ryhmäläisteni kanssa juhlakuntoon. Harmittelin alani naisvaltaisuutta, mutta oli paikalle muutama poikakin eksynyt... tosin heistäkin suurin osa luonnollisesti varattuja. Juttelin ensimmäistä kertaa edes jotain vähän enemmän eräälle luokkalaiselleni hepulle, mikä oli kai hyvä. On kivaa, jos on jutteluväleissä.

Pikkujoulut meni aika hyvin: koristelut, ruoka ja ohjelma onnistuivat. Piirileikit olivat ihan hauskoja (tosin olin samassa kohti piiriä koko ajan, koska olen nuori, pienijalkainen ja nimeni alkaa A:lla), lahjanavauspeli vaikutti siltä myös ja musiikki sai porukan laulamaan. Vaikka aika sivistyneestihän me juhlittiin. Fukseina jouduttiin jäämään siivoamaan paikka, mutta siitäkin taidettiin selvitä, kun aamulla ei ollut tullut valitusta ja laskua perässä. Sen sijaan aamulla oli se tentti. Tai no aamulla ja aamulla, klo 12, mutta kuitenkin. En ole eläissäni jättänyt noin täysin lukematta tenttiin tai kokeeseen, ja nyt odotan kauhulla tuloksia. Kaikeksi onneksi en ollut ainut osaamaton, tentin jälkeinen keskustelu luentosalin ulkopuolella oli varsin helpottavaa kuultavaa. Tammikuun uusinnat odottavat, vaikka se läpällä menisikin läpi, niin enköhän yritä saada numeroa nousemaan, jos sieltä 1 tulee (vaikka hylsy on kyllä edelleen todennäköinen).

Hmm, vielä olisi kerrottavaa joululahjojen ostamisesta ja unista. Ehkäpä ne on parempi jättää seuraavaan kertaan? Nyt alkaa jo uuvuttaa tämä kirjoittaminen enkä taaskaan ole tyytyväinen tekstiini saatikka sitten fonttivalintaan : <

Kaikesta huolimatta totean: Loppujen lopuksi it’s good to be a yliopisto-opiskelija ^^

p.s. alle 1 päivä huomiseen lentopalloon (jos nyt sinne pääsen, luvassahan on myös kaverin synttärit)

16 päivää jouluaattoon

145 päivää vappuun, haalarikansan luvattuun juhlaan.

148 mm kisojen alkuun

155 siihen että pääsen itse katsomaan MM-peliä paikan päältä

pps. en takaa laskinko päivät oikein