Est quaedam flere voluptas.

Kun puheviestinnän opettaja sanoo yhä uudelleen, että älä ole liian ankara itsellesi,

Kun autokoulun toinen vaihe ahdistaa,

Kun kaikki muut saavat lukematta tentistä 3, ja itse saat lukemisen kera 2, vaikka luulit oikeasti olleesi hyvä,

Kun soitat bussipysäkiltä siskollesi valittaen edellisistä asioista,

Kun mieheke ei kuuntele ollenkaan, kun tahtoisit esitellä ottamiasi sumukuvia kännykästäsi,

Kun olet niitä harvoja, jotka joutuvat kirjoittamaan ruotsin aineen uudelleen, vaikka olit yrittänyt kirjoittaa hyvin,

Kun kaveri luokan toiselta puolelta huomioi ilmeesi ruotsin aineen jälkeen, ja sanoo, että älä A masennu, kulmakarvas menee ihan näin (harjoittelu ei ole mennyt hukkaan! :'D Mut tuossa tilanteessa se oli tiedostamatonta, ja se on hieman pelottavaa...),

Kun selität kaverille, miten viime päivinä on meinannut itkettää ilman syytä, ja hän kysyy yhä uudelleen, onko jokin vialla, ja onhan kaikki oikeasti hyvin ja halaa sanoen minun olevan suloinen,

Kun yrität olla itkemättä,

Kun kuuntelet Youtube-videoita etsien tähän sopivia kappaleita,

Kun istut bussissa,

Kun katsot elokuvaa,

Kun ei ole mitään syytä,

niin itkettää. Aloitin kirjoittamaan tekstiä muistaakseni torstaina, ja otsikko tarkoittaa "jotain iloa on itkussakin", mutta nyt viikonlopun jälkeen voisin muuttaa sen ehkä muotoon "ilo pitkästä itkusta". Se ei kuitenkaan ei sopisi latinateemaan, joten alkuperäinen pysyköön. Varoitan ja pahoittelen jo nyt epätäydellisiä lauserakenteita ja lopun nopeasti selitettyä päiväkirjamaista tapahtumakuvausta. Nyt asiaan.  Minä en käsitä miksi minulla on joskus sellaisia päiviä (viimeks vissiin joskus kesällä, taisin siitäkin sillon kirjoittaa), että vähän kaikki itkettää, ja sitten kyynelehdin puolijulkisilla paikoilla O.O

Autokoulu tosiaan ahdistaa enemmän kuin mikään. HYIHYIHYIHYIHYIHYIHYIHYI. Sen takia saisinkin kyllä itkeä. Mutta en aio ajatella sitä sen enempää nyt.

Puheviestinnän loppukeskustelu oli keskiviikkona. Kaikki meni siedettävästi, vaikka en jotenkin osannut keskustella niin puheliaan naisen kanssa luontevasti ja lopulta en voinut olla itkemättä, kun opettaja oli niin kiltti. Hän sanoi yhä uudelleen, että älä ole noin ankara itsellesi, ole yhtä armollinen itsellesi kuin olet parhaalle ystävällesi. Minun pitäisi lopettaa itseni vertaaminen muihin, huomata raja, jossa itsekriittisyys muuttuu kehittävästä rajoittavaksi ja antaa itselleni aikaa kasvaa. "Kotitehtäväksi" hän antoi peilille puhumisen: joka ilta ja joka aamu minun pitäisi katsoa peiliin ja miettiä mikä kaikki tänään meni hyvin, ja miksi peilin ihminen on niin mahtava tyyppi (ei oikeastaan ole kovin helppoa. Keksin kyllä kymmeniä kivoja asioita päivästä, mutta itsestäni minun on paljon vaikeampi keksiä mitään. Se tosin voi johtua siitä, että en oikeastaan ikinä muista tehdä tuota, ja asia tulee mieleeni vasta silloin, kun oloni on suruinen ja yritän koota itseäni kasaan peilin edessä). En ole juurikaan ennen ajatellut olevani liian kriittinen itseäni kohtaan, mutta nyt olen alkanut epäillä, että se saattaa olla mahdollista. Vertaan itseäni liikaa muihin. Ennen se ei ole aiheuttanut ongelmia, sillä olen menestynyt koulussa vähintäänkin keskitasoisesti, ellen peräti paljon paremmin koko elämäni, vaikka en ole liiaksi edes yrittänyt. Nykyään en tunne riittäväni, en tunnu pärjäävän keskitasoa paremmin, vaikka yrittäisin ja olen huono asioissa, joita oikeasti tarvittaisiin elämässä. Pitänee kuitenkin yrittää tästä lähtien siirtyä opettajani ohjeiden mukaan metri sivummaksi ja laittaa päähäni opettajani lasit, ja katsoa miltä suoriutumiseni niiden lasien läpi näyttää. Jos laiva lähtee vähänkin väärälle kurssille, se kulkee aluksi pitkään samantapaista reittiä, mutta päätyy kuitenkin pitkän matkan jälkeen kauas alkuperäisestä määränpäästä.

Tentti tosiaan meinasi lannistaa minua, sillä minä ihan totta yritin lukea, ja sain silti huonomman arvosanan kuin kaikki muut, jotka julistivat facebookissa saaneensa kolmosen lukematta. Se oli minusta vääryys. Onneksi myös tuutorini oli kokenut saman kohtalon ja eiväthän tentit ole maailman tärkeimpiä asioita...

Kuten alussa ollesta listasta näkyy, monet muutkin asiat meinasivat itkettää minua. Selitin sitä sitten eräänä iltapäivänä ystävälleni rappukäytävässä, ja hänen aidosti huolestuneen kuuloiset kysymyksensä saivat minut lopulta kyynelehtimään sitten siinä. Hän halasi minua (kunnes ei enää uskaltanut, kun aina olin sillee että älä oo liian kiltti, kun alkaa vaan itkettää enemmän, ja kaikki on ihan hyvin). Myös herra kyseli, onko tuollainen itkuisuus normaalia.

Mutta älkää nyt ihmiset huolestuko, kaikki on oikeasti hyvin, ja päiväni ovat oikeastaan olleen jopa mukavia. Eikä minua ole perjantaiaamun jälkeen itkettänyt :) Huono puoli tässä on vain se, että jos kaikki tottuvat tähän, he eivät välttämättä lohduta minua silloin, kun lohdutusta oikeasti tarvitsisin.

Mitäs mun hyvin menneeseen elämään sitten kuuluu? Keskiviikkona oli toogabileet, joten kääriydyin taas lakanaan kavereideni kanssa. Itse bileet kuitenkin meinasivat olla pettymys, sillä ohjelmaa ei ollut ja ihmiset olivat ryhmittäytyneet tyhmästi. Herra, jolle juttelin vuoden takaisissa toogabileissä kävi juttelemassa, koska sanoi minun olevan tutun näköinen jostain, mutta ei yhtään muistanut minua muuten. Salamurhaajapelin hieman erikoinen mies ei sen sijaan minulle jutellut, joten ehkä olen tulkinnut häntä väärin. Tylsistymisen torjumiseksi suostuin ystäväni ehdotukseen litkiä kuoharia. Juotuani lähes puoli pulloa (tunnen siitä huonoa omaatuntoa, koska herra sanoi, että ei kai toisten juomia saa noin vain juoda, vai onko se joku tyttöjen juttu) aloin kuitenkin olla varsin hilpeä ja hihittelin ystävälleni kaikkia tyhmiä juttuja ja olin hyvin sympaattinen, tai ainakin ystäväni sanoi, että A oot ihana, kun kihertelin jotain :'D En kyllä edes käsitä, miten juoma nyt hilpeytti minut noin, koska kesällä humalahakuinen juomiseni ei onnistunut oikeastaan yhtään. Illan päätteeksi päädyttiin Poppiin, jossa sitten tanssittiin reiluun kahteen ystäväni synttäreiden kunniaksi. Vaikka kuoharin vaikutus oli loppunut jo alkuperäisellä juhlapaikalla, en Popissa enää juonut kuin yhden Mariannedrinkin, joka kirpaisi kukkaroani taas ihan riittämiin, eikä edes ollut liian hyvää. Sen jälkeen menin synttärisankarin luo yöksi ja tehtiinpä ruotsin läksytkin yöllä (toinen teki enemmän, toinen vähemmän... suurkiitos ystävälleni, kun hän auttoi minua)! Ensimmäinen aamutunti kyllä täytyi illan takia skipata. Torstai-iltanakin juhlistimme ystävääni pienesti elokuvan merkeissä :)

Googletin alkupään aiheeseen liittyviä biisejä, joten tässä 7 eri mahdollisuutta kuunnella lauluja, jotka kehottavat, ettei pidä itkeä eikä surra: 1, 2, 3, 4, 6, 7

Viikonloppu sujui mainiosti ja varsin herravoittoisesti. Perjantaina olin hänen kanssaan 13 tuntia. Katsoimme Wedding dazen ja  The Thingin. Kävinpä esittelemässä herraa naapurissa asuvalle ystävällenikin nopsaan, kun kävimme lainaamassa heiltä ensiksi mainitun leffan. Luojan kiitos kyseinen lyhyt tapaaminen meni varsin hyvin ja olin positiivisesti yllättynyt, sillä olinhan pelännyt hänen tilannetajunsa pettävän jotenkin täydellisesti :'D

Lauantaina heräsin tuskastuttavien lyhyiden (tai no kuus tuntia, mut se on mulle liian vähän!) unien jälkeen tiskaamaan ja raivaamaan huonettani (siivoaminen olisi hieman väärä ilmaus) ja tekemään muita pieniä juttuja saadakseni kämpän edustuskuntoon. Sitten matkasin keskustaan kiertelemään siskon ja hänen avokkinsa kanssa kauppoja (ja oli se oikeasti ihan mukavaa, vaikka seisominen puuduttikin välillä, mutta ostokset olivat erittäin onnistuneita! :)). Kävimme Raxissa ja sen jälkeen näin lyhyesti herraa kaupungilla, ja sitä seurasi pienoinen keskustelu herran ja rakkaiden sukulaisteni välillä. Myös kyseinen sosiaalinen tilanne onnistui yllättävän hyvin, joten olin iloisesti yllättynyt jo toisen kerran vuorokauden sisään (tänään olin tosin hieman huolestunut omasta osuudestani, koska olin itse aika pitkälti hiljaa ja hymyilin leveästi niin tuolloin kuin sunnuntainakin, ja herra kysyi, jäädyinkö minä tilanteissa. En minä jäätynyt, siinä vain tuli esille hiljaisuuteni : / krääh! Minä huono, minä huono, nyyh! Nyt voisin jo kaivata sitä armollisuutta itseäni kohtaan). Sitten menin vieraideni kanssa kämpälle, ja kaivoin siskoni kanssa käsityötaitomme ikijäästä ja ompelimme käsin hilkkaa. Enpä muistanutkaan, että osaan tehdä niinkin kauniita pistoja käsin! :D

Sisko ja hänen avokkinsa lähtivät joskus ennen kuutta (?) omien ystäviensä luo, ja minä jäin hetkeksi yksin kämpälle. Puoli kahdeksan aikoihin herra tuli tyköni ja katsottin lotto (ei voitettu, höh) ja Johnny Cashista kertovaa elokuvaa (Walk the Line) ja pieneksi yllätykseksi herra päätti jäädä yöksi. Kuten ehkä muistatte, siitä on seurannut yleensä vain vaikeuksia, mutta tällä kertaa saatiin kuitenkin nukuttua siedettävän hyvin. Unissani kuitenkin unohdin herran läsnäolon, ja yllätyin yöllä herätessäni joka kerta siitä, että vieressäni olikin joku :DD Aamulla heräsin lopulta siihen, että avasin silmäni ja herra katsoi minua, ilmoitti kellon olevan kymmenen ja kysyi aionko vielä nukkua. Todellisuudessa kello oli vasta yhdeksän, sillä yöllä oltiin siirrytty talviaikaan, mutta emmehän me sitä muistaneet siinä vaiheessa. Hiukan myöhemmin eilispäivän vieraani tulivat jälleen pyörähtämään kämpällä (ja jälleen minä olin hiljaa, koska ei minulla mitään sanottavaa ollut, tarkkailin vain tilannetta :D :( ) ja sen jälkeen lähdettiin herran kanssa kirpeään pakkassäähän määränpäänämme Amarillo. Herra tarjosi minulle aivan valtavan ihanan jäätelöannoksen (kyllä, minä siittyin suoraan jälkkäriin, koska en koskaan jaksa syödä kokonaan kalliita aterioita, saatikka että jälkiruualle jäisi ikinä tilaa) ^^

Herkkuhetken jälkeen päätettiin kävellä hänen kämpälleen ja siellä laiskistuttiin siinä määrin, että hän ei jaksanutkaan lähteä kaverinsa seuraksi katsomaan uusinta Bondia, vaan jäimme katsomaan "niinkin romanttisen elokuvan kuin" (näin hän asian kaverilleen ilmaisi) Aliens 2:n ja sen jälkeen elokuvan Seitsemän ja sen jälkeen kuntavaaleja. Lähdin kämppää kohti puoli yhdeksältä, eli kellonsiirto mukaan luettuna olimme yhdessä 26 tuntia. Sivuutimme siis lähes kesän ennätystä, mutta nyt meni jopa paremmin, sillä enne juoneet alkoholia ollenkaan, emmekä myöskään kiistelleet mistään :P

Toisaalta viikonlopun jälkeen tuli mieleen, että selkeä valtaosa yhteisestä ajastamme kuluu siihen, että syödään tai makoillaan sängyssä katsomassa leffoja ja minä nauran hänen tyhmille jutuilleen... En tiiä voiko näistä asioista koostuva suhde pitemmän päälle kestää, sillä toisen kainalossa oleminen tuottaa onnea kuukausi kuukauden ja vuosi vuoden jälkeen? Sillä ei kuitenkaan ole mitään väliä juuri tällä hetkellä, joten annan ajan tuoda vastaukset kysymyksiin ja keskityn siihen, että pidin herrasta tänä viikonloppuna enemmän kuin koskaan aikaisemmin, ja se on jo hyvin. Saattaisinpa sanoa, että pidän hänestä enemmän, kuin kenestäkään muusta pojasta koskaan aiemmin (se tosin on surullista siltä osin, että tiedän, että minä en ole voittanut vielä hänen armainta eksäänsä. Pelkään, että nyt kun hän on voittanut kaikki entiset ihastukseni, tulen vielä surulliseksi asian takia. Tilanne ei ole ideaali, mutta tavallaan ymmärrän tilanteen, eikä minulla ole varaa heittää noin ihanaa miestä hukkaan. Ja sitä paitsi tilanteessa on hyvätkin puolensa, sillä ahdituisin liian aikaisesta rakkaudentunnustuksesta. Minusta rakkaus on niin valtava tunne, että sen syntyminen vie oikeasti aikaa ja sen jälkeen kun se on syntynyt, se ei kuolekaan ihan vähällä). Summa summarum viikonlopun 39 tuntia menivät kovin nopeasti ja mietin pitäisikö meidän tehdä suhteestamme oikein facebook-virallista.

BTW, silloin, kun kehuin herra D:n silmiä maailman kauneimmiksi, saatoin olla väärässä. Alan pikkuhiljaa pitää herraseni silmiä kauniimpina. Tervetuloa takaisin maha, joka kutiaa sinisistä silmistä ^^

Tässäpä vielä pari lempiherkkisherkkiskappaletta menneiltä vuosikymmeniltä: Hyvää hyvää iltaa ja Romanssi

P.S. Nyt maanantaina menee taas vähän kurjemmin. Viikonlopun onni meinasi muuttua välillä huoleksi. Missä määrin minut hyvät puoleni korvaavat huonot puoleni? Enkä edes saanut tänään mitään aikaiseksi. Paitsi käytiin herran kanssa ostamassa junaliput Turkuun.

Sekava selitys tuli, mutta loppuun vielä Gleestä kuulemani Fix you -kappale:  http://www.youtube.com/watch?v=ByHeHNJcE60&feature=related

P.P.S. NÄIN JUMALAISEN KAUPUNKISUUNNISTUKSEN MATIKISTIN kaupan kassalla O.O Tosin kaupan työasussa ja ilman nahkatakkiaan hän näytti lähinnä suloiselta.

Tempus fugit.

Selkeesti otsikkojeni teema on tällä hetkellä latina, mutta jokin otsikko on parempi kuin ei otsikkoa lainkaan, ja melkeinhän tämä aiheeseenkin liittyy, koska käännös on "aika lentää." Aionhan puhua siitä, miten höpöltä tuntuu katsoa kännykän kalenteria.

Teettekö tekin sitä joskus? Otatte käteenne kännykän, menette kalenteriin ja kohtaan etsi päivä. Valitsette kaukaisen vuoden ja annatte omituisen fiiliksen vallata teidät hämmästellessänne kyseisen vuoden tapahtumia. Esimerkiksi vuosi 2048.

~ Minä ja ikätoverini vietämme 56-vuotissyntymmäpäiviämme. Jokaisen vuonna 1992 syntyneen syntymästä tulee kuluneeksi 56 vuotta, olimme elossa tai emme. Ja me kaikki olemme vanhentuneet, myös ne, joita emme ole tavanneet vuosikausiin ja jotka ovat mielissämme ikuisesti samannäköisiä, kuin silloin kun lopetimme yhdeksännen luokan.

~ Minun ja herran ensitapaamisesta on 36 vuotta. Olimme silloin yhdessä tai emme, niin emme voi kumpikaan mitenkään estää sitä, että ensitapaaminen on tapahtunut, ja joskus edessä on päivä, jolloin siitä on kulunut 36 vuotta. Mahdanko muistella silloin, miten vuoden 2012 huhtikuussa väkipakolla kärvensin hiuksiani kiharalle ja pyörähtelin punaisessa mekossani, kunnes kohtasin herran, jonka kanssa päädyin seurustelemaan? Sanonko kellekään siitä, että 36 vuoden takainen päivä oli A 19-v:lle tärkeä?

~ Lentopallotuttuni täyttää 91. Vaikka hän onkin ikinuori, on vanhuudenkin joskus tartuttava häneen. Kaipaako hän nuoruuttaan, jolloin pystyi pomppimaan pallon perässä? Pelaanko minä enää lentopalloa? Onko ulkopelikenttä kasvanut umpeen?

~ Kummipoikani täyttää 37. Tuo kävelemään opetteleva pieni mies, jolla on suuret ruskeat silmät, lähestyy keski-ikää. Haikeudella voidaan katsoa pojan yksivuotiskuvia, joita katsoessa tulee vähintäänkin samanlainen olo kuin nyt 70-luvun valokuvia katsottaessa. Digikuvaus sellaisena, jollaisena se nyt on, on auttamatta jollakin tavalla vanhanaikaista vuonna 2048.

 jne. jne. jne. kaikkien syntymäpäiviä lienee turha luetella.

~ ja yhä edelleen loputtomiin jatkuva merkintä "muista maksaa vuokra" muistuttaa minua jokaisen kuun 1. päivä :D 

p.s. You've reached the next couple level (en tosta englannin kielen taidostani tiiä, yritän ilmaista vitsikkäästi, että pariskunnilla/parisuhteessa on tommosia "tasoja" joita voidaan saavuttaa. Idean sain kaverin Facebook-kuvasta)!: pienet puhelut. "Mää mietin (tai itse asiassa kyseisessä sanassa on sen puheessa yks käsittämätön e t:n ja i:n välissä) vaan kun sinä toivotit oikein hyvää yötä ja minä vaan öitä (facebookista lähtiessä), niin se ei oo oikein balanssissa, niin aattelin soittaa ja toivottaa hyvää yötä ja nuku hyvin." Minusta tuo oli käsittämättömän söpösti tehty, varsinkin kun se oli jo aikaisemmin päivällä soittanu mulle hauskan pienen puhelun liittyen elokuvaan, jota se katto. Yleensä se ei kyllä söpöstele eikä oo hunajainen. Julkisilla paikoilla ei ees hipasta toisiamme ja se ei tykkää ees että lässytän kissoista :D:D Eikä tuo puhelukaan tainnu olla siirappinen, mutta kun käyttää vähä mielikuvitusta, niin on se ^^

 You've reached the next couple level: yhdessä yliopistolla. Elikkäs ekaa kertaa näyttäydyttiin julkisesti yhessä yliopistolla, kun herra ootti aulassa, että tulin ruotsin tunnilta ja mentiin yhessä syömään.

p.p.s. NHL-työsulku taitaa loppua ennen Karjala-turnausta, sääli :( 

Nescit vox missa reverti.

Karjala-turnauksen ohjelma:
ke 7.11. klo 18.30 Suomi-Venäjä
pe 9.11. klo 15.00 Venäjä-Ruotsi, klo 18.30 Suomi-Tshekki
la 10.11. klo 13.00 Tshekki-Venäjä, klo 17.00 Suomi-Ruotsi

                             +
NHL-työsulun mahdollinen jatkuminen marraskuun loppupuolelle

                +
 lippu.fi – 46 e – (toimituskulut + matkat + hotellit)
                =
            :) !!!!

Okei. Marraskuu ei tee ollenkaan hyvää mun taloudelle, koska sillon on autokoulun II vaihe (ja kaikki sen sisältämät kulut. Toivottavasti en telo ihan hirveesti ulkopuolisten autoja) ja tosiaan REISSU TURKUUN (toivon  mukaan NHL-pelaajien täyteiseen) KARJALA-TURNAUKSEEN <3 Ideahan lähti siitä, että herra oli tutkaillu 6.9.2013 pelattavan Suomi - Espanja MM2014 karsintaottelun (<3) lippujen hintoja. Se oli kuitenkin törmänny Karjala-turnauksen hävyttömän halpaan kampanjatarjoukseen ja kysy kiinnostasko mua lähtee. Viisi varsin tasokkaan oloista matsia lievästi sanottuna houkutteli, joten seuraavana aamuna olin varma, etten voinut vastustaa kiusausta, vaikka matkat ja halvinkin hotelli kyllä kompensoivat halpoja hintoja. Liput ja hotellit on nyt varattu (ja minä olen velkaa herralle), joten täältä tullaan Turku! Katsomonosa ei ole tietenkään niin hyvä kuin MM-kisoissa, mutta eiköhän se kelpaa. Ja näenhän toki armasta Turkuun muuttanutta ystäväänikin. Ainakin toivottavasti.

Lippujen tilauksen seurauksena paineet kuitenkin kasvoivat. Mun täytyi kertoa porukoille herrasta, eikä "me mennään neljäks yöks hotelliin" kuulostanu korvissani yhtään hyvältä ensiesittelyltä. Armas siskoni kuitenkin oli tukenani, koska oltiin päätetty hyödyntää toisiamme hinatessamme omia lehmiä ojasta pois. Koko lauantaiaamun yritin tsempata itseäni tilanteen vaatimalla tavalla (ei, te muut ette ehkä ymmärrä. Te, joitten vanhemmat kieli pitkällä odottavat vävyehdokkaita, ette tiedä miten vaikeaa on kertoa porukoille, että elämään on ilmestynyt sellainen häiriötekijä kuin mies) ja lopulta sisko raahasi minut äitin luo ja sain empimisen jälkeen sanottua, että no kun sitä minä vaan, että tapailen yhtä poikaa ja lähen sen kanssa Turkuun kattomaan jääkiekkoo. Eihän äiti innostunut tippaakaan, oli vaan että aijjaa, vai niin, mutta tenttasi kuitenkin perustiedot. Eikä sekään nyt parantanut tilannetta, että ensimmäisten kysymysten joukossa oli "onko se raitis" ja "polttaako se". Ainakaan liiaksi äiti ei mitään kysellyt, eikä aihe herättänyt ruokapöydässäkään yhtään mitään, vaan hukkui yleisen sählingin alle. Isä ei siis ole koko viikonlopun aikana sanonut sanaakaan aiheesta. Ei sitten. Ehkä parempi näin. Saunassa yritin vielä mainostaa äitille herran parempia puolia, ja sen jälkeen mulla oli vähän parempi fiilis. En kyllä siltikään käsitä, miten vanhempani voivat olla niin uskomattoman epäileväisiä ja vastenhakoisen oloisia lastensa kumppaneiden suhteen. Äiti kuitenkin tiivisti viikonlopun uutiset lauseeseen, että eteenpäinhän se on kaikki. Se on melkein positiivisen kuulonen virke.

Porukoille kertomisen jälkeen ero herrasta olisi virallinen valtava häpeä minulle. Enkä edes näe eroa tulevaisuudessa mahdottomana, sillä kyllä, joskus tunnen tarvitsevani leikkisämmän miehen (puhuttiin tästä herran kaa jokin päivä) ja kyllä, se pitää mua joskus hölmönä ja tod. näk. myös rasittavana ja ei, en ole vieläkään tottunut pohjanmaalaiseen luonteenlaatuun. Kai niissä jotain vikaa on (:D), kun kaverikin totesi että "ei mitenkään että mulla ois ennakkoluuloja mutta... kaikki pohjanmaalaiset joita tunnen niin... jos pitäs olla pitkään niitten kanssa tekemisissä niin ei kiitos." Lisäks mua ärsytti se ja sen sanat ja tavat muutenkin viime yönä (vaikka se ystävällisesti uutisoikin mulle opiskelukaupunkini tapahtumista niin, että olin tietäjien etujoukossa ja siitä olin haltioissani), mutta kuitenkin mulle tuli sitä tänään ikävä. Vähän ikävän syttymisen jälkeen herra juttelikin mulle feisbuukissa ja sano, että sillä on ikävä mua (jee), ja minä sanoin samaa. Sit kuitenkin annoin sille sitten pientä noottia edellisyön puhelusta, ja se oli kovasti pahoillaan mieleni pahoittamisesta ja niin sulonen, että kaverinikin oli hurmaantunu miten kivasti se osas sanansa valita (älkää nyt kuitenkaan mitään ylihienoo kuvitelko) :) Eli ei myö toivon mukaan ihan heti erota, vaikka sen tämän illan hempeily kyllä loppukin siihen pahotteluun.

Mut huomenna suuntaan aikaisin kohti opiskelukaupunkia ja pienryhmääni, jonka yksi jäsen haluaisi kuulemma kovasti asua pienessä kotikunnassani :'D minusta oli mahdottoman mukavaa jutella hänen kanssaa samalla kun kävelimme kampuken yhdeltä rakennukselta toiselle. Voisinkin käydä pikku hiljaa nukkumaan ja nauttia ennen nukkumaan menoa korkeintaan pienen annoksen Wolfram Eilenbergerin kirjaa Minun suomalainen vaimoni ja omenan voisin myös syödä...

p.s. Ikäkriisiä meinas pukata! Oon näin vanha, enkä oo saanu elämässäni mitään aikaseks :S

Otsikko latinaa, 'julkaistua sanaa ei saa takaisin'.