Sitten mulle tuli Hp ja alkoi vituttaa!

Minun piti tehdä novellianalyysiä, mutta voin kertoa teille, että en tee sitä tänään. En, koska en pääse sähköpostiini, josta minä tahtoisin katsoa erään toisen analyysin, jonka opettaja meille varta vasten lähetti. Sen sijaan aion kertoa teille oman näkökulmani siitä, mistä Ismo Alangon Vitti kun vituttaa -kappale kertoo. Se kertoo nääs Hp:stä ja W8:sta.

Mua itketti kun olin vauva
lapsena keljutti
sitten musta tuli nuori
ja alkoi vituttaa

 

----> Ensimmäinen säkestö kertoo tietokonehistoriastani. Ensimmäinen koneeni oli sisareni vanha ja koki loppunsa kun siihen tuli virus, jota ei saatu pois. Pelkäsin yläasteaikaisten videoiden tuhoutuneen ikiajoiksi ja varmaan minua silloin itketti. Yritimme kuitenkin pelastaa ne polttamalla niitä levyille, kun muistitikkua ei viruksen takia koneeseen uskaltanut tökätä. Osittain onnistui, osittain ei... No, ainakin osa kuvista säilyi. Sitten sain Lenovoni, jonka särkyessä minua aina keljutti mutta totesin, että Tietokonetohtori pystyy pelastamaan minut. Tosin viimekertaisessa operaatiossa jotain meni pieleen, ja ne kuvat, joita juuri nyt olisin eniten kaivannut, olivatkin jääneet kopioitumatta ulkoiselle. Se tunne oli kyllä täydellisen puhdasta harmia. Minua ei ärsyttänyt eikä suututtanut ollenkaan, mutta harmitti aivan suunnattomasti. Viimeinen "kasvuvaihe" on sitten tämä "nuoruus", Hp. Ja voi kyllä, alkoi vituttaa.

Mua vituttaa niin ankarasti
vituttaa aamusta iltaan
vituttaa, on kaikki turhaa
vittu kun vituttaa

 

----> Toisessa säkeistössä siirrytään pohtimaan vitutuksen piirteitä. Hp ja W8 saavat aikaan hämmästyttävän voimakasta ketutusta. En ole esimerkiksi koskaan ennen soittanut kellekään sellaista puhelua kuin siskolleni äsken: Purskahdin itkuun kesken kaiken, kun puhuin kiukkuani ulos ja sitten minua alkoi naurattaa koko tilanteen typeryys ja itkin ja nauroin ja olin epätoivoinen ja vihainen koneelle ja minun täytyi kuulostaa hullulta. Sori, siskosein, mutta en kertakaikkisesti halunnut valittaa aiheesta Tietokonetohtorille, joka on yrittänyt niiiin kovasti pelastaa tilannettani Lennin kuoleman jälkeen. Sitä paitsi sinä muruseni ymmärrät sen, miten turhauttavia koneet voivat olla.

 

Säkeistö kuvaa erinomaisesti myös sitä, kuinka usein läppäri temppuilee. "Aamusta iltaan" -ilmaisulla viestitetään lähes kokoaikaista olotilaa. Hp temppuileekin lähes koko ajan, tänään käytännöllisesti katsoen jo 5 tuntia putkeen. Myös "on kaikki turhaa" koskettaa sydäntäni suuresti tässä yhteydessä: Saan tehdä mitä tahansa (tai oikeastaan olla tekemättä koneella yhtään mitään), mutta kaikki on turhaa. Kone sen kuin jumii ja suorittimen prosentit pyörivät 98:ssa.

Tunge positiivinen ajattelu hanuriisi
kierrän kriisiryhmänne kaukaa
älä tyrkytä minulle terapiaa
kaada lisää paskaa mun niskaan
mua vituttaa niin ankarasti
vituttaa aamusta iltaan
vituttaa, on kaikki turhaa
vittu kun vituttaa

 

----> Kolmannessa säkeistössä siirrytään hetkeksi Hp:n ajattelumaailmaan. Sen mielestä positiivisestä asenteestani ei ole mitään hyötyä (kyllä, olen yrittänyt olla kärsivällinen ja positiivinenkin). Se myös kieltäytyy myös "terapiasta" ja "kriisiryhmästä", jotka tietenkin kuvaavat kertoja, jolloin olen yrittänyt parantaa sitä ystävieni tai internetin neuvojen avulla.

Se on niin kaunista katseltavaa
kun kunnolla vituttaa
ja kohtaa toisen samanmoisen
ja vittu kun vituttaa

 

----> Tässä kohti kuvioon astuu myös rikoskumppani W8, joka on aivan "samanmoinen" kuin Hp. Yhdessä he muodostavat kauniin tuhon. Ihan totta. En käsitä, MIKSI uusien versioiden pitää olla huonompia kuin vanhojen. En käsitä, miksi pitää olla niin suunnattoman vaikeaa ihan yksinkertaisesti vaikka kuunnella musiikkia. Ensiksi yritin kuunnella musiikkia netistä Facebookin tai Youtuben välityksellä, mutta Hp oli e-e-e-e-e-rrrrrrrri m--------i-----e----l---t------ä----- ----s---ii---*ilmoitus siitä, että se nyt ei vaan toimi*. No, ajattelin, että kyllähän minulta jotain musiikkia löytyy ulkoiselta kovalevyltä. Löysinkin jotain kivaa, ja kun W8 avasi sen raivostuttavasti koko näytön vievään tilaan, mutta osasin poistua siitä ja kuuntelin biisiä onnellisena reilut kaksi minuuttia, kunnes se loppui. Noh, lähdin suunnistamaan takaisin siihen hämärään musiikkiohjelmaan, joka EI TIETENKÄÄN voinut olla käytännöllisesti työpöydän alapalkissa. Eiei! Olisihan se ollut liian helppoa! Löysin oikean ikkunan, mutta eipä siellä ollutkaan mitään nappia, mistä biisin olisi voinut kuunnella uudestaan. Yritin tökkiä hiirtä eri kulmiin, kuten W8:ssa pitää tehdä, mutta ei. Palasin kansioon, jossa biisi oli ja klikkasin sen sieltä uudelleen soimaan, ja taas avautui laiskasti uusi koko näytön vievä ikkuna ja kappale alkoi kuulua. Totesin kuitenkin, että minä en löydä "uudelleen"-nappia sen jälkeen, kun se katoaa mystisesti alareunaan, kun hiirtä ei liikuta. Ehkä W8 kyllästyi itsekin kolmannella tai neljänellä kerralla tilanteen vaikeuteen ja kertoi ystävällisesti, että pitäisi hankkia uusi päivitys, ennen kuin musiikia voisi kuunnella...

Älä loihe mulle lausumaan
kauniita sanoja
älä saatana tule antamaan
mitään vitun tukea

 

----> Palaamme jälleen Hp:n ajatusmaailmaan. Kauniit sanatkaan eivät auta, eikä se kaipaa atk-tukeakaan, vaikka minä kaipaisin.

Anna olla kun poikaa vituttaa
anna olla aamusta iltaan
vitutus on otettava kokonaan
silloin kun vituttaa

 

----> Laulu antaa myös viisaan neuvon: "Anna olla aamusta iltaan". Jos tämän rakkineen kanssa aikoo säilyttää järkensä, sen pitäisi antaa olla. Sattuneista syistä minun kuitenkin pitäisi olla koneella ja tahtoisin olla koneella... Eli ei auta kuin ottaa vitutus kokonaan (ja purkaa se tähän).

Työnnä positiivinen ajattelu hanuriisi
kierrän kriisiryhmänne kaukaa
älä tyrkytä minulle terapiaa
kaada lisää paskaa mun niskaan
mua vituttaa niin ankarasti
vituttaa aamusta iltaan
vituttaa, on kaikki turhaa
vittu kun vituttaa

Se on niin kaunista katseltavaa
kun kunnolla vituttaa
ja kohtaa toisen samanmoisen
ja vittu kun vituttaa

Tunge positiivinen ajattelu hanuriisi
kierrän kriisiryhmänne kaukaa
älä tyrkytä minulle terapiaa
kaada lisää paskaa mun niskaan
mua vituttaa niin ankarasti
vituttaa aamusta iltaan
vituttaa, on kaikki turhaa
vittu kun vituttaa
vittu kun vituttaa

 

 

Kannattaa muuten katsoa myös video Youtubesta! Se kuvaa kauniisti sitä, että Hp ei kaatuile ollenkaan, vaan on pysyvästi ylösalaisin! Toinen mahdollinen tulkinta on se, että se kuvaa sitä, kuinka koneen kanssa toimiessa tekisi mieli vetää itsensä narun jatkoksi (kuolematta) tai sitten hirttää läppäri.

Nyt vituttaa huomattavasti vähemmän.

Tässäpä jatko-osa... TIetokonetohtori, tämä on tehty kunnianosoitukseksi ja kiitokseksi. Älä suutu, jos piirretty sinä ei ole riittävän hieno :DD

Arvatkaapa mitä tapahtui...

Höpsö Paavon (tai helevetin paskan... kuunteles nyt kone, mitkä vaihtoehdot sinulla on... kannattaisi totella marisematta) paluu.

Mitä kuuluu, kukkuluuruu osa 2

Noniin! Kuten näette, yritän olla tomera ja laittaa tämän seuraavankin osan kauniiden silmienne saataville. Tämä tarinointi lähtee viime viikon perjantaista (13.9).

Tuurilla ne laivatkin seilaa. Perjantaina minun täytyi raahautua yleiseen tenttiin, kun kerran olin sinne ilmoittautunut. Ehdin kyllä torua itseäni ääneti monesti siitä, että ei pitäisi tulla tenttiin, jos ei ole ehtinyt lukea kuin 70 sivua ja kun haluaisi kuitenkin hyvän arvosanan… Tentin kahdesta kysymyksestä luulin toisen osuneen kuitenkin juuri lukemalleni alueelle ja vastasin siihen kolmen sivun verran. Toiseen kysymykseen en edes yrittänyt vastata. Myöhemmin tajusin, että ei sitä ekaakaan kysymystä oltu kuin sivuttu niillä sivuilla, jotka olin lukenut...

*Keksikää tähän sanonta! Ei ole niin helppoa, ettäs tiedätte!* Törmäilyä osa 1: Hassua, kuinka pieni maailma onkaan. Tentin jälkeen olin nälkäinen, joten menin yksinäni ruokajonoon. Edessäni oli tyttö, joka näytti aivan lukioaikaiselta tutultani, mutta arvelin olevani väärässä. Olinhan luullut nähneeni hänet pari kertaa kesäkaupungissanikin, joten jos vaihtoehdot olivat että olin väärässä kesällä tai väärässä nyt, niin tulin siihen lopputulokseen, että olin väärässä tällä kertaa. Tytön seurassa oli ulkomaalainen mies, joka vilkuili välillä taakseen ja yllättäen tervehtikin minua jossain vaiheessa. D:stä oppineena tiesin, että minun pitäisi pysyä kaukana ulkomaalaiskontakteista (kielitaitoni ei riitä siihen, että jaksaisin jutella enemmälti), joten perisuomalaiseen tapaan vastasin vain vaivaantuneena, hiljaisella äänellä ja vaisusti hymyillen. Oman kulttuurinsa kasvattina mies ei kuitenkaan malttanut olla kauaa hiljaa, vaan piiitkän jonon edetessä kätteli minua ja esitteli itsensä. Hän kysyi nimeäni ja vastatessani edessäni oleva tyttö kääntyi kunnolla katsomaan ja sanoi: ”Hei, minähän taidan tuntea sut!”

Hän oli kuin olikin ikätoverini lukiosta ja olipa vielä kesällä asunut samassa kaupungissa kuin minäkin, joten olin ollut molemmilla kerroilla oikeassa! Ulkomaalainen oli tytön nigerialaisen poikaystävän ystävä ja kutsusta uskaltauduin istumaan heidän pöytäänsä syömään. Tällaiset pienet sattumat ovat kyllä piristäviä! Oli mukava jutella lähes enemmän kuin koko lukioaikana. Tapaamisen jälkeen toivoin, että nigerialaispolot eivät pahoita mieltään, jos en heitä jatkossa tunnista – aivoni kun eivät ole kehittyneet tunnistamaan heidän kasvoistaan erottavia piirteitä, vaan näen kaikki samanlaisina… Tällä viikolla kävi kuitenkin ilmi, että ainakin toinen heistä tunnistaa minut. Olin kävelemässä ihanaisen sateenvarjoni suojaamana ensimmäisen yliopistorakennuksen ohi, kun katsoin hetken porukkaa, jossa oli ulkomaalainen mies, kun tyyppi jo huusi iloisesi hello ja kysyi mitä kuului. Vastasin voivani hyvin (tai niin ainakin luulin sanoneeni.. eihän mun englannista ikinä tiedä), mutta en kääntynyt ja kävellyt heidän luokseen juttelemaan, vaan jatkoin matkaani. Mitenkähän epäkohteliasta se heillä päin on...

** Viikonloppuna kävin kummipoikani synttäreillä. On siinä vain suloinen pieni poika! Joka tosin kuolasi päälleni, eikä edelleenkään osannut sanoa nimeäni juurikaan, mutta kyllähän se meni niinkin, että hän heilui sylissäni ja toisteli äitiä. En sitten tiedä tarkoittiko hän sillä vieressäni istuvaa äitiään vai laajensiko vähän äidin määritelmää.

Joka vanhoja muistelee, sitä tikulla silmään, ja sitä molempiin, joka unohtaa. Sunnuntaina taisin löytää koneeltani vanhan kansion nimeltä ”kaikki kännykän muistikortilta”. :O Avasin sen ja se oli... piristävää!! :'D Musiikki vyörytti vanhoja fiiliksiä mieleen ja jollain äänitteellä sanon takuulla savolaisesti että "ensmäesen mukkaan" ja ehkäpä myös "tulevaisuus" puolipitällä toisella tavulla. Videot olivat myös suloisia. En voi linkittää tänne ehkä videota ystävistäni, mutta katsokaa nyt tätä:

Halusin lopulta ihan listata vähän biisejä, joita tuli vastaan. Lukekaa tai hypätkää yli.

-       Pari gospel-biisiä, jotka aikoinaan rohkaisivat minua. Mainittakoon No Man’s Bandin Pelipöytä (”Elä elämää pelkää, elä elämää, elä pakoon juokse pimeään, ei elämää voi esittää ilman esittäjää. - - Anna sattuu vaan, kyllä helpottaa, kun aika kuluu ja tarpeeksi huutaa ja uhoaa”. Toinen esimerkki – Exitin Minne elämä vie – oli varmaan vielä tärkeämpi. Itse asiassa sen taisin kirjoittaa tsemppitekstiksi yliopistokämpänkin seinälle: ”Minne elämä vie, jos tartun tuulesta kii, jos annan virtausten viedä ja leijailen ylle näiden pelkojeni. Minne elämä vie jos tartun unelmiin kii jos otan itsellein aikaa ja kuuntelen mitä sanoo sydämeni. Ethän hylkäisi silloin, jos lentäisin itseni eksyksiin ja tuuleen jäisi kipinä vain särkyneistä unelmistain.”

-       Vuoden 2010 Euroviisubiisejä. Tiedän, että joukossa oli biisejä, mitä muut eivät voineet sietää… mutta minä nyt satuin (ja itse asiassa pidän tälläkin hetkellä varsin kovasti) esimerkiksi Romanian Playing with Firesta ja voisin edelleen kevyesti karkeloida Ranskan Allez, Ola, Olen tahdissa.

-       Twilightin musiikkia. Tätä kai minun pitäisi suuresti hävetä, koska ette uskokaan, miten negatiivisesti kaikki vieraani suhtautuvat siihen, että minulla on jopa pari ekaa leffaa omana DVD:llä… ”Mistä sä oot nuo saanu??”. Eikä unohdeta sitä, että exäni jätti minut pian sen jälkeen, kun halusin katsoa Houkutuksen hänen kanssaan :’DDDD Mutta täytyy kyllä sanoa, että Pattinsonin tietyt ilmeet näyttävät edelleen hämmentävän paljon samalta kuin Suurimman Ihastukseni silloin joskus...

-       Seminaarimäen mieslaulajien Taina :’D Kuunnelkaa nyt tuota ihanaa moniäänisyyttä! Tuo edelleen hyvän mielen.

-       ”Tiedätkö sen, sä oot vain pieni ja huono ihminen, aivan tavallinen. Et voi vain yhtä rakastaa, kun maailma niin paljon tarjoaa. Sut yksi katse radalta suistaa” Kaija Koota siis, Mikään ei riitä…

-       Sen ajan kuumaa musiikkia... Umbrella The Baseballsilta, I like it Enrique Iglesiakselta, Alejandro Lady Gagalta, Katy Perryn California Gurls… Päässä tuntuu muutaman vuoden takaiselta kesältä ja Savonlinnalta :o Tiiän, että se johtuu siitä, että siellä tajusin, että siinä ei lauleta Daisy Duck -bikineistä :’’’D (en jaksa ettiä teille linkkejä noihin, osaatte kyllä itsekin, ellette nyt ulkoa muista, mitä nuo ovat.)

-       Ghost of the Robotin German. Jewish. ja James Marstersin When I Was A Baby. Tykkään tunteesta, jossa Spiken näyttelijä laulaa.

-       Junnu Vainion Sellaista elämä on. En koskaan unoda, miten naapurin mies laulo tätä mulle joskus kun olin täyttäny kuustoista ja mua itketti :D

-       Smurffi-musiikkia… Yo-kirjotuksiin lukeminen ystävän kaa. Mahtavia iltoja <3

-       Sonata Arcticaa. Jäänteitä kesältä -08. Tallullah, Full Moon, Black Sheep, Shy, Only God Knows, Mary Lou, Replica, Shamandalie, The End Of This Chapter (rakastan naurupätkää ja ranskaa). Sonatan Arctican biisejä pidän oikeasti kauniina.

-       Ripsipiirakan Näkemiin. “Näkemiin, näkemiin, painuisitko helvettiin…” Kesän -08 jälkeistä raivoa ja epätoivoa. Samaa sarjaa kuin Kristian Meurmanin Näiden kyynelien jälkeen ja Apulannan Lupasit mulle.

-       Lauri Tähkää ja Elonkerjuuta. Hahhah, kaveri ois varmaan hirttäny mut, jos ois tienny, että mulla on Tähkää kännykässä :D ”Nuoren likan elämä se on niin häilyväästä, välihin ne tunteeta tuhlaaloo ja välihin niitä säästää”

-       ”Mulla ei oo silmät tummat, jotka olis paljon halutummat. Ei vitsit irtoo tyttöseurassa, tanssipaikoissa oon seinän reunassa. Se johtuugee-gee-gee-geeneistä” (tehareita!)

-       Happoradiota (Nukahdistus, Omatunto, Itä-Suomessa tuulee, Anna anteeksi…) ja Herra Ylppöä (Hylättyjen valtakunta, Pojat ei tanssi, Horros)

-       Tapio Rautavaaraa. Katselen yli virran ja ikirakkauteni Hyvää, hyvää iltaa

-       Ja kyllä sieltä löyty paljo mitäänsanomattomia kappaleita, joista en enää tykkää…

 

*Tähän se sama keksimänne sanonta* Törmäilyä osa 2 ja 3 ja 4 ja 5 ja 6 ja 7. Olen viime aikoina törmännyt pelottavan paljon ihmisiin yllättäen, jos miettii sitä miten usein olen esim. kävellyt ystäväni luo törmäämättä kehenkään tuttuun. Tiistaina kävelin jälleen kerran samaista katua törmäten ensin vanhaan hissaa opiskelevaan kaveriini ja hänen "hipsteri"ystäväänsä. Juttelimme hetken ja jatkoin matkaani, kunnes nurkan takaa paukahti eteeni Assassiini. Juttelin hänellekin hetken.

Keskiviikkona - eli eilen - kävin jälleen tansseissa. Siellä törmäsin (en niin yllättäen, koska näin hänet edelliselläkin viikolla) toiseen itsepuolustusohjaajaani. Tiedättehän, että sellaisessa vieraassa tilanteessa hakeutuu vähänkin tuttujen luo. Kävin siis juttelemassa hänelle mukavia molempina päivinä, ja eilisen tanssikerran jälkeen hän myös tanssitti minua kahden tanssin verran. Hih, se oli aika mukavaa, koska hän tanssi niin valtavalla fiiliksellä ja ehkä sitten niin hyvin, että sai todellakin vietyä minua suurimman osan ajasta. Kävellessäni tunnin jälkeen jälleen ystäväni luo, näin haalaripukuisen kasvoilta tutun enkun opiskelijan. Sen jälkeen huomasin, että hänen takanaan istuikin vapunaikainen tuttavuuteni, enkkulainen. Hän moikkasi minua ja minä moikkasin takaisin. Tänään törmäsin häneen ruokalassa ja juttelimme jonkin verran.

Sitten menin toiseen yliopistorakennukseen, missä tervehdin ohimennen samaista teologia, jolle juttelin ahkerasti kaupunkisuunnistuksen aikaan. Vähän ajan kuluttua hän kulki ohitseni käytävässä, ja huikkasi että tulehan A sunnuntaina kirkkoon. En ehkä kuitenkaan suuntaa kotiseudulle toista viikonloppua putkeen, mutta tulimme siihen tulokseen, että voisimme oikeastikin joskus mennä siihen suuntaan samalla kyydillä ja kai hänen saarnaustaitojaan voisi käydä kuuntelemassakin. Tulin tästäkin keskustelusta yhtä iloiseksi kuin siitä, kun eräs puolituttu tarjoutui viime viikolla lähettämään minulle maanantain s2:n luennon muistiinpanot sähköpostiin. Ihmiset ovat ystävällisiä ja ihania ^_^ <3

Nuttu nurin päin, onni oikein päin. (Okei, oon joutunu vähän huijailee näitten sanontojen kaa ja käyttämään wikipediaa apuna. Hassua kyllä, että tääkin sanonta on melkein totta: tajusin äsken, että oon pitäny koko päivän paitaa väärin päin :'D) Onnelliseksi minut tekee myös se, että tänään oli mainio kolikkopäivä! Tosin vähän eri tavalla. Kävellessäni aamulla ulkosalla edessä olevaltani mieheltä tippui rahaa ja mies katseli maahan etsien kadonnutta killinkiä. Minun kolikko-orientoituneet silmäni havaitsivat kymmensenttisen (okei, ehkä siksi, kun näin minne se tippui) joten kaarsin pienesti ja ojensin rahan miehelle. Vain hetkeä myöhemmin nousin bussiin ja aivan oven vieressä, lähes tippumaisillaan, oli pieni yksinäinen kolikko. Minä kumarruin nostamaan sen ja annoin hämillisenä bussikuskille. Hän sanoi, että juuri tuo kymmensenttinen olikin puuttunut. Minulle tuli hyvä mieli, kun ostaessani 10 lippua hän sanoi, että ei ota ekaa matkaa siitä nyt. Uskon, että se johtui kymmensenttisen ojentamisesta, vaikka yleensä useat kuskit jättävät sen ensimmäisen matkan repimättä ihan hyvää hyvyyttään :D Mutta eipä sillä, mulle tuli hyvä mieli ihan vain jo auttamisesta. Sitten löysin vielä ruokalasta 50 senttiä, mutta se taisi olla oma rahani, joka saattoi tippua, kun laitoin opiskelijakorttia lompakkoon.

Minkä ilotta oppi, sen surutta unohtaa eli minua odottanee unohdus. Väitöskirjan tutkiminen ja karmea novellianalyysi eivät hotsita ja osa luennoistakin on kuolettavan tylsiä. Onneksi osa opettajista panostaa. Eilen saimme nähdä ihastuttavaa draamaa eräässä seminaarissa (ja maininnan ansaitsee myös opettaja, joka esittelee räppisanoituksiaan :D) ja s2 on muutenkin kivaa eikä kaikki pedagogisetkaan ole ollenkaan niin karmeaa kuin pelkäsin. Tuosta muuten tulikin mieleeni, että täytyy mennä tsekkailemaan Moodle-keskustelun tilaa... JA KEKSIÄ KANDIN AIHEEEEE.... Ideoita saa esittää!

Tällä viikolla vielä tiedossa piknikkiä ja aiemmin olikin jo fukseihin tutustumista ja ensi viikolla itse fuksiaiset ja hohhohhoo, haalaribileet jatkopaikkana! Jatkot voivat kuitenkin jäädä lyhyiksi, koska seuraavana päivänä on tentti... 

Mitä kuuluu, kukkuluuruu osa 1

Uusi lukukausi on polkaistu taas niin vauhdilla käyntiin, että en meinaa edes blogitekstiä saada valmiiksi. Luentojen lisäksi kalenteriin tuli merkintöjä pippaloista, vieraista, tervehenkisistä liikuntaharrastuksista ja – hyi olkoon – syksyn ensimmäisestä tentistä. Vastatakseni kaipaaviin huutoihinne julkaisen kuitenkin kuulumisteni ensimmäisen osan, joka lähinnä on viikon tai parin takaisten tapahtumisen selittämistä.

Talo elää tavallaan, vieraat kulkee ajallaan, osa 1. Ensimmäisen vieraani sain heti kuun alussa, kun varkautelainen ystäväni tuli käymään. Kävimme pelaamassa läheisessä pubissa biljardia, kiertelimme kirppiksiä (en ostanu oikeestaan mitään! Vain käyttämättömän pyöränlampun… joka hajos :( ) ja katsoimme typeriä tv-ohjelmia. JA MINÄ OSTIN KAKS VESIPYSSYÄ 70%:N ALENNUKSESTA. Olin niistä tosi haltioissani, vaikka ystäväni oli että et oo A tosissas. Olisin kyllä ostanut vain yhden, mutta kun ne oli niin halpoja! Ja ketä vastaan minä sotisin, jos kellään muulla ei ole vesipyssyjä? Sitä paitsi niissä on cool yheksän metrin kantomatka. Testasin toista varovaisesti suihkuhuoneessa ja nyt odotan suurella innolla ensi kesää!

Vaatteet tekevät miehen - ja haalarit opiskelijan. Kaupunkisuunnistus avasi syksyn haalarikauden seuraavana iltana, koska emme pikaisella aikataululla ehtineet kehitellä hassua asua porukalle. Olen kyllä onnellinen siitä, että saatiin kasaan joukkue ja että saatiin liput (ne oli melkein viimeiset!), koska viime vuonnahan roikuin vain tylsästi pitämässä rastia. BLAH!

Suunnistus meni mahtavasti, ellei ensimmäistä rastia oteta lukuun. Hei c’moon, politiikka-alias… Sen jälkeen laulettiin ja näyteltiin ja kiipeiltiin ja pyörittiin ja nyljettiin lohikäärmettä ja kuljetettiin hedelmiä ja tunnistettiin nurinkurisia euroviisubiisejä ja maalailtiin mun kasvoja (olin äärimmäisen vapaaehtoinen) oikein ansiokkaasti yhteensä 13 rastilla. Parhaimmillaan taidettiin saada 13/10 pistettä. Hyvä minä, hyvä me, hyvä meidän joukkue! En tiedä kehtaisinko kerätä kunniaa itselleni joistakin pisteistä, sillä lämmittelin välejäni pisteenantajiin. Hissalaisten rastilla halusin halata vanhaa kaveriani, vaikka en ollut edes humalassa. Suorituksesta saatiin pisteitä 7, mutta koska oli tuttuja, saatiin 9! Jee! Erästä toista rastia oli pitämässä assassiinimies, ja sivelin hänenkin rintaansa kinuten pisteitä :’D onneksi tytöt vetivät rikoskuvausesityksen muutenkin niin hyvin, että minun tekemisilläni ei välttämättä ollut väliä. Teologien luona juttelin pitkään ja hartaasti kuntamme kesäteologille, jolle olen jutellut aiemmin vain sitseillä. Onneksi saimme sieltäkin täydet pisteet, vaikka hän moittikin minua siitä, etten ollut käynyt kertaakaan kirkossa koko kesänä :D Iloisesti kyseinen teologi seurasi meitä myös seuraavalle rastille ja hienosti auttoi meitä siellä puhumalla hepreaa! Yhteistyö on voimaa!

Oli siis oikein hauska ilta. Tosin omat mielikuvani haurastuvat viimeistään jatkopaikkaan jonottaessa. Yö ja aamu ei olleet niin mukavia.

Jo laiskakin virkoaa kun tulee kotialähdön aika. Seuraavana päivänä skippasin luentoni (kaikilla muilla luennoilla olen ollut, joskaan en ole voinut olla kolmessa paikassa yhtä aikaa, vaikka joskus pitäisi). Syytän exääni, koska minä ihan totta olin raahautumassa kohti yliopistoa ja olin jo melkein perillä, kun hän sattui ajelemaan pyörällä minua vastaan huomaamatta minua ja minä tahdoin sitten soittaa hänelle ja puhellessamme hän ilmoitti kurssin ensimmäisen luennon olevan täysin turha. Mitäpä sitä sanomaan vastaan vanhemmalle ja viisaammalle.

Ei (olisi pitänyt syödä) makeaa mahan täydeltä... Perjantaina oli kaverin tuparit. Siellä oli tosi hyviä herkkuja! Tulin ähkyyn. Tupareiden jälkeen juttelin piitkään ystävälleni tienhaarassa. Se on terapeuttisempaa kuin Tohtori Terapia konsanaan.

Talo elää tavallaan, vieras lähtee ajallaan, osa 2 ja kaksin (ei ole) aina kaunihimpi. Viikonloppuna sain toisen vieraani, kun ennen mielestäni niin lutunen kesämies tuli käymään. Olin käsittämättömän ahdistunut lähes koko viikonlopun. Lopuksi tartuin härkää sarvista ja pakottauduin puhumaan vakavia. Hetkeksi helpotti, mutta sitten keskustelukin alkoi tuntua junnaavan paikallaan, kun toinen ei ymmärtänyt selittämiäni asioita. Ahdistava viikonloppu ja vaikeita keskusteluja. UGH. Eihän siitä mitään kaunista rakkaustarinaa seurannut, vaan olemme nyt sitten tapailematta, ja minä olen totta puhuen tilanteeseen tyytyväinen.

(Vanha suola ei janota) Sitä paitsi sanoin exällenikin (hän soitti pari päivää sitten), että minun ja kesätyypin jutun loppumisesta huolimatta hänen on fiksumpaa ajatella, että satunnainenkaan tapailumme ei ole mahdollista. En tiedä, kadunko noita sanojani jossain vaiheessa (tässä vaiheessa en ainakaan), mutta hän ei halunnut elää epävarmuudessa, joten koin järkevämmäksi sanoa noin kuin sanoa, että ”kattellaan, kattellaan josko mieleni muuttuisi, vaikka tällä hetkellä olenkin kaikkein mieluiten vain yksin”. Onneksi hän ei ollut toteuttanut suunnitelmaansa tulla randomisti oveni taakse kukkakimpun kanssa… en takuulla olisi käännyttänyt häntä pois. Hän sanoi, että häntä harmittaa, että ei ollut suhteemme aikana valmis suhteeseen, vaikka nyt ajateltuna voitan ”monessa suhteessa suvereenisti erään (hänen exänsä)”, ja että jos hän tapaisi minut nyt, niin hänelle ei välttämättä edes olisi tullut tarvetta jättää minua. Minusta hän muuten vaihtaa turhan tiheään tahtiin mielipidettään siitä, miksi hän minut aikoinaan jätti… mutta sanoin hänelle, että jos hän ei ollut silloin valmis, niin minä en ole nyt, sillä itseni etsiminen on niin pahasti kesken, ettei minun olisi järkeä sitoutua (hän ei voisi opettaa minulle mitään uutta). Noita sanoja hän piti hyvin fiksuina ja ne valaisivat hänet ja hän lopetti puhelun ihan hyväntuulisen kuuloisena.

Sweat is just weakness leaving the body. Olen ollut myös urheilullinen! Pelasin SÄHLYÄ. Siitä kiitos kyllä kuuluu ystäväiselleni, joka raahasi minut humanistien sählyvuorolle puoliväkisin lainaten minulle kollareitaan, takkiaan ja vielä sisäpelikenkiäänkin (jotka muuten olivat eri paria, eikä kumpikaan huomattu sitä päiväkausiin :’D) niin, että eipä minulle oikein jäänyt tekosyitä jättäytyä pois. Oli melkein mukavaa, tosin ilta meinasi mennä pilalle siinä vaiheessa, kun lähdin säbästä kesken kaiken ehtiäkseni viimeiseen bussiin, mutta se mokoma olikin kulkenut vielä aikaisemmin kuin olin olettanut. Olin sählyn jäljiltä totaalisen väsynyt ja hetken aikaa kiroilin päässäni, mutta päätin lähteä raahautumaan läpi öisen kaupungin ja vähitellen mielialani alkoi nousta. Olin yössä suhteellisen yksin, joten sain höpsötellä rauhassa. Yritin muistella vanhoja riparilauluja ja lauleskelin niitä puoliääneen ja ihailin ihastuttavan keltaisia ja rahisevan kuivia lehtiä, kunnes en voinut enää vastustaa kiusausta, vaan otin niitä käteeni ja haistelin niitä ja sitten heitin ne sateena päälleni. Tykkään keltaisista kuivista lehdistä!

 

Tangoon tarvitaan kaksi - mutta foxin harjoittelu onnistuu yksinäänkin jotenkuten. Muistattekos muuten, miten lupasin, että menen lavatanssikurssille tänä syksynä? En mennyt sille suunnittelemalleni… vaan yhelle toiselle, jonne assassiini mua randomisti pyysi, ja kyseinen kurssi olikin paljon halvempi ja parempi. Khihii! Kohta osaan jo foksia jonkin verran! Ensimmäisestä tunnista ilahtuneena päätin jäädä kokeilemaan myös west coast swingiä, koska senkin ensimmäinen tunti oli ilmainen. Yy – kaa – koo ja nee – vii ja kuu tai jotain… Olihan sekin ihan jees, mutta siinä mun jalat meni sotkuun ja totesin, että ehkä kuitenkin on järkevämpää keskittyä yhteen tanssiin yhtenä päivänä… Lavatanssit jatkukoon ja swingi jääköön tällä erää. Tanssin jälkeen olin kuolla nälkään ja raahauduin Heseen, joka oli menossa kiinni. Söin kerrosateriani puistossa palellen ja siirryin hulvattomaan improon, jossa nauroin vedet silmissä. Exäni istui vieressäni kaverinsa kanssa.

Loppui kuin kananlento. Tässäpä selitykseni siis viime viikon keskiviikkoon asti. Malttakaa mielenne, seuraavakin osa täynnä yhtä huikaisevan jännittäviä tapahtumia on tulossa :')