Blogin kirjoittelu on vähän jäänyt, myönnän. Tai on mulla
itse asiassa valmiina yks blogiteksti, mutta se on kirjoitettu käsin, koska
raivosin siinä nykyteknologialle (tai lähinnä älypuhelimille), ja ajattelin,
että sen vakuuttavuus ois kärsiny, jos oisin kirjottanu sen koneella :’D ainut
vaan, että enhän mä ikinä siitä jaksa kuvaa ottaa, että voisin sen tänne
laittaa. Hukkaan valui sekin purkaus, mutta on se mulla jossakin tallessa. Ehkä
jopa lompakossa. Ehkä oudoin blogitekstin säilytyspaikka ikinä.
Ei mulla ole mitään erityistä syytä ole ollut
kirjoittamattomuudelle kai. Kesällä ois ollut aikaakin, kun aina vain satoi,
mutta en todellakaan tiedä, minne kesä hujahti. En mä edes tehnyt mitään O.O
mutta ei mulla kai sitten mitään kirjoitettavaakaan olisi ollut. Syksy sen
sijaan on potkaistu sellaisella tohinalla käyntiin, että olen tässä miettinyt,
että voiko näin kiireinen elämä olla minun. Onko tällainen aktiivisuus ollenkaan minua, vai onko tämä juuri minua?
Ehkä vähän molempia. Olen sekä onnellinen, että väsynyt kaiken tämän keskellä.
Ei musta tämmöiseen pitkällä tähtäimellä ole, mutta kun tiedän, että aikanaan
tää loppuu, niin hyvin jaksan painaa.
Mikä minut on sitten tehnyt kiireiseksi? Aktiivisuus. Olen
tarttunut härkää sarvista (sanonta) ja roikun pian (ehkä ja vähän kai myös
toivottavasti, koska reilun vuoden päästä tuet loppuu) loppuvan
opiskelijaelämäni takinliepeissä epätoivoisesti. Ja voi pojat, nuori minä olenkin!
Niin monia ekoja kertoja olen reilun kuukauden sisällä saanut kokea. Varoitus
muuten. Ilmeisesti kirjoituspurkautuminen alkoi nyt, että tästä sit tulee pitkä
teksti, vaikka tiiän, että te kaikki (tai melkein kaikki) rajallisen aikanne
takia pitäisitte enemmän lyhyistä ja usein ilmestyvistä teksteistä. Nyt en
välitä mielipiteistänne, vaan annan mennä.
Muistan tehneeni yhden asian kesällä: S2-harkan. Se oli
opettava ja kasvattava kokemus (joo-o, mä voisin sanoa käyttäytyneeni siellä
aikuismaisesti tilanteissa, joissa en ois ehkä ennen osannu niin käyttäytyä. Ja
silti säilyttää lapsellisuuteni), ja maahanmuuttajat olivat ihania (ja niin
paljon motivoituneempia ja ystävällisempiä kuin yläkoululaiset) ja sain positiivista
palautetta etenkin (tai oikeastaan tarkemmin ajateltuna lähinnä… no okei, okei,
ainoastaan) eräältä kreikkalaiselta mieheltä, joka oli niin tyytyväinen siihen,
kun olin niin kiltti ja iloinen ja hymyilevä. Hyvä tietää, että minkä taidoissa
menettää, sen hymyllä korvaa! S2-opettajuus kiinnostaa minua tällä hetkellä
aidosti. Se on aika kivaa, kun joku noin kiinnostaa.
Gradu ei ole hirveästi edennyt (huuuuaaaahh), mutta
haastatteluja olen kuitenkin tehnyt. Se on tosi kivaa, vaikka pikkuhiljaa alkaa
väsyttää sekin. 13 haastattelua tehtynä. Olen tavannut sen takia paljon vanhoja
ystäviäni, ja se on ollut puhdasta parhautta. En edes uskonut, että niin
täydellisesti juttu luistaisi vuosien jälkeenkin. Lapsuudenystäväni luona olin
yötäkin oikein ja jaettiin ilot ja surut ja pelattiin Rummikubia. Sit mentiin
baariin (joka peri törkeän korkean sisäänpääsymaksun narikan jälkeen >: ( )
ja tanssittiin lähes pilkkuun asti kivojen juvalaisten jutellessa meille. Yksi
niistä näytti ihan Buffyn Angelilta! Tosin en edes tiedä heidän nimiään, että
ei meidän keskustelu kovin syvällistä ollut :D Seuraavana aamuna tein
kirpparilta löytöjä: Kieliopin opettamiseen tarkoitettuja nerokkaita pelejä
50-luvulta (6 e / 4 kpl!!!!!) ja vanha matkalaukku (50 snt).
Elokuussa minä ja poikaystäväni teimme road trip -reissun pohjoiseen
elokuussa! Se ei ole minulle eka kerta, sillä olen siellä päin lapsuudenystävänikin
kanssa käynyt, mutta en niin pohjoisessa kuin nyt. Sieltä reissulta tarttui
mukaan seuraavia ekoja kertoja:
1.
Pressusauna (<3! Isäkin sais rakentaa
sellaisen pihalle! On mainio keksintö)
2.
Teltassa yöpyminen jossain muualla kuin
kotipihalla. Rakastuttiin telttailuun ehkä molemmat aika kovasti, vaikka
vastoinkäymisiäkin sattui: ekana yönä satoi todella rankasti, ja rippilahjaksi
saamani teltta (milloin sekin on ehtinyt kahdeksan vuoden ikään????) vähän
vuosi. Onneksi lähinnä eteisestä. Lisäksi suurempiä kastumisongelmia meinasi
tuottaa se, että telttapolo meinasi lentää purkuvaiheessa isoon jokeen, kun
tuuli tarttui siihen sillä välin kun me taittelimme päällyskangasta. Oli aika
kamalaa, vaikka jälkikäteen nauratti. Onneksi J pelasti sen. Mitä tästä opimme:
älä irrota kaikkia rautoja kerralla. Telttakylät sen sijaan olivat ihania ja
aika halpoja ja kylläpä minua nukuttikin makeasti! Toisen yön värjöttelyn
jälkeen opin myös pukeutumaan oikein.
3.
Asuntoautossa yöpyminen
4.
Virvelöinti (haluisin sanoo virveltäminen o.O)
(en muista, oonko joskus pienenä saanu kerran tai pari heittää) ja siten kalan
saaminen! Yhdestä koskesta sain ison ahvenen, toisesta harjuksen. Jostain melkein
sain mato-ongella taimenen. Päästin kaikki vapaaksi, kun ei ollu ruoka-aika.
5.
Kirkasvetisessä järvessä uiminen. Lapin Riviera
^_^
6.
Saanan valloittaminen. Epätoivo meinasi jo
iskeä, kun jokaisen huipun jälkeen tuli vain uusi huippu, vaikka olin jo varma,
että olisimme perillä pian. Näkymät kyllä korvasivat tuskan!
7.
Norja, joka vei mun sydämeni. Näin ekaa kertaa
vuoret (bucket-listaan sain raksin!) ja siis en voi käsittää, kuinka
täydellisen upeita Norjan maisemat minusta oli. Olin suu ammollaan ja haukoin
henkeä varmaan koko matkan. Ajeltiin kiemurtelevia teitä pitkin läpi pienien
kalastajakylien ja Narvikissa vietettiin enemmän aikaa. Luulin uivani
Jäämeressä, mut se olikin mokoma Norjanmeri tms. Kallista Norjassa kyllä oli,
ja ruoka tuotti ongelmia: nuotiopaikkoja oli todella vaikea löytää, ulkona
syöminen maksoi mansikoita (sanonta) ja eineksiä ei kaupoissa ollut.
Vaihtoehtona oli lähinnä syömättä jättäminen :’D
8.
Ruotsin eräs kansallispuisto.
9.
…eääm, nyt en muista muita ekoja kertoja sieltä
reissulta :D
No mutta sinne siis hujahti viikko. Elokuussa päiviä meni
myös siihen, että meikä aktivoitui ainejärjestössä viimeisenä kokonaisena
vuotenaan, ja ryhtyi tuutoriksi. Tuutorileirillä meni pari päivää, ja sielläkin
sai vähän nähdä nälkää, mutta oli aika kivaa kuitenkin. Vähä saatiin leikkiä ja
pääsin sirkustakin pelaamaan. Savonlinnalaisiin mukaviin tyyppeihinkin
tutustuin ja jonkin verran Joensuunkin tuutoreihin. Hmm. Aika jännä muuten tuo
meikä persoonapronominina. Se tarkoittaa minää, mutta taivuttaa verbejä samalla
tavalla kuin hän. Meikä aktivoitui, ei meikä aktivoituin. Jännän äärellä ollaan…
Viime kuun vikana viikonloppuna emännöin ekaa kertaa
elämässäni bileitä. Kolminkertaiset synttärit meni mukavasti. Kukaan 23
vieraasta ei sammunut, hajottanut paikkoja tai oksentanut. Yöllä pelattiin
lautapelejä ja meillä kaikilla oli niin mukavaa (Putte Possun nimipäivät).
Toteutin viimein suunnitelmani ja virittelin seinälle kankaan, johon sai
piirtää. Se tuo eloa olkkariin.
Nyt syyskuussa sitten alkoi varsinainen tuutorointi, ja se
kyllä tuntuu. Eihän niihin kaikkiin bileisiin ole pakko mennä, mutta… olin
kolmesti tällä viikolla baarissa. Tosin tuutorina olen käytännössä töissä,
joten olen ollut 2/3 kertaa selvin päin. Lukuvuoden ekoissa bileissä join
itselleni hiprakan, niin oli kiva tanssia ja laulaa karaokea isolla porukalla.
Toissapäivänä puolestaan tanssittiin lähes tyhjällä tanssilattialla ihan
kaveriporukalla keskenämme ilman rohkaisuryyppyjä. Se oli minusta suomalaisilta
todella hyvä saavutus. ETENKIN, kun kyseessä ei ollut lempibailupaikkani, vaan
paikka, jossa soi mulle tuntematon musiikki. Oltiin siellä vain siksi, että
aiemmin illalla siellä oli ollut stand up, joka oli muuten loistava! Nauroin
ääneen paljon ja ekaa kertaa elämässäni jouduin myös koomikon puheen kohteeksi –
olin tosin liian hidas sitä tajutakseni, ja häpesin itseäni suuresti (oon
muuten liikaa tehny niitä haastatteluja, koska oon useamman päivän ajan kuullut
aina erään ääninäytemummon äänen, kun olen sanonut tai kirjoittanut häpeästä
jotain…). Pelottavaa keikassa oli se, että juontajakoomikko läpällä heitti,
että olemme äidinkielen opiskelijoita :’D Oonko jotenkin liian stereotyyppisen
näköinen??? Kyseinen ilta loppui kummallisesti, sillä toin kotiin
puolituntemattoman miehen, kun J ei ollut kotona. Kyseessä oli meidän uusi
fuksimme, joka on todella stereotyyppinen homo, ja juuri siksi hirveän symppis
kaveri. Katsottiin (huono) kauhuleffa keskellä yötä ja hän kävi vieraspatjalle
nukkumaan ja nukkui ja nukkui tyyliin yhteen asti :’D Tein oikein aamupuuronkin
(”aamu”) hänelle. Tilanne oli kieltämättä outo, mutta olin tyytyväinen, kun
sain niin leffa-, juttelu- kuin peliseuraakin. Onneksi hän on homo, sillä
silloin ei tuu ees yhtään huono omatunto siitä, että ihailen hänen silmiensä
väriä.
Tuutoroinnin lisäksi olen tänä syksynä myös opettajan
roolissa: vaikka norssisijaisuuksia ei minulle heru, saan kunnian pitää
kansalaisopistolla minikurssin. Eka tunti on jo huomenna! Olen sekä jännittynyt
että innoissani. Tää on just hyvä, kun kurssi on oppilaille ilmainen, ja sitä
on vain kaksi viikkoa (yht. neljänä päivänä), joten selviän siitä takuulla,
vaikka kusisin kaiken. Sitä paitsi olen tällä hetkellä aika itsevarma. Lisäksi
saan hommasta RAHAA. Voin kertoa, että sitä olen kaivannutkin. En kuitenkaan
ole vain opettajana kansalaisopistossa, vaan myös oppilaana: Kaverini yllytti
mut seurakseen maalauskurssille (niin hauska ja random idea, etten voinut
kieltäytyä :’D) ja lisäksi olen ompelukurssilla.
Näiden juttujen lisäksi haaveilen suuria, ja en ole vielä
rauhoittumassa: lähetin tänään motivaatiokirjeen, jolla yritän päästä viikon
mittaiselle kurssille VENÄJÄLLE, ja suunnittelen parin kaverini kanssa matkaa
BARCELONAAN. Tuutorointiakin riittää vielä, kun tiedossa on fuksiaiset ja
kaikenlaisia pihaleikki-iltoja ja hengailua ja tapaamisia… Liikuntaakin pitäisi
harrastaa. Ja nähdä ihan omiakin kavereita. Myös psykahaaveeni on toteutumassa,
ja menen tiistaina ensimmäiselle perusopintojen luennolle. Vajaan parin viikon
päästä pääsen lapsenvahdiksi ihanalle kummitytölleni ja sitten juhlistamaan
ison kummipoikani synttäreitä. Toivottavasti en pala loppuun tän kaiken (kivan)
kiireen keskellä. Toivon vain, että pahimpien tuutoriviikkojen jälkeen on aikaa
istua kirjastossa gradunkin kanssa…
No mutta nyt unille. Pus pus kaikille <3
(Enkä ota vastuuta, kun jotain varmasti unohtu, enkä lue tätä myöskään ite enää läpi.)
