haha

Pakko kertoa teille näin aikani kuluksi (Yyhyyy! Mun valokuvat ei tullu! Koko päivän suunnitelmat meni pilalle), että joskus sitä huomaa olevansa maalta. Tänä aamuna päässäni on soinut Popedaa. Aamulla sanat meni vielä ihan oikein: "Mä tapoin miehen, sain maineen puukkojunkkarin, vaik itseäni puolustinnn..." Sitten olin viemässä roskia ja tsekkaamassa postilokeroa (tyhjää, nyyh!), kun päässäni soi uusi versio: "Mä tapoin miehen, sain maineen tuplajunkkarin..." Hetken kesti, ennen kuin aivoni tajusivat, että kaikki ei mennyt ihan niin kuin piti...

http://www.virtuaali.info/opetusmaatilat/1/image/students/image/sulamaa2010/tuplajunkkari.gif

Että semmosta.

jussia

Hyvää jussia ihmiset! Täällä minä pitkästä aikaa yritän kirjoittaa tätä kandiakin kandin kivistämien silmien avulla. Kandinmokoma ei ole vieläkään valmis, vaikka paljoa ei puutu… Mitään uutta ja erikoista elämääni ei siis kuulu. Onneksi vanhassa ja tavallisessakaan ei ole liiemmälti valittamista, mutta silti pitäisi oikeasti tsempata ja vaikka kirjoitella piiitkästä aikaa ylös, mitä haluaisin tehdä, niin saisin vähän itseäni niskasta kiinni unelmieni suhteen.

Oma jussini meni J:n kaverin isovanhempien mökillä. Reissu oli loppujen lopuksi oikein kiva, koska mölkyn pelaaminen, pitkään kestävä sekasaunominen, rannalla viiluuttelu (kävin jopa uimassa, vaikka veden lämpötila ei ollut kuin 14!!) ja öinen kauhuleffa olivat ihanan suomalainen tapa viettää aikaa mökillä. Viikonloppu meinasi kyllä mennä pilalle, kun sosiaaliset taitoni olivat jälleen aivan kuolleet ja huono itsetunto iski. Mutta kuvitelkaa itsenne minun asemaani (ja minuna, te olette paljon lahjakkaampia sosiaalisesti): Teet lähtöä kotona. Päätät jättää meikit kotiin, koska et ole muutenkaan jaksanut meikata käytännössä lainkaan puoleen vuoteen ja ajattelet, että se on hei mökki. Yrität kuitenkin pukeutua söpösti. Tapaat poikaystäväsi ystävän ja hänen tyttöystävänsä. Tyttö on nätti, muodikas ja erittäin puhelias. Tilanne on vielä ok. Sitten saavutaan mökille, jossa kohtaat poikaystäväsi ystävän pikkusiskon, joka on häikäisevän kaunis ja pukeutunut aivan ihaniin vaatteisiin ja jonka tunnistat verrattain suosituksi muotibloggaajaksi tai miksi lie. Siinä vaiheessa omat ”söpöt” oranssit vaatteesi ja musta hameesi saa sinut tuntemaan itsesi lähinnä kurpitsaksi. Muut alkavat puhua armottoman paljon, mutta itse tunnet itsesi lähinnä mykäksi ja ulkopuoliseksi. Tilannetta ei auta keskustelut meikkivoiteiden koostumuksista, ostetusta 500 euron käsilaukusta (ei härttinen, viimeistään tuossa vaiheessa tajusin olevani ihan eri planeetalta. Olin pari päivää todella pöyristynyt, kunnes tajusin, että tuhlasin itse 350 euroa muutamaan MM-lätkämatsiin, enkä ole katunut, vaikka lipuista ei voi edes nauttia joka päivä, eikä niitä voi jälleenmyydä hyvään hintaan, kuten laukkua. Itse kullakin on omat unelmat. Mulla ei todellakaan ole varaa paheksua.), ihohuokosista, silikonirinnoista ja hyvinvointikeskusten erilaisista hierontalaitteista.

Että sillee. Jossain vaiheessa iltaa vetäydyin huoneeseemme (joka oli muuten ihana vanha hirsihuone, jossa tuoksui vanhalle <3) ja olin surkea. J tuli hetken päästä perässä ja kysyi mikä oli vialla. Nyyhkin pienen kiertelyn jälkeen, että haluaisin olla niin kuin nuo muut tytöt ja J käski minun tarkentaa, että millainen. Mutisin, että kaunis ja puhelias. Hänen äänensä muuttui siksi pehmeäksi ja lämpimäksi ääneksi, jolla hän yleensä kutsuu minua hölmöksi, kun murehdin jotain älytöntä. ”Sinähän OLET kaunis. Enkä vois sietää, jos olisit tuommonen (siis ilmeisestikin liian puhelias tai sellainen, jolla on kaikkiin asioihin mielipide. Ja pinnallinen) persoona. Päällepäsmäri.” Oloni parani, vaikkakin meinasi palata aina välillä myöhemmin. Ja niin, ei ne tytöt puhtaasti noin pinnallisia olleet, osasivat ne paljon muustakin puhua, mutta minä en osannut puhua mistään, ja sehän siinä se ongelma oli. Sunnuntaina kuitenkin olin jo melkein sopeutunut ja melkein lakkasin pelkäämästä (hänessä oli jotain sellaista mitä pelkäsin. Ehkä liiallista itsevarmuutta tai sitä, että hän joskus puhui jotenkin välinpitämättömästi ja halveksuen joistakin asioista ja ihmisistä.) bloggaajatyttöä (puhuttiin vähän autolla ajamisen kauheudesta :DD) ja toisen tytön kaa sitten juttelin jo melkein enemmän ja mietittiin, että pitäis pelata Aliasta joskus porukalla. Ihan mielelläni siis palaan joskus taas mökille tuon porukan joukkoon. Ja J:n kaverin isovanhemmat olivat kyllä ihan supermukavia!

Sitä paitsi olenhan minäkin joskus puhelias. Käytiin sunnuntaina J:n kanssa kaupassa, kun palattiin opiskelukaupunkiin. Istuin pyörän tarakalla ja höpisin jotain, johon J sitten sanoi huvittuneena: ”Oot ollu koko viikonlopun hiljanen ja nyt kun päästiin tänne niin päläpäläpäläpälä. Mut pälätä vaan.” Samanlainen puheripuli tuli jo aiemmin viikonloppuna, kun puhuin ystäväni kanssa puhelimessa ja tartuin puheluun kuin viimeiseen oljenkorteen (sanonta).

Mutta yhä edelleen minusta on ihme, että J oikeasti _pitää_ siitä, että olen ujo. En käsitä, miten jostain niin ”huonosta” puolesta voi pitää. Viikonlopun hellyttävimmän asian kuulin kuitenkin J:n äidiltä. Hän sanoi J:n siskon sanoneen jotakin siitä, että ”hänen ei enää tarvitse huolehtia J:stä, kun sillä on A”. En osannut kuin naureskella, vaikka tieto lämmitti sydäntäni. Kiva, jos he luottavat minuun. Sanoin kyllä hänen äidilleen, ettei J:stä tarvitse huolta pitää, koska hän on fiksu mies. Vastaukseksi sain kuulla ”mukava kuulla, että olet tuota mieltä – vielä.” :D

Yhteiselo on muutenkin mennyt varsin mukavasti. Tai no, vaikeahan sitä on oikeasti arvioida, kun toinen on opiskelujen takia kaikki viikot kaukana, mutta noh. Hän on saanut kärsiäkin siitä. Uudessa kämpässä minusta on kuoriutunut pienen pieni lapsenkengissään (sanonta) oleva kodinhengetär, joka on ukon poissa ollessa shoppaillut kirppareilta vaatteiden sijaan pöytäliinoja ja kenkätelineitä ja hommannut verhotkin (kaveri lahjoitti, tulin hyvin iloiseksi). Ja koska minä olen hankinnat tehnyt niin… no, sanotaanko niin, että täällä on keltaista. Keltaista päiväpeittoa en sentään ostanut. Nyt suunnittelen pirullista pilaa Nicholas Cage -pilan pohjalta.. tsaijai, jos käy tuuri, miehekettä odottaa kotona yllätys, kun hän palaa perjantaina… 3:)

Ja kröhöm, oma keittiö on saanut minut myös melkein kokkaamaan!! Tasonihan on oikeasti kertakaikkisen säälittävää tasoa juustosarvet-muffinssit-makaroonilaatikko-uunimakkarat, mutta älkää te silti naurako. Askel se on pienikin askel.