Päivä vain ja hetki kerrallansa

ARGH, tämä kone vastustaa blogin kirjoittamista ihan selkeästi! Tämä ei hyväksy tekstin maalaamista eikä sen kelausta ylös ja alas, vaan muuttaa sivun valkoiseksi, ja sitten sivu pitää päivittää ja huonolla tuurilla äsken kirjoitettu tekstinpätkä on kadonnut. Minäpä en silti luovuta, HAH.

Kävin viikonloppuna naapurin vanhuksen hautajaisissa. Hautajaiset ovat siitä ikäviä, että vaikka kuinka taistelen vastaan, en voi olla itkemättä, vaikka en ole kertaakaan edes menettänyt ketään oikeasti läheistä ihmistä. Itse asiassa itken jopa silloin, jos luen sanomalehdistä kuolinilmoitukissa olevia runoja. Ja kyllä, minulla on tapana lukea kuolinilmoutukset ja katsoa kuka vainajista on nuorin.

Hautajaisissa onko hautaiset (savoksi haotaeset :D:D) jonkinlainen lyhenne, murresana vai onko se sana ollenkaan, eli onko kuulossani jotain häikkää, kun kuulen täkäläisten sanovan joskus noin?) itkettää seuraavat asiat:

Hautajaisvirret. Niin kaipaavia ja surullisia, mutta kuitenkin toiveikkaita. Vähemmästäkin liikuttuu kyyneliin.

Puheet. Ihmisten lämpimät muistot arkussa makaavasta henkilöstä. Aiheuttavat aina surumielisen naurahduksen ja kyyneleitä.

Lähiomaisten näkeminen arkun luona. Kuinka haurailta he näyttävätkään, he ovat menettäneet osan itsestään. On sydäntäsärkevää katsoa, kun esimerkiksi vanhus on elämänkumppaninsa arkun äärellä tai kun nuori poika saattaa isäänsä hautaan. Puhumattakaan siitä, kun vanhemmat joutuvat hautaamaan lapsensa.

Mielessä risteilevät ajatukset. Muistot edesmenneestä. Hänkin on ollut nuori. Alan aina kuvitella hänen nuoruuttaan ja rakkaustarinoitaan ja sitä, miten kuolema on hänet nyt rakkaastaan erottanut. Mietin millaisena minä hänet muistan ja millaisena muut hänet muistavat. Saatan muistaa, millainen hymy hänellä oli. Mietin, miten kova ikävä muilla on häntä. Mietin, mitä kaikkea jäi kuulematta. Yritän muistaa, miten hänen uskomuksensa esimerkiksi teräaseilta suojautumisen suhteen meni. Harmistun, kun en muista.

Alan miettiä ihmisiä, joiden hautajausiin ei tule paljoa ihmisiä, koska heillä ei ole paljoa sukulaisia tai ystäviä. Alan miettiä ihmisiä, joiden hautajaisiin ei tule paljoa ihmisiä, koska he ovat ikäryhmänsä viimeiset. Alan miettiä, miten yksinäisiä he ovat mahdollisesti olleet viimeiset vuotensa. Alan miettiä taivasta.

Kuvittelen omia hautajaisiani. Millaiset ne olisivat, jos kuolisin nyt? Entä jos kuolisin 90-vuotiaana? Keitä tulisi hautajaisiini? Haluaisinko heidän itkevät vai muistelevan minua iloisesti? Mietin miten pahalta minua rakastavista ihmisistä tuntuisi.

Alan miettiä milloin vanhempani kuolevat (yksi kaikkein itkettävimmistä ajatusketjuista), mitä kirjoittaisin heidän muistokirjoitukseensa, miten kestäisin ja kuka lohduttaisi minua. Alan miettiä hautajaislauluja ja Neljän Ruusun Verta. Kyyneleet valuvat valtoimenaan, enkä voi sille mitään.

Joka tapauksessa, lepää rauhassa, naapurini.





No mutta iloisempiin aiheisiin. Hautajaisten jälkeisissä seuroissa istuin äitin, siskon, naapurin miehen, hänen vaimonsa ja toisen perhetutun miehen kanssa samassa pöydässä. Jotenkin aihe lipsui pohjanmaalaisiin ja heidän eroihinsa omaan heimooni verrattuna. Heidän suorapuheisuutensa on vain niin kertakaikkisen selvää verrattuna meikäläisiin. Myöntelin heidän puheitaan omien pohjanmaalaisten tuttujeni pohjalta ja sanoin, että länsirannikon asukit voivat oikeasti kuulostaa jopa ilkeiltä itäsuomalaisten mielestä. Silloin naapurin mies varoitti pysymään kaukaa pohjalaisista, etenkin pojista. Virnuilin siskolle. Minua varoitettiin liian myöhään, OMA VIKA EMÄSIKA. Tosin oli pelottavaa, kun naapurin vaimo kertoili: "Olihan täälläkii kerran häät... joissa sulhanen oli pohjanmaalainen. Tiiättekö mitä tapahtu? Niin. Tappeluhan siitä tuli." Koko keskustelun pointti oli siis vitsikkäästi se, että pohjanmaalaisia pitää varoa, koska he ovat niin erilaisia.

Tosin varoitus oli ihan asiallinen. En ole itsekään vielä tottunut siihen pelottavaan suoruuteen, kun kerrottavia asioita ei pohjustetakaan kahta tuntia, kuten täällä päin Suomea. Luultavasti tulen vielä monet kerrat pahoittamaan mieleni herran takia ja todennäköisesti hänen jäyhyytensä myös tulee tappamaan minun ylipirteyttäni toisinaan. Toissapäivänäkin soitin herralle yli-iloisena (minä onnistuin viheltämään käsilläni ilman heinää! En sillee coolisti laittamalla sormet suuhun, vaan sillee puhaltamalla nyrkkiin), mutta sitten herra alkoi puhella ongelmasta ja minun hepulini katosi sen siliän tien. Ahdistuin ja petyin itseeni ja pelkäsin, että hänkin on pettynyt minuun, vaikka ei se kuulemma ollut (se hyvä puoli suorapuheisuudessa on, että voin luottaa hänen sanoihinsa. Mutta siinäkin on aina pari muuttujaa; se on analyyttinen ihminen, ja aattelen aina, että kaikilla sen sanoilla on tarkoitus, mutta joka ei aina ole se ilmeisin. Ja sitä paitsi itse bongasin sen puheesta kohdan tai kaksi, jotka minun mielestäni pystyivät viittaamaan pettymykseen.).

Yöllä menin kuitenkin siskon ja siskon poikaystävän kanssa ulos katselemaan tähdenlentoja, joita piti esiintyä harvinaisen runsaasti. Seisoimme pihalla tiiviissä ryppäässä (oli aika viilee) niskat kenossa ja näimmekin (ainakin osa meistä ;D) yhden upean kirkkaan tähdenlennon. Myöhemmin yöllä minulle pitivät seuraa kissaneidit ja -herra. Kaikki kolme nukkuivat somasti sängyssäni ympäröiden minut.

Vielä heimolaisuuksiin palatakseni: Myöhemmin hautajaispäivänä soitin herralle ja kysyin: "Varoitetaanko pohjanmaalaisia savolaisista? Eikö sinua oo varotettu?" Vastaus kuului jokseenkin niin, että se ei rajoitu vaan pohjanmaalaisiin, vaan se koskee koko Suomea (eli koko muuta Suomea varoitetaan savolaisista) :'D Semmosta.


.TYHMÄÄ:
- Tentti menee perseelleen. Hmh.
- Epävarmuustekijät
- Tajusin, että menetän varmaan vanhasta koneestani kaikki kirjanmerkkini. NOUUU, miten sitten muistan kaikki kivat ja tärkeät sivut :|


Otsikko on virrestä 338(?), joka lauletaan aika usein hautajaisissa.

Hautajaislauluja kuunnellessani tein muuten ehkä maailman randomeimman havainnon! Kun Youtube lataa videota, siinä pyörii pienistä palloista muodostuva latauskuvake. Sitten seuraa itse havainto: Nuolinäppäimillä on mahdollista ohjata noita pieniä palloja! Siitä tulee ikään kuin matopeli ilman omenoita :DD EI, VAAN SE _ON_ MATOPELI!!! :O Mieheke ei kyl yhtään arvostanu huomiotani, vaikka olin ihan täpinöissäni asiasta. Ei kai se sitten ollukaan niin hienoo kaikkien mielestä, omakin löytämisen riemuni katosi. Mutta oli se kyllä silti aika hassu havainto.