Kympin ope

... ja kutosen opiskelija. Sain tänään oppilaspalautteesta ekan kympin (ja yli puolet palautteesta oli yli ysin, eikä joukossa ollu yhtään seiskalla alkavaa, oon tyytyväinen, sillä minä olen kehittynyt ehkä), ja vieläpä sijaistunnin jälkeen ^_^ Ja kuulinpa minäkin kommentin "hei, otetaan tätä vielä toinen kierros!" Sitä paitsi tunti ehkä opettikin jotain, sillä jokaisella tehtävällä oli jokin tarkoitus. Paitsi että vähän tuli lopussa kiire, ja yks kiva ja opettavainen tehtävä jäi vähille ja palautteenannollekin jäi minimaalisen vähän aikaa, mut anyway.

Opiskelu on samaan aikaan sit vähä kärsiny, kun en osaa keskittyä kuin yhteen asiaan. Gradu ja praktikum ovat jääneet vähälle huomiolle, vaikka jälkimmäisen palautuspäivä oli eilen. Duh. No, ehkä tänään tsemppaan jossain kummallisessa välissä pakkailun (huomenna Tampereelle ekaa kertaa vähän opiskelurientoihin!) ohessa.

Jaah. Toisaalta sen kirjoitusvälin pitäisi olla varmaan nyt. Joo. Ehkä se on nyt. Gnyh.

Varatun naisen biletyspolitiikka

Upsis (mulle tuli tosi elävänä mieleen veljeni vanha enkun kirja, jota selasin ennen kolmosluokkaa tai kolmosluokalla! Siinä pieni poika laski liukumäkeä ja sanoi ”OOPS!” tms. Ihan näin tuli mieleen tuosta :D). Tiiän, että kirjoitukset ovat vähän vähille jääneet, mutta kiitos moitteidenne, aion nyt ryhdistäytyä käskystä. Ajatelkaa muuten, että abiparat ovat minunkin puolesta viime aikoina kirjoittaneet vähän vaikka mitä.

Yritin miettiä, mistä voisin kirjoittaa, mutta en meinannut keksiä. Sain kuitenkin ystävällisiltä sieluilta vaihtoehtoja, ja päädyin aiheeseen varatun naisen biletyspolitiikka, kuten otsikosta huomaatte.

Varattuna bilettäminen ei ole ihan helppoa. Bileisiin pitäisi mennä kavereiden kanssa, ettei hylkäisi ketään poikaystävän takia, mutta toisaalta taas pitäisi mennä poikakaverin kaa. Toisaalta tanssiessa pitää olla hauskaa, ja se on yleensä silloin hauskaa, kun tanssii niin iloisesti, että miehetkin lähestyvät, mutta toisaalta heille ei saa antaa mitään toivoa, eikä etenkään satuttaa kotona olevaa puoliskoa. Selvyyden vuoksi olenkin vetänyt seuraavat rajat:

1. Juttelu on ok. Kuiskailu ei. Olisi todella suotavaa, että lähestyjät tietäisivät, että tyttö on varattu. Sen jälkeen tytön ei mielestäni tarvitse kokea vastuuta siitä, että mies pettyy, vaikka ei upeista (tai vähemmän upeista) tanssiesityksistä huolimatta pääsekään iholle. 
2. Tanssia saa, kunhan pääasiassa miehet tanssivat ympärillä, emmekä me heidän kanssaan. Passiivisen ja aktiivisen roolin välillä on iso ero. 
3. Kaikki läheinen tanssiminen ja kaikki koskettaminen on kiellettyä. Mut tuttuja saa halata (tää on mun heikkous ehkä. Riemastun aina suunnattomasti nähdessäni jonkun tutun, ja sitten halaan hirveän iloisesti). 
4. Ilmoita poikaystävällesi, jos sinulla menee myöhään. Muuten hän huolestuu samalla tavalla kuin sinä huolestut, jos hän ei ole tullut juhlista kotiin vielä silloinkaan, kun heräät yöllä.

      Varatun naisen biletyspolitiikkaan kuuluvat myös seuraavat kohdat, jotka ovat onneksi hyvin harvinaisia:

       5. Jos nyt kuitenkin satut tyrimään, niin elät aivan karmeassa morkkiksessa niin kauan, että anomasi anteeksianto on saatu. Pahimmassa tapauksessa morkkis jatkuu senkin jälkeen.

       6. Aina et pääsekään bileisiin, joihin olet suunnitellut meneväsi. On tärkeämpää kiikuttaa huonovointinen poikaystävä elossa kotiin.

Joskus minusta tuntuu samalta kuin J:stä: Olisi ehkä parempi osallistua vain etkoille. Yleensä ne ovat NIIN paljon hauskemmat kuin itse bileet (thänks L ihanasta vaatekaapinselkkausillasta :DDDD) ja paljon halvemmatkin. Silti me molemmat ostamme joka kerran uskollisesti liput esim. haalaribileisiiin, vaikka EN OLE KERTAAKAAN TÄNÄ LUKUVUONNA NIISSÄ KÄYNYT :O Mutta kyllä minä silti aina välillä tanssia kaipaan, niin sitten pitää mennä. Nyt ei tosin mennä yhtään mihinkään, kun harkka hönkii niskaan aikamoisella kuumuudella. Onneksi eilen oli oppitunti, joka meni oikeasti tosi hyvin ainakin omasta mielestäni ^_^ Toivottavasti samanlaiset onnistumiset jatkuvat ensi viikolla.

Mutta palataksemme vielä biletyspolitiikkaan ja miehiin. Pelkkä bileissä käymättömyys ei aina riitä. Viikonloppuna olin seurailemassa MM-tason urheilua ystäväni, hänen ystävänsä, ystäväni ystävän poikaystävän ja kyseisen poikaystävän kaveriporukan (olipa tosi vaikea ilmaista! onneksi lopulta onnistuin noin mainiosti…) kanssa. Juttelin siellä sitten mukavia erään pojan kanssa ihan noin vilpittömästi, että tosi mukava jutella tuntemattomille ja sillee. Totesin myös, että hän olisi täydellinen graduinformantti paikkakuntansa puolesta. Hän lisäsi mut Face-kaveriksi ja jutteli ja minä juttelin takaisin, koska minusta oli a) kiva jutella hänelle (juteltiin siis ihan normisettiä) ja pitihän informanttiin hyvät välit pitää :D b) oletin hänen tietävän, että olen parisuhteessa, kun tuollainen asia kai Facesta ekana kyylätään, ja siten oletin, että hän on tyyppiä ”tiedän, että olet varattu, mutta en välitä” (katso biletyssäännöt, kohta 1 :D) tai muuten vain kiva. c) en osaa olla kivalle ihmiselle töykeä ja epäkohtelias, vaikka alkaisin epäillä, että hän vikittelee mua.

Noh, aloin kuitenkin epäillä parin päivän jälkeen, että onkohan sittenkin mahdollista, että hän ei oikeasti tiedä, että olen parisuhteessa. Ja niinhän se oli. Rukkaparka järkyttyi, kun sanoin asiasta, ja mun sydämeni mureni säälistä, kun tajusin, että se rukka oli oikeasti ihastunu muhun hetkessä. Ja voi niitä suloisia lauseita mitä se sitten suolsi (siis sen jälkeen, kun olin sanonut, että kai se on tietoinen siitä, että oon parisuhteessa): Hän sanoi vieläkin olevansa hämmentynyt siitä, miten olin tullut sunnuntaina ihan erilailla ihon alle, miten jotkut saattavat pitää häntä pelimiehenä, mutta että muu unohtuu kun ”tollasta tapaa”, minunlaisiani ei tuu oikeestaan koskaan vastaan ja että hänkin on vaativa tapaus, mutta minua ei tarvinnut nähdä kuin pari tuntia, ja hän ei sitten muusta puhunutkaan, jne. Ymmärrättekö, miksi mulle tuli tilanteesta ihan karmea olo? Syyttelin itseäni kovin sanoin siitä, että pitäisi olla etäisempi tai jotenkin opetella tuomaan ilmi parisuhteessa olo ja olla katsomatta ihmisiä silmiin.

Ehkä tyyppi sai kuitenkin hyvän elämän oppitunnin. Hän oli varsin ulkonäkökeskeinen (lyttäsi Tinderin naisia järjestyksessä milloin mistäkin syystä, ja kaverini kaveri oli siis jotain sanonu, että ihme, että mies oli ihastunu nimenomaan ihmiseen ulkokuoren takana niinkin kovasti, että pystyi hyväksymään sen faktan, että mulla on pienet rinnat :’’’’’’’’DDD repesin tälle ja samaan aikaan loukkaannuin hieman kaikkien pienirintaisten puolesta), mutta ehkä hän nyt oppi muiden asioiden merkityksen. Kisoissa oli niin ahdasta, että hän ei pystynytkään tsekkailemaan mua kauempaa. Hänen versionsa tarinasta oli seuraava: ”No ulkokuori on asia jota oon aina ennen tarkastellu ennen lähelle menoo mut sä olit koko ajan niin lähellä etten sitä pystyny tekee ni rupesin sit tutustuu. Ja se olikii sit menoa noinkii päin :D Oli hämmentävää huomata ekana miten kaunis on sisältä.”

Kaunis sisältä ^_^ that’s me ^_^ toivottavasti hän nyt tajuaa, että kannattaa tutustua myös niihin naisiin, jotka hän jonkin pienen ulkonäöllisen syyn takia muuten jättäisi huomiotta.

Mitäs muuta mun elämään… lähinnä harkkaa, gradua, praktikumia (jota mun muuten piti oikeasti kirjoittaa koko tää aamu, eikä tätä postausta) ja Twin Peaksia <3 Että se on pelottava ohjelma joskus, ja ollaan siihen J:n kanssa ihan koukussa! :D Kiire on ollut hirmuinen, ja en oo ees kotona ehtiny käydä viikkokausiin. Melkein on äitiä ikävä. Puhuin sen kaa eilen puhelimessa yli 40 minuuttia, mikä on varmaan meidän ennätys :o

L muuten. Kun luet tän, niin tuu taas joskus kattoo Buffya ja pelailee ja juoruilee! :)