Kirjastopäivitys. Ahdistaa. Oon tyhmä. En oo luonnonlahjakkuus enkä ahkera enkä varsinkaan molempia. Minusta ei koskaan tule mitään. Mutta ette uskokaan, miten ahkeralta taas näytän, kun tätä näpyttelen. Mietin tekosyitä luikkia täältä pakoon hetkeksi. Olisiko typerää jonottaa sulkapallovuoroa 45 minuuttia?

Sivistystä

Hei taas, armaat lukijani, ihanaa, että olette täällä näin runsaslukuisesti (vaikkakin nyt haisee omakehu ja korppi kehuu poikiaan. Itse ravaan täällä alituiseen. Kiva silti, kun tekin käytte täällä!!). Lupasin sivistää teitä klassikkolainauksilla, joten täältä pesee ja myöhemmin sit linkoaa (sanonta tämäkin?) ja ehkä huuhteleekin, jos jaksan kirjoitella lisää katkelmia ylös. En tiedä, herättävätkö lainaukset teissä mitään ajatuksia, mutta jos eivät herätä, niin antakaa olla herättämättä. Itse en käy nyt selittämään, miksi valitsin mitkäkin pätkät, koska en jaksa. Ja anteeksi, jos valitsemani lauseet tekevät sisäiset feministinne ja ikuiseen rakkauteen uskovat kaunosielut vihaisiksi, mutta en minä nyt suoraan noin väitä, vaikka syystä tai toisesta pätkät ovatkin minun silmiini sen verran suuresti osuneet, että merkitsin ne ylös (toisiin samaistuin, toisista voisin käydä syvällisiä keskusteluja ja vähän Rolfin tyyppinen ihminen on se, jota kaipaan, kun en osaa ymmärtää itseäni tai maailmaa (eli aina…), ja joka ymmärtää minua, vaikken sanoisi mitään… Näh, nyt mää sittenkin kävin selittämään). Olkaa vihaisia korkeintaan Onervalle.

Mun piti keskittyä Mirdjaan, mutta heitän alkuun nyt kuitenkin pätkän Marja-Liisa Vartiota. Se on sitten kevät kuvaa ihan hyvin mun toimintaa esim. kandiahdistuksen kynsissä. Sivu ei nyt varsinaisesti viittaa mihinkään, koska palautin kirjan eilen ottamatta siitä ylös painovuotta tms.

s . 162 ”Ja hän nukkui, antoi unelle periksi, hän nukkui kuin lapsi itsekkäästi. Hän kääriytyi väsymykseen ja uneen, ja jos joskus nousi mieleen levottomuus, jokin ajatus, hän torjui sen nukkumalla jälleen, vaipumalla horteeseen, joka ei ollut unta eikä valvetta. Hän tajusi pelkäävänsä, pelkäävänsä jotain mikä ei ollut vielä tullut, mutta tulisi, ja koska hän ei tietänyt, mitä se oli, hän suojautui uneen ja horrokseen.”

Sitten L. Onervan Mirdjaan!

s. 17 ”Mutta ystävyys? Sadanarvoinen, satavuotisen rungon salaista narkoosia tihkuva ydin, yksi yhden elämän osalle. Ja Mirdja tunsi, ettei hän koskaan tulisi löytämään muuta kuin yhden Rolfin, siksi nimitti hän häntä sydämessään ystäväksi. Mutta hän olisi yhtä hyvin voinut kutsua häntä oppi-isäkseen, elämän kokemuksekseen, ihmistuntemuksekseen tai miksi tahansa [rakkaudekseen?], sillä Rolfin sielun varjostamana oli hän suurimman osan omaa itseään koonnut.”

s. 20 ”Mirdja muistaa kaiken tämän kuin eilisen päivän, kun hän punnitsee Rolfin vaikutusta itsessään. Miksi se oli niin suuri? Siksi kenties, että Rolf herätti hänessä sen oleellisimman, sen sisimmän, sen vielä uinuvan minän… He olivat samaa ainesta.”

s. 23 (ranskalaisen laulun sanat) ”’Plaisir d’amour ne dure qu’un moment, Chagrin d’amour dure toute la vie.” Sen, jonka saa, sen jättää ja unhotaa; jota ei saa, sitä suree ikänsä kaiken.”

s. 25 ” – Ja kuitenkin sinussa on enemmän voimaa, enemmän miestä kuin Einossa. Hänen sielunsa on liian heikko minulle; hänen rakkautensa on nahjusmaista, vetistelevää taikka mielipuolista. Se hallitsee häntä eikä hän sitä, ja miehen tulee hallita itseään ja naistaan. Niin, miehen tulee hallita naistaan…”

s. 42–43 ”Sinä olet siis minun, ijät päivät minun? kysyy Etso tavallisella itseluottavalla käskijäuskollaan.

Pilvi kohoaa Mirdjan otsalle: oliko jo lopussa välitön tunnenarkoosi ilman kyselyä eilisestä ja huomisesta? Tämä kuulosti melkein kuin kutsumus järkeis-saivarteluun, kutsumus sotaan… Ja äkkiä on Mirdjan sielussa jotakin muuttunut ja hänen korviaan viiltää sanojen kova, säälimätön lemmenvaatimus. Viivähtäen hän vastaa:

– Minä olen sinun nyt…

– Minä teidän sen, mutta tahdon tietää enemmän. – Etson silmät katsovat pistävinä.

– Niin minäkin, mutta minä en tiedä muuta, Mirdja loukaantuen vastaa.

– Mistä tuo varovaisuutesi? Miksi säikyt kohtalomme ijäisyyttä?

Siinä se taas oli tuo kauhea ontto sana ”ijäisyys”. Poroporvari-sielujen vaalilause, niiden, jotka eivät ymmärrä sekuntien tunne-ijäisyyttä, silmänräpäysten ihanaa kauneusmusiikkia!”

s. 45 ”Lasketko sinä rakkauden suuruuden pituusmitoissa ja elämän arvon vuosimäärien mukaan? Eikö yksi päivä voi olla suurempi kuin kymmenen vuotta ja yksi hetki todellista rakkautta sisällöltään parempi kuin tuhat vuotta valheellista?...

– Minä uskon rakkauden todellisuuteen vasta kymmenen vuoden kokemuksen nojalla.

 (– –)

– Sitten et ole koskaan uskonut etkä koskaan nähnyt rakkautta, sillä mitä suurempi rakkaus on, sitä lyhyempi sen ikä. Parhaimmat hetket elämässä ovat vain silmänräpäys ja syvimmät rakkaudet ovat kuolleet jo syntyessään…

– En ymmärrä sinua. Minun tietääkseni on rakkaus suuri juuri silloin, kun sillä on kantovoimaa ja ijäisyyskestävyyttä.

– Oh, silloin se on vain pieni. Sillä on kantovoimaa vain siksi, että sillä on niin vähän kannettavaa, ja se on kestävä siksi, että se on omaa mukavuuttaan etsien muovailukykyinen ja kiemurteleva.

– Mutta eikö voi kantaa paljon ja kestää sentään, antaa paljon ja antaa aina…?

– Tarkoitukseni ei ole näytellä mitään psykoloogista sibyllaa. Moninaiset ja kirjavat ovat ihmissielut.”

s. 84 ”Me ihmiset… Miten kummasti me toistemme ohi kuljemme, omaan värjöttävään vilumme kyyristyneinä! Se yksinäisyyden tuska… Tai jos me yhdymme, niin on sekin tuska: kosketuksen ja irtirepäisyn hirveä tuska… Me ihmiset… Tai oikeastaan te miehet ja naiset… Ei, ainoastaan minä, minä!... Keitä ovat nuo toiset? Onnellisempiako? Kenties…”

Klassikkojen vuoksi voitte kuunnella myös Youtubesta klassikoita. Tehkää vaikka aikamatka viisikymmentäluvulle Elviksen avulla (huom, kerrankin rauhallisempi linkitys minulta! Hähhähhää, olen monipuolinen). Itse olen kuunnellut tuttuja biisejä myös Hoyt Johnsonilta ja Paul Ankalta… JA RISTOLTA (joo, ei ihan niin legendaarinen ja ehkä joillekin jopa pyhäinhäväistys mainita nuo nimet edes lähekkäin, mutta antakaa anteeksi). Parin viikon takaisen bileillan (täydellinen katastrofi mun suunnitelmien osalta! Terveisiä sulle SIKA-L!!! Todellakin aion tuhota sen sun haalarimerkkis, ettet ikinä enää unohda, ettei mulle annettuja lupauksia saa rikkoa, mut annoin sulle tosiaan anteeks :) Kiitosta kuitenkin puolitutun hissalaisen suuntaan, joka piti minulle ystävällisesti ja puhdassydämisesti seuraa koko sen ajan, minkä ehdin olla kaverin tupareissa. Ja kiitokset tietenkin myös sitsipoitsulle, joka olisi ollut valmis uhraamaan oman iltansa vuokseni) päädyin Riston keikalle. Tuskaahan se meinasi olla (korvatulpat ois helpottanu…) mutta anyway päässä soi sitten pari päivää Nina, olen palasina ja Ihmisen kaltaiseen samaistuin jo keikalla. Muuten Risto ei muhun ihan iskenyt.

Olen muuten nytkin, tätä viimeistellessäni, kirjastolla. Onhan parempi vältellä kandia yliopiston kirjastossa kuin kämpällä. Olin tänään myös niinkin tehokas, että sain diagnosoitua itselläni keuhkoahtauman! Mistä muustakaan aamuyskä voisi kertoa :((((

----------------

A
  H
     D
        I
       S
     T
   A
 A
 A
   A
    A
  A
  A
A
!

Kandi ja kirjallisuuden puolen "lopputyö" puristavat minua otteessaan.Punaiset palautuspäivät huutavat seinäkalenterissa. Yllättäen minua onkin alkanut houkuttaa suomalaisten klassikkojen lukeminen. Mutta oikeastikin (ei vain syystä "ooooo, ihan kaikki muu on kiinnostavampaa kuin kirjoittaminen) L. Onervan Mirdja pysäyttää minut usein, eikä samasta syystä kuin useat muut klassikot (kyse siis ei ole tylsyydestä). Okei, olen lukenut vasta reilut 70 sivua, joten on väärä aika suositella sitä kellekään, mutta silti. Oikeastaan toivon, että olisin lukenut kyseisen kirjan viime vuonna, sillä kuinka paljon pohdinkaan rakkautta, kuten Mirdja. Olisin saanut Mirdjan ajatuksista paljon eri näkökulman heittoja käymiini keskuteluihin.

Monesti olisin voinut myös samaistua siihen, kuinka ahdistus kasvaa Mirdjan sielussa ja hän joutuu mies miehen jälkeen huutamaan heille, ettei rakasta heitä, ja että antavathan he hänelle anteeksi. Ehkä kuitenkin sitaatteja ym. Mirdjasta ja muista klassikoista lisää joskus myöhemmin. 

Mitäs muuta... Noh, nuorison (ja muidenkin!) keskuudessa kulkee vaarallinen villitys, josta valitettavan usein rehvastellaan Facebookissakin, vaikka se tuottaa tuskaa monissa muodoissa. Minäkin sorruin siihen. Liikuntaan. Ja nyt on sormi paketissa (maitopurkkipahvi + vessapaperia ja teippiä. Toimii! Ehkä siitä vähän näkee, ettei sitä ole YTHS:llä käyty hoitamassa, mutta ei taivu eikä satu!). Koripallo on vaarallista. Mutta eikös tämä selitä, miksi kirjalliset työni eivät ole edenneet??

Mulla on taas menossa uusi Youtube-kausi. Tällä hetkellä kuuntelen vanhoja suomalaisia kansalauluja. Hei luulia illalla vaan, kun vanhat miehet laulaa minulle kuin omille... (äh, nyt tää lause meni pilalle, kun oikee muoto ois kai "kullillensa"... eikä se kuulosta hyvälle, ei ollenkaan. Eikä mulle siis oikeasti kukaan laula, Tapsa Rautavaara vain). No joka tapauksessa. Meinasin muuten pyytää teitä, joilla on siihen valta, soitattamaan kummitytölleni Hyvää hyvää iltaa, ja sanoa terveisiä minulta, mutta muutan sen sittenkin tähän tulevien ristiäisten kunniaksi tähän (nimi sopii teemaan, muuten ei, mutta ehkä beibi tykkää, kun lavatanssimusiikkiahan te sille olette kuitenkin soittaneet ainakin välillä): Mikä sun nimi on?

Eipä muuta tällä erää, adios!